Kirjoitus julkaistu Eparissa KE 9.10.2019
Syksyssäni on ollut kaksi merkittävää projektia: aloitin uudessa virassani Vihreillä, ja olen ollut mukana ohjaamassa ja tuottamassa paikallistason elokuvaa Kauhajoella. Tässä tekstissä on enemmän puhetta jälkimmäisestä, vaikka lopuksi yritän löyhästi tuoda tähän politiikkaakin mukaan. Sellaisessa rakentavassa mielessä, älä huoli!
Huomasin olevani keväällä uusien haasteiden edessä, tai pikemminkin sen edessä, että uusia haasteita ei ollut vielä mietittynä. Kummallisesti sellainen juolahti mieleen: aloin kerätä kasaan ryhmää, jolla käsikirjoittaa, kuvata, rahoittaa ja luonnollisesti näytellä koko illan elokuvan. Idea pomppasi mieleen, kun juuri olin käynyt keskustelun Kauhajoen elokuvateatteriyrittäjä Seppo Kullaksen kanssa. Puhuimme siitä, miten pitäisi löytää sellainen teema leffalle, joka aidosti yhdistäisi koko maakunnan väkeä, jotain mikä kertoisi tarinan, johon ihmisten olisi helppo samaistua.
Soitin Sepolle 10 minuuttia myöhemmin. Olin pysäyttänyt autoni Kauhajoen Kasinon kohtaan. Minulle oli kerrottu vastaus pulmaamme välittömästi: nuorisoelokuva, joka sijoittuu Kauhajoen Kasinolle – elokuva, joka kertoisi tarinoita eri vuosikymmeniltä tiivistettynä yhteen iltaan 90-luvulla. Seppo totesi että “5 000 katsojaa tulee katsomaan Kauhajoella”. Laittaisin tähän hymiön, jos formaatti sallisi.
Yhtäkkiä huomasin, että ympärilläni oli ryhmä ihmisiä, jotka välittivät projektista ja olivat siitä innoissaan. Tekijäryhmässä oli edustettuna valtava määrä erilaisia ihmistyyppejä ja taustoja. En oikeastaan ollut ajatellut koko asiaa, kunnes eräänä kuvauspäivänä aloittamani työ Vaasan Vaalipiirin Vihreiden toiminnanjohtajana kirvoitti yhden rohkaistuneen nuoren kysymään että “miksi sä Mikko oot Vihreissä”.
Nyt saavuimme siihen löyhästi poliittiseen osaan. Tunsin, miten huoneessa ilmapiiri hiukan kiristyi: “eihän ne nyt alota”. En löytänyt tähän tilanteeseen nopeaa vastausta, koska kukaan ei ollut asiaa minulta noin koskaan kysynyt. Mietin, että miksi kysymys tuli minulle niin puskista. Se varmaankin johtui siitä, miten virkistävällä tavalla kaukana tällainen projekti on politiikasta ja siitä miksi politiikka tuntuu Suomessa muuttuneen. Se on muuttunut peliksi, jossa julistetaan asioita, jotka erottavat meitä, ei niitä, jotka yhdistävät.
Tällaisessa hankkeessa on juuri parasta nähdä, miten me kaikki nauramme samoille asioille ja koemme yhtenäisyyttä sen kautta. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä puoluetta äänestämme, tai mitä ajattelemme EU:sta, Vladimir Putinista, ydinvoimasta tai lihansyönnistä. Joskus on vaan mukava tehdä asioita yhdessä. Ihmiset ovat aidosti mahtavia, kunhan heidät kohtaa Facebookin ulkopuolella.
Jos kolumnin otsikko hämmentää, on syytä tutustua Irwinin tuotantoon.
Mikko Jokipii