Kestävä kuntatalous ja elinvoimainen vihreä kunta

Kirjoittaja Taavi Horila on ensi kertaa kuntavaaliehdokkaaksi lähtenyt YTM sekä järjestelmäasiantuntija.

Kestävä kuntatalous on Vihreän politiikan vankka perusta. 

Vihreille politiikassa tärkeää on olla heikompien ja pienempien puolella sekä tietysti pitää luonnon ja koko planeetan hyvinvoinnista kiinni. Näitä asioita puolustamme myös vaikeina aikoina. Huomenna Pohjanmaa on elinvoimainen ja vihreä! 

Elämme keskellä vaikeaa taloudellista ja terveydellistä kriisiä, mutta valitettavasti olemme olleet kriiseissä aiemminkin. Omaa nuoruuttani leimasi 1990-luvun lama ja valtavaksi kasvanut työttömyys. Opiskelin tuolloin taloustiedettä yliopistossa ja tein pro gradu -työni kuntien taloudesta ja työttömyydestä. Tuon taloushistoriamme erään synkimmän ajan kokemuksista meidän pitää ottaa oppia kriisin hoidossa. Emme saa valinnoillamme aiheuttaa tilannetta, jossa pitkitämme talouden kriisiä , inhimillisestä tai ekologisesta kriisistä puhumattakaan.

Vihreät on tulevaisuuteen katsova puolue. Kuntataloutta ajattelemme seuraavan vuoden budjettia pidemmälle. Koulutuksesta ja osaamisesta tai lasten ja nuorten hyvinvoinnista leikkaaminen tänään pienentää verotuloja sekä suurentaa kustannuksia huomenna. Tällöin emme vain tekisi lapsillemme velkaa vaan myös viemme heidän hyvinvointinsa. Tällaista politiikkaa ei Vihreät halua olla tekemässä Pohjanmaan kunnissa.

Kuntatalouden tasapainottamisessa emme esitä lyhytnäköisiä leikkauslistoja. Tavoitteemme on tehostaa toimintaa yhteistyön kautta. Monessa palvelussa ja toiminnossa voidaan toimia tehokkaammin yhteistyössä järjestöjen, seurakuntien, yritysten tai naapurikuntien kanssa. Tietotekniikan ja tietoliikenneyhteyksien mahdollisuudet tulee hyödyntää uudenlaisessa yhteistyössä, jolla saadaan tehokkuutta sekä laadukkaampia palveluita kuntalaisille.

Jos peruspalveluita ja niiden laatua ei saada turvattua muuten, olemme valmiita myös korottamaan veroja. Tätä emme mielellämme tee, mutta näemme verojen korottamisen oikeudenmukaisempana ja parempana ratkaisuna kuin tulevaisuuden kestävästä kasvusta leikkaamisen. Jos veroja joudutaan korottamaan, niin ensisijaisesti korotamme kiinteistöveroa.

Elinvoimaisen kunnan ja tulevaisuuden vahvan kuntatalouden perusta syntyy menestyvistä yrityksistä ja hyvästä työllisyydestä. Valtakunnan tasolla Vihreät ovat olleet hallituksessa luomassa Suomelle kestävän kasvun ohjelmaa, samaa haluamme tehdä myös Pohjanmaan kunnissa. Panostukset uusiin ratkaisuihin, energiatehokkuuteen, kiertotalouteen, uusiutuvaan energiaan ja älykkäisiin palveluihin luovat paikkakunnille uusia menestyksen mahdollisuuksia sekä säästävät myös kunnan rahoja. Kunnan velvollisuutena on huolehtia, että myös paikalliset pienet yritykset pääsevät mukaan julkisiin tarjouskilpailuihin.

Työllisyyttä ja yritysten työvoiman saantia edistämme paikallisesti tukemalla oppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä. Osaava uusi työvoima ja vanhojen työntekijöiden elinikäinen oppiminen auttaa yrityksiä kasvuun ja näin tarjoamaan enemmän työpaikkoja. Suomeen muuttaneiden työllistymisen tukeminen kouluttamalla sekä suoraan kuntiin työllistämällä luo väyliä työllistymiseen ja ehkäisee syrjäytymistä. Väestön vanhentuessa ja pienentyessä Pohjanmaan kunnissa ei ole varaa jättää työllistämättä maassa jo olevia ihmisiä.

Taavi Horila
Kuntavaaliehdokas Seinäjoella