Viha on vieras laji.

Ensi vuoden kuntavaalit alkavat pikkuhiljaa näkyä lehdissä ja sosiaalisessa mediassa ehdokasjulkistuksina. Yksi julkistuksista oli omassa ystäväpiirissäni odotettu ja ensimmäinen lajiaan, kun Etelä-Pohjanmaan vihreät nimesi ensimmäisen vihreän ehdokkaan Ilmajoella. Tietyissä piireissä julkistus kuitenkin otettiin vastaan masentavalla tavalla. Uutista kommentoitiin ja jaettiin pilkaten, vähätellen ja jopa uhkaillen. Näkyvät hahmot miettivät jo ääneen miten ehdokas saadaan kyyditettyä Lapualle tai muuten vain poistettua ehdokaslistalta.

Tämä pyrkimys estää ehdokkuus  jäi pyörimään mieleeni. Demokratian idea on se, että politiikkaa tehdään yhdessä ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Kuntapolitiikassa päämäärä on kehittää omaa kuntaa mahdollisimman mukavaksi ja hyvin toimivaksi. Rahaa on rajallinen määrä, joten sen kohdistaminen järkevästi ja tehokkaasti on kuntapolitiikan tärkein tehtävä. Mitä useampi  ihmisryhmä, ikäryhmä, ammattiryhmä ja sukupuoli on mukana keskustelussa, sitä paremmin varmistetaan kuntalaisten äänen aito kuuleminen. Olisi hölmöä olettaa, että yksi poliitikko, vaikka olisi miten hyvä, voisi edustaa kaikkia tasapuolisesti ja ymmärtäisi kaikkien perspektiivit ja tarpeet. Tarvitaan mahdollisimman monenkirjava joukko keskustelemaan ja päättämään asioista. Jos jokin ryhmä suljetaan pois, sillä sotketaan ainoastaan demokraattinen päätöksenteko. 

Politiikka on myös keskustelutaitoa, argumentointia ja oman kannan perustelua. On tärkeää, että poliitikko uskaltaa haastaa myös oman näkökulmansa ja pystyy tarvittaessa vaihtamaan mielipidettään. Uusi näkökulma täytyy ensin saada jostain, että sen voi omaksua. Sitä ei välttämättä löydy omasta viiteryhmästä, mutta se voisi tulla poliittiselta kilpailijalta. Voiko toinen mielipide olla oletusarvoisesti vaarallinen tai uhka päätöksenteolle? Jos toinen pystyy perustelemaan näkökulmansa, eikä itse pysty siihen vastaamaan asiallisella argumentilla, voi olla tarpeen vaihtaa omaa mielipidettään.

Tämä ajatus on ollut takaraivossani, kun olen seurannut kesäkuun aikana mediassa olleita aiheita. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra käytti A-studiossa poliittisesta vastustajasta sanaa ”vihollinen”. Toisen kerran samaa sanaa huomasin käytettävän, kun kansanedustaja Ano Turtiainen selitteli tviittinsä aiheuttamaa kohua. Onko todella niin, että mielipiteen haastava ääni halutaan esittää vihollisena? Tuleeko eriävän mielipiteen esittäjiin suhtautua kuin vihollisiin vai onko eriävä mielipide vihollinen? Sana on niin outo politiikan kontekstissa, että sitä täytyy oikein erikseen jäädä määrittelemään ja mutustelemaan.

Sanakirja määrittelee vihollisen henkilönä, joka on vihan, kaunan tai vihamielisyyden kohteena. Politiikassa vihollisia ei pitäisi olla. Kaikkien kanssa tulisi pystyä keskustelemaan asiallisesti, vaikka oltaisiinkin eri mieltä. Vanha sanonta ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” pitää sisällään politiikan ideaalitilanteen. Jos keskustelu alkaa henkilöön menevällä pilkkaamisella, väheksymisellä tai muulla henkilöön kohdistuvalla perusteettomalla kritiikillä, ei voida milloinkaan päästä järkevään keskusteluyhteyteen. Jokaisen kuntapoliitikon täytyy hyväksyä se tosiasia, etteivät kaikki ihmiset tule milloinkaan olemaan kaikesta samaa mieltä. Kaikki ovat kuitenkin samassa kunnassa asuvia ihmisiä, joiden kanssa täytyy pystyä tulemaan toimeen ja joiden kanssa täytyy pystyä käyttäytymään asiallisesti. Päätökset tehdään enemmistön haluamalla tavalla, mutta oman mielipiteensä saa antaa muiden kuultavaksi.

Politiikka on myös sitä, että käyttäydytään kuin aikuiset. Jos joku ilveilee tai vääntelee naamaansa, tälle ja hänen ryhmälleen tulee sanoa siitä suoraan ja selvittää välit. Kaikki häviävät, jos ryhmien välit kiristyvät jonkin lapsellisen kaunan kantamisen vuoksi ja johtaa loan heittämiseen. Opettajana tämä tuntuu aivan käsittämättömältä, mutta jotkut eivät ole päässeet vieläkään kouluaikaisista käytöstavoistaan.

Jos haluamme saada uusia ihmisiä kiinnostumaan politiikasta ja pidettyä vanhemmat osaajat mukana, yhteisestä työilmapiiristä on pakko huolehtia. Ei valtuutetun työstä niin paljoa makseta, että sitä viitsisi huonossa ympäristössä tehdä. Se on antoisaa työtä, mutta vaatii myös paljon. 

Toivon seuraaville yhdeksälle kuukaudelle kampanjointirauhaa ja sivistyneitä keskusteluja. Eri mieltä saa tietenkin olla, mutta toivon jokaisen pystyvän perustelemaan oman kantansa ilman, että hyökkäävät henkilöä kohti. Kiusaaminen ei sovi kouluun, työpaikalle, valtuustoon, eikä vaalityöhön.

Mikko Muilu
Vihreä kaupunginvaltuutettu
Seinäjoki

Korona – Mitä siitä opittiin?

Tätä kirjoittaessa eilen (18.6.) ei ollut HUSsin alueella löytynyt yhtään positiivista näytettä, ensimmäisen kerran sitten helmikuun, vaikka näytteitä otettiin 546kpl. Eli tällä hetkellä korona on todella hyvin hallinnassa.

Minä olin kuvitellut aina että tälläisiin asioihin on meidän hyvinkin tunnollisessa ja pendantissakin yhteiskunnassa varauduttu hyvin. Suomalainen realismi, ja joskus jopa pessimismin puolelle lipsahtava suhtautuminen asioihin, luulisi aiheuttaneen sen että viimeistään kun alettiin puhua siitä että ilmastonmuutos tuo kaikenlaisia mahdollisia kriisejä maapallolle (jotka vaikuttaa tottakai meihinkin), olisi suunnitelmat laitettu kuntoon ainakin julkisella sektorilla.

Luulin että 2020 olisi kouluilla selvät sävelet siitä mitä tehdään jos joudutaan etäopetukseen ja digivälineet otetaan käyttöön. Tietääkseni pohjoisimman Suomen oppilaille on etäopetus jo vuosia ollut ihan tuttua, joten miksi siitä ei ole olemassa kunnollista yhtenäistä ohjeistusta?

Miten
on mahdollista että kun on puhuttu että kaikille lapsille pitäisi
kuntien hankkia tabletit käyttöön, ja joissain kunnissa on näin
tehtykin, nyt koko digi-juttu tuli ihan puskista? Miten kouluilla tai
edes opettajilla ei ollut yhtenäisiä ohjeistuksia miten etäopetusta
toteutetaan? Jotkut opettajat nääntyivät työtaakkansa alle, ja
jotkut vanhemmat ja oppilaat samoin. Jotkut pääsivät hyvinkin
helpolla, ehkä jopa liian. Tuntui että oli olemassa yhtä monta
tapaa toteuttaa etäopetusta kuin oli opettajiakin. Luulisi että
olisi aika helppo tehdä niin että kun kaupungissa on vaikka
kymmenen opettajaa jotka opettaa nelosluokkalaisille matematiikkaa,
niin yksi opettajista tekisi aina yhdestä kirjan luvusta/aiheesta
opetusvideon jonka voisi näyttää oppilaille, ja oma opettaja olisi
sitten chatissa vastaamassa oppilaiden kysymyksiin. Ei jokaisen
opettajan tarvitse tehdä omaa materiaalia videolle jokaiselle
päivälle, eihän siinä ole mitään järkeä, eihän jokainen
opettaja tee omaa matikan kirjaakaan omalle luokalleen.

Tai
mitä jos, ei uusittaisikaan tämän tästä oppikirjoja, vaan
käytettäisiin se vaiva ja raha siihen että niistä kirjojen
luvuista tehtäisiin jo kirjan tekijän puolesta opetusvideot siltä
varalta että tulee tilanteita että sellaista tarvitaan? Kuitenkin
netti on jo nyt väärällään jos jonkinlaista videota ja systeemiä
missä tehdään tehtäviä, nyt niistä oli luultavasti vaan haittaa
kun vanhemmat joutuivat omien töidensä ohessa opettelemaan niitä.

Taloyhtiöissä, julkisissa rakennuksissa ja liikekiinteistöissä pitää lain mukaan olla pelastussuunnitelma, ja sekä julkisella sektorilla että yrityspuolella tehdään usein strategioita joilla ohjataan kehitystä vuosiksi eteenpäin. Jos kerran tälläisiä erilaisia visioita ja skenaarioita käydään läpi muutenkin, niin miksi ei ole suunnitelmia sille että kun globaali kriisi iskee, niin mitä meidän firma tekee, miten siirrytään ripeästi etätyöskentelyyn?

Kun taloyhtiöissä, kouluissa, päiväkodeissa ja vastaavissa pitäisi olla esim. jodia jaettavaksi, miksi ei hengityssuojaimia, käsidesiä ja suojakäsineitä? Ei se riitä että kellarissa säilötään parit kumisaappaat, lapio ja entisen presidentin kuva, pitää olla varautumisvälineistö nykypäivän uhkia vastaan.

Myös
kolmannen sektorin pitäisi olla varautunut tälläiseen kriisiin
joka koettelee ihmisiä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Pitäisi
olla yhteistyösuunnitelma kaikkien paikkakunnan tahojen kesken jotka
esim. jakavat ruokaa normaalioloissakin. Pitää olla tiedossa kuka
jakaa, mitä jakaa ja millä jakaa. Pitäisi olla tiedossa kaikki
kuljettajat ja kuljetuskalusto jotta niitä voitaisiin tarpeen
vaatiessa koordinoida keskitetysti vaikka kunnan sosiaalipuolelta tai
isomman yhdistyksen tai järjestön toimesta.

Auttajia löytyi paljon nytkin, mutta varmasti oli aika paljon kohtaanto-ongelmaa, millä auttaja ja autettava löytäisivät toisensa. Pitäisi olla järjestelmä mihin ihmiset saisivat ilmoittaa suoraan vaikka puhelimitse tai netin kautta jos tarvitsevat jotain apua, vaikka ruoka-apua tai jotain asiointiapua ollessaan kotonaan karanteenissa tai joutuessaan yllättäen työttömäksi tai lomautetuksi. Tämä kriisi näytti miten nopeasti tulee uusia avuntarvitsijoita ja miten vaikea ihmisen on yhtäkkiä tietää mistä voi pyytää apua, varsinkin jos ne normaalit paikatkin sulkevat ovensa rajoitusten takia. Ulkomaille lähetetään nopean toiminnan joukkoja erilaisiin kriiseihin, joten olen kuvitellut että niitä on varalla myös kotimaassa.

Minulle tämä kriisi opetti sen, että meillä todellakin on erittäin toimiva yhteiskunta. Meillä on yhteistyökykyinen hallinto, infra pelaa, sairaanhoito muuntuu nopeasti tilanteen mukaan, kansalaiset haluavat auttaa toisiaan eikä edes vessapaperi ja halpa makaroni loppunut kaupoista kuin hetkellisesti ja paikallisesti. Paljon tehtiin hyvää ja oikein, ja hyvinkin nopealla tahdilla siihen nähden että edes lait eivät olleet ajan tasalla tälläisen varalta.

Meillä on kansakuntana rahkeita vaikka mihin: meillä alettiin valmistaa suojatarvikkeita, käsidesiä ja kehittämään rokotetta. Yrittäjät keksivät uusia tapoja joilla palvella asiakkaitaan ja saada myyntiä vaikka liikkuminen oli rajoitettua, ja ihmiset olivat valmiita tukemaan yrityksiä kriisin yli. Kyllä minä meidän maalle annan 9 kouluarvosanaksi, huomautuksella että vielä jäi vähän parannettavaa seuraavaan kertaan.

Kirjoittaja Johanna Laakso on pitkäaikainen vihreä aktiivi Kokkolasta

Luonto ei saa olla itsestäänselvyys!

Ihmisten luonnon tuhoamisvauhti on kiihtynyt äärimmilleen. Luonto on ihmisen mielestä ihmistä varten, eikä ihminen luontoa varten niin kuin sen pitäisi olla. Viime aikoina on ollut havaittavissa monia jo kauan sitten ennustettuja asioita luonnon tilan heikkenemisessä, kuten pölyttäjien vähentyminen, vesipula, ankarat myrskyt ja kuivuuskaudet.

Nämä Suomessa kaukaisilta tuntuvat asiat ovat hiljalleen alkaneet hiipiä lähemmäs myös rajojemme sisäpuolelle. Tänä vuonna esimerkiksi Yle kampanjoi “Pelasta pörriäinen” -teemalla ja välittää tietoa pölyttäjähyönteisistä mediassa. Viime kesänä Petäjävedellä Keski-Suomessa talousvesi oli vähissä kahden vuoden kuivuuden jälkeen. Vesipula jatkui pitkälle syksyyn.

Ekosysteemi on luonnon kokonaisuus, johon kuuluvat elävät kasvit, sienet, bakteerit, isot ja pienet eläimet, sekä eloton materiaali, kivikehä ja vesi, joka kiertää ekosysteemissä esiintyen siellä eri muodoissaan. Ekosysteemissä on monta liikkuvaa osaa, myös ihminen on osa ekosysteemiä. Ekosysteemin tasapainoa on kuitenkin helppo häiritä. Esimerkiksi kasvinsuojeluaineilla aiheutetaan hyönteisten ja bakteerien häviäminen, jonka seurauksena ekosysteemin tasapaino järkkyy ja häiriötila ilmenee lajikatoina, massaesiintyminä tai muunlaisina katastrofeina.

Maataloudessa on käytetty esimerkiksi yleisesti glyfosaattia tappamaan rikkakasveja viljelykasvustoista. Tällä aineella on muitakin yllättäviä vaikutuksia, kuten se, että sen käyttö hävittää maaperästä rikkakasvien lisäksi myös hyviä bakteereita. Toisaalta haitalliset itiöt ja sienet saattavat lisääntyä, jonka seurauksena viljelyksillä ilmenee kasvitauteja. Myös muut kasvinsuojeluaineissa käytettävät apu- ja tehoaineet ovat myrkyllisiä erityisesti pölyttäjähyönteisille. Ja iso osa ravintokasveistamme on hyönteispölytteisiä. Eli me nautimme tällaisesta globaalista ekosysteemipalvelusta, jonka luonto meille tarjoaa maksutta. Miettikää, miten paljon esimerkiksi omenapuidemme käsityönä pölyttäminen maksaisi, jos pölyttäjähyönteisiä ei olisi.

Jotenkin maataloudessa ollaan unohdettu se, että maaperän kasvukuntoa tulisi parantaa. Vaikka maanviljelijöillä tuleekin olla kasvinsuojelukoulutus suoritettuna ja integroidut kasvinsuojelumenetelmät opeteltuina, ei ruiskutuksia tunnuta kuitenkaan voitavan välttää. Maatalous on edennyt niin edistyksellisiin toimiin ja tavoitteisiin tehokkuuden suhteen, ettei satoa saa menettää yhdenkään hyönteistuhon vuoksi, koska sen torjumiseen löytyy kasvinsuojeluaine ja -keino.

Toisin on onneksi luomuviljelyssä. Luomu -lyhennehän tulee alun perin luonnonmukaisesta viljelystä. Luonnonmukainen viljely on ekosysteemin kokonaisuuden huomioivaa viljelyä luonnon ehdoilla kaikki öttiäiset sisällytettyinä mukaan – “kaikilla mausteilla”. Maaperän kasvukuntoa ei mitata ainoastaan sadon määrällä, vaan sen sisältämien bakteerien ja pieneliöiden määrälläkin on väliä. Maaperä on elävää, sen rakenne pyritään pitämään kuohkeana ja kosteutta sopivasti pidättävänä. Toki satokin yleensä lisääntyy, kun maaperän kunnosta huolehditaan. Myös monimuotoisuudesta pidetään kiinni ja mietitään viljelykierto siten, että hyödynnetään suojakasviominaisuudet aina kun mahdollista. Vanha hyvä keino on viljellä porkkanaa, sipulia ja persiljaa vierekkäin, jotta ne torjuvat ristiin toistensa tuholaisia.

Luomussa ei käytetä keinotekoisia lannoitteita, tämä vähentää erityisesti ravinnepäästöjä vesistöihin. Tavallisilta maatalousmailta valuu vesistöihin huomattavia määriä ravinteita sateiden mukana. Vesi kuljettaa ojien kautta vesistöihin fosforia ja typpeä, jotka ovat liuenneina hyvin tehokkaita kasvun lisääjiä muun muassa leville. Erityinen vitsaus varsinkin täällä Etelä-Pohjanmaalla ovat jokakesäiset sinileväkukinnot järvissä. Tämä johtuu vesien rehevöitymisestä eli ravinteiden karkaamisesta pelloilta veteen. Valitettavasti siellä pellossa ei ole aina juuri oikealla hetkellä kasvia imemässä ravinteita, kun niitä sinne lisätään ja siksi ravinteet pääsevät liukenemaan.

Laaja sinileväesiintymä voi estää vesistön hyötykäytön jopa useiksi viikoiksi kesällä. Olen huolestuneena seurannut esimerkiksi Alajärven useissa järvissä lisääntyneitä sinileväkukintoja. Sinileväinen vesi voi aiheuttaa myrkytys- ja iho-oireita, joten sitä ei voi käyttää kastelu-, uima- tai löylyvetenä. Osa sinilevistä on myrkyllisiä. Sinilevien myrkyt voivat vaikuttaa myös kaloihin, joten kalastamista sinileväisestä vedestä olisi hyvä välttää. Tämän runsaan 16 vuoden Alajärvellä asumisen aikana sinileväesiintymät ovat lisääntyneet myös kirkasvetisissä järvissä, kuten Kaartusessa ja Iiruujärvessä. Osa ihmisistä ei valitettavasti edes tunnista sinilevää. Näihin edellä mainittuihin järviin vaikuttavat myös metsähakkuut, joita rannoilla on ollut runsaasti. Varsinkin avohakkuualueilta ravinteita liukenee ja kulkeutuu metsäojien kautta järviin. Lisäksi viime vuosien kuivuus on madaltanut pohjavesien pintaa, jolloin näihin lähdevaikutteisiin järviin ei virtaa enää pohjavettä yhtä paljon kuin normaalina vuonna, jolloin veden ravinnepitoisuus kasvaa.

Etelä-Pohjanmaalla on lantaa liikaa suhteessa lannan levityskelpoiseen peltopinta-alaan nähden. Tämä on yksi tekijä, minkä vuoksi alueellemme kannattaisi rakentaa lisää biokaasulaitoksia. Lanta voitaisiin kaasuttaa energiaksi ja lisäksi kaasutuksen kuivajäännöksessä ravinteet ovat paremmin kasveille imeytyvässä muodossa, kuin suoraan lantalasta maahan levitettynä. Eikä kaasutusjäännös haise! Kaikki voittavat, eikä naapuri valita, vaikka peltoa lannoitettaisiin juhannusaattona, niin kuin tapana on. Hyvää ja turvallista juhannusta!

Heli Hämäläinen on ammatillinen opettaja Alajärveltä. Hän oli Vihreänä eduskuntavaaliehdokkaana kevään 2019 vaaleissa, ja julkisti viime viikolla ehdokkuutensa vuoden 2021 kuntavaaleissa

2020 on näytön paikka

Tämä ei ole vitsi. Mitä yhteistä on Filippiineillä, Unkarilla, Intialla ja Amerikalla?

Maailman seuratessa jo viikon kestäneitä protestejä ja mielenosoituksia Amerikassa, muun maailman uutiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle – mikä on täysin ymmärrettävää, sillä nykyiset protestit ovat pitkään jatkuneen struktuaalisen rasismin ja rotusyrjinnän tulos.

Meillä on käsissämme antirasismin #MeToo, joka tuo rasismia vastustavat entistä lähemmäksi toisiaan, entistä organisoidummin: tukimielenosoituksia on pidetty tätä kirjoittaessani Suomen lisäksi ainakin Kanadassa, Saksassa, Italiassa, Australiassa, Japanissa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Hollannissa, Palestiinassa, Etelä-Koreassa, Tunisiassa, Tanskassa, Irlannissa, Englannissa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa. 

Näiden lisäksi BLM-graffiteista ja muraaleista löytyy kuvia ainakin Iranista ja Syyriasta. 

Sydäntäni liikuttaa enemmän kuin paljon ihmisten yhteinen, solidaarinen nousu vahingollisia rakenteita ja asenteita vastaan sekä oikeuden vaatiminen sorretuille. Me olemme koko ihmiskuntaa koskettavan vallankumouksen äärellä. Vallankumouksen, jonka ensitahdit ovat kaikuneet läpi koko kolonialistisen ihmiskunnan historian.

Käännetään nyt kuitenkin hetkeksi katse pois Amerikasta muualle maailmalle. Poliisiväkivalta on globaali ilmiö joka on tiukasti sidottuna ihmisoikeusrikkomuksiin, rasismiin ja ihmisvihaan.

Kun koronaviruksen vakavuus valkeni alkuvuodesta, peittyi pandemiaksi laajenneen epidemian alle muut uutiset. Yksi tällaisista pimentoon jäävistä uutisista koskee Intiassa tapahtuvaa väkivaltaa maan muslimiväestöä kohtaan. Sivusin asiaa edellisessä kolumnissani, mutta päivittäkäämme tietojamme, sillä puolessa vuodessa Intian tilanne on pahentunut rajusti.

Joulukuussa 2019 Intian parlamentti hyväksyi lakimuutoksen, jonka myötä kansalaisuutta hakevan henkilön uskonnollinen tausta on syy evätä hakemus. Lakimuutos ajaa maan jo ennestään ahtaalla olevan muslimiväestön entistä ahtaammalle. Helmikuussa tilanne kärjistyi mellakaksi, kun 23. päivänä pääministeri Modin hindunationalistipuolueen kannattajat kävivät muslimiväestön kimppuun Delhissä polttaen kauppojen ja muun omaisuuden lisäksi koteja ja moskeijoita. Mellakoissa loukkaantui yli kaksisataa, kuolonuhreja oli lähemmäs kuusikymmentä. Suurin osa uhreista oli muslimeja.

Yhdellä mellakoissa kuvatulla videolla näkyy viisi kadulla makaavaa loukkaantunutta muslimimiestä, joita pakotetaan laulamaan kansallislaulua poliisin hakatessa heitä. Human rights watchin raportin mukaan yksi näistä miehistä menehtyi saamiinsa vammoihin kahta päivää myöhemmin.

Ihmisoikeudet jäivät koronan jalkoihin myös Euroopassa.

Unkarissa LGBTQ+-oikeudet ovat kaventuneet entisestään: saatuaan lähes rajoittamattoman vallan koronan torjunnan myötä,  parlamentti hyväksyi toukokuun alussa uuden lain, joka eväsi trans- ja intersukupuolisilta ihmisiltä juridisen sukupuolen korjaamisen laillisesti. Toisin sanoen, mikäli sukupuoli-identiteetti ei vastaa henkkareihin merkittyä, joutuu jokaisella kerralla, kun henkkareitaan tarvitsee, tulemaan ulos kaapista täysin tuntemattomille ihmisille ja siten vaarantamaan omaa turvallisuutta entistä enemmän. 

Unkari on siis ottanut askeleen taaksepäin – Suomen tasolle. Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen oikeaa identiteettiä vastaavaksi vaatii täysi-ikäisyyden lisäksi lausunnon kahdelta tutkimusryhmän psykiatrilta sekä lausunnon lisääntymiskyvyttömyydestä. Pakkosterilisaatiosta, siis. Uudistus, jonka tarkoituksena on muuttaa nykyinen translaki ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi junnaa yhä paikoillaan.

Kesäkuun alku taasen toi mukanaan massaprotestit Manilaan, kun filippiiniläiset osoittivat mieltään meneillään olevaa lakimuutosta vastaan. Ihmisoikeusaktivisteista globaalisti runsaasti kritiikkiä saanut lakimuutos (vapaasti käännettynä lakimuutos terrorismia vastaan, “anti-terrorism bill”) läpi mennessään tekisi laittomaksi “muiden kiihottamisen” terrorismiin puhein ja kirjoituksin, kyltein sekä muin tunnuksin ja julistuksin. Käytännössä terrorismiin kiihottavaa sisältöä olisi aivan mikä tahansa, mistä antiterrorismivaltuusto (anti-terror council) ei pidä, tai minkä voi laskea hallintoa arvosteltavaksi.

Tämän lisäksi lakimuutos antaisi hallinnolle luvan salakuunnella kansalaisia, pidättää mielivaltaisesti ilman pidätysmääräystä ja pitää heitä hallussaan neljäntoista päivän ajan ilman syytteitä. Terrorismiin kiihottamiseksi laskettavista teoista tuomittaisiin ehdottomaan vankeuteen kahdeksitoista vuodeksi. 

Kun sanotaan, että historia toistaa itseään, voisi luulla syklin olevan hieman enemmän kuin muutama vuosikymmen. Totalitarismi ja diktatuurit eivät syntyneet päivässä eikä edes kahdessa, vaan ne saivat itää pitkään ja rauhassa. On aivan liian helppoa uskotella itselleen ja muille, että asioille ei voi tehdä mitään; että maailma makaa kuin se makaa, sillä niin se on maannut tähänkin asti ja tulee makaamaan hamaan tulevaisuuteen. Kaikki on väliaikaista, sekä hyvässä että pahassa.

Eteenpäin meneminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii työtä. Ja sitä työtä meidän täytyy tehdä joka päivä, joka hetki, täysin tietoisesti – ennen kaikkea yhdessä.

Aisha Benahmed on pohjanmaalta lähtöisin oleva vihreä aktiivi joka on Tampereen vihreiden nuorten hallituksen jäsen

Erilainen kesä

Erilainen kesä voidaan katsoa alkaneeksi. Ulkona näyttää tutulta, nenässä ja silmissä tuntuu kesältä ja lapsilla on alkanut kesäloma koulu taipaleelta. Osalle meistä kesä tarkoittaa töihin palaamista poikkeusoloissa, toisilla jatkuvat etätyöt, mutta kaikkien mieltä vaivaa epävarmuus.

Olen varsin mukautuva ihminen, joka ei pelkää muutoksia ja olen tottunut työelämän vaihteluihin. Mutta tämä, mitä tänä keväänä olemme käyneet läpi on jotain aivan muuta. Välillä huoli on suorastaan lamauttanut mielen ja ruumiin. Olen seurannut lasteni reagointia ja ollut huolissani myös heistä. Tavallisesti iloinen ekaluokkalainen on joinain päivinä vain maannut sängyssään apaattisena. Itkenyt hiljaa kaverin kaipuuta. Kokonaisvaltainen epävarmuus ja voimattomuus vallitsevan tilanteen edessä on pakottanut muistuttamaan itselleen, että voin vaikuttaa vain siihen miten itse tähän reagoin ja olla läsnä lapsilleni, ystävilleni ja perheelleni. Emme voi vaikutata muiden toimiin, siksi tuomitseminen on turhaa. 

Näkymätön uhka on laittanut arjen ja juhlan uuteen järjestykseen. Arki on rauhoittunut, juhliminen siirtynyt pienempiin joukkoihin ja etäyhteyksiin. Tämän piti olla meidän perheessä melkoinen juhlavuosi kun useat meistä, minä mukaan lukien, täytämme pyöreitä vuosia. Aion edelleen juhlia, omassa pihassa ystävien kesken. Elämässäni ei liikaa ole viime vuosina juhlittu ja haluan ottaa uuden kymmenluvun vastaan maljoja nostellen hyvässä seurassa. Mutta jännittää, kuinka moni uskaltaa tulla paikalle. 

Myös politiikkaa on värittänyt sama epävarmuus. Olen tavattoman kiitollinen ja ylpeä maamme hallituksesta ja naisten viisikosta, jotka tätä kriisiä etunenässä ratkovat. He ovat onnistuneet toisaalta luomaan rajoituksia, mutta myös tuomaan toivoa vallitsevissa olosuhteissa. Kaikki tiedämme, että tästä seuraa tiukat ajat. Tiedämme, että talous on kuralla ja kestävyysvaje entistä kurjemmassa jamassa, jos emme saa työllisyyslukuja nousemaan. Tiedämme myös, että sama tilanne vallitsee koko Euroopassa, kohta koko tällä pallolla. Voittajia ovat ne, jotka onnistuvat luomaan eniten toivoa ja pitämään ihmiset edelleen kiinni tulevaisuuden uskossa. Etenkään yhtään lasta tai nuorta meillä ei ole varaa menettää. Maksoi mitä maksoi, mukana pitäminen, kannustaminen ja auttaminen on joka tapauksessa halvempaa kuin menettäminen. 

Mutta palataan lopuksi kesään ja lomasuunnitelmiin. Kirjoitin muutama vuosi takaperin Ilkan kolumnia ja palasin tänään vanhaan kirjoitukseeni kesälomasuunnitelmista. Pohdin miten toiset tekevät tiukkoja lomasuunnitelmia koko perheelle vaikka lapsille kokemukseksi riittäisi kotipihan teltassa nukkuminen. Niin, tänä kesänä ei suuremmin matkustella. Ei pääse festareille eikä monikaan uskalla lähteä edes Ruotsin laivalle. Kotimaan uusia nurkkia voi kuitenkin käydä kurkkimassa. Tämä on kannattavaa jo ihan kansantalouden kannalta. Ja omaan pihaan laittaa se teltta, ihan vaikka lasten iloksi!  Syksyllä ei tarvitse ahdistua, kun ei ole päässyt ulkomaille. Ei sinne kukaan mukaan nyt uskalla. Ja sitten kun uskaltaa, niin toivotaan että raiteita pitkin voisi helpommin reissata myös Eurooppaan. 

Aurinkoa ja rauhaa kesän viettoon kaikille!

Anna Granlund
…on Lakeuden Vihreiden naisten hallituksen jäsen sekä vihreä varavaltuutettu Seinäjoelta

Kestävän liikkumisen keihäänkärkenä pyöräily

Hallituksen ilmastopolitiikka tähtää hiilineutraaliin Suomeen vuoteen 2035 mennessä. Monella elämän osa-alueella tarvitaan reformia, jotta tähän mahdolliseen tavoitteeseen päästään. Liikenne on näistä yksi. Kunnat sekä kaupungit ovat merkittävässä roolissa sen uudistuksessa.

Nykyaikainen polkupyörä on kutakuinkin satavuotias. Silti se on edelleen kustannustehokkain tapa ihmiselle liikkua paikasta toiseen. Traficomin vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa paljastui, että vuonna 2016 tehdyistä alle kolmen kilometrin matkoista 28 prosenttia tehtiin autolla. Automatkoista yli 40 prosenttia oli alle viiden kilometrin pituisia. Nämä lyhyet matkat ovat juuri niitä, joihin tulisi houkutella ihmisiä tarttumaan pyörää sarvista auton ratin sijaan.

Miten sitten ihmiset saataisiin tekemään lyhyet matkansa useammin pyörällä? Siihen on monia keinoja, mutta tutkitusti ja muiden kaupunkien kokemuksien mukaan yksi on ylivertaisin: pyöräilyinfran laadun parantaminen. Tässä tullaan taas kuntatasolle, jossa päättäjiltä vaaditaan näkemystä ja rahallista panostusta hankkeisiin, jotka parantavat pyöräilyinfraa. Kyse on laadullisesta parantamisesta, ei niinkään määrällisestä.

Suomen valtio päätti jo syksyllä 2016 energia- ja ilmastostrategiassaan tavoitteeksi lisätä kävelyä ja pyöräily 30 % vuoteen 2030 mennessä. Tämä tapahtui siis Sipilän hallituksen aikaan. Pyöräilyn hyödyt ja edut nähdään yli puoluerajojen pyöräilyn suhteen kehittyneemmissä maissa ja kaupungeissa. Mikä on siis ongelma kuntatasolla monessa suomalaisessa kaupungissa? 

Mitä useampi asukas tarttuu pyörää sarvista, sitä enemmän autoväylille vapautuu tilaa sille välttämättömälle liikenteelle: hälytysajoneuvoille, julkiselle liikenteelle, takseille ja tavaraliikenteelle. Tämän voisi ajatella olevan kaikkien kuntalaisten etu. Tarvitaan laadukkaat pääväylät kuntiin ja kaupunkeihin, joissa eri liikennemuodot ovat eroteltu toisistaan. Kevyen liikenteen käsite on syytä unohtaa, koska kävelyllä ei ole muuta yhteistä pyöräilyn kanssa kuin se, että kumpikaan niistä ei ole autoilua. Liikenteen erottelu omille väylille parantaa kunkin liikennemuodon turvallisuutta, koska niillä liikutaan samalla nopeudella. Turvallisuus paranee ja onnettomuudet vähenevät.

Olen seurannut keskustelua kotikaupungissani Seinäjoella, jossa monella kuntapäättäjällä retoriikka jää toistamaan sitä, että kaikki eivät voi pyöräillä ja kaikki eivät halua. He katsovat asiaa vain rajallisesta näkökulmasta, kaupungin yleisen edun unohtaen. Samalla unohtuu myös, että monessa kaupungissa jossa pyöräilyn olosuhteita on parannettu, autoilu on vähentynyt.

Pakottamatta ketään.

Kun pyöräilyä edistetään eli tehdään parempia ja selkeämpiä väyliä, pyöräily lisääntyy. Näin se on toiminut muualla ja näin se toimisi meilläkin. Se on toiminut näin lumisemmissa kaupungeissa, kuten Oulu ja Joensuu. Amsterdamin kadut ovat joskus 60-luvulla vilisseet autoja. Mitä se nyt on? Vastustettiinko muutosta samoilla argumenteilla kuin nyt meillä ja teillä? Muilla kaupungeilla on mahdollisuus samaan muutokseen. 

Kuntalaisten tulisi vaatia valitsemiltaan päättäjiltä ongelmien ratkaisukyvyn lisäksi myös kykyä nähdä mitä tulevaisuus vaatii meiltä jo nyt. Viihtyisät ja elävät kaupunkikeskustat ovat tulevaisuutta ja sen rakentamisessa on polkupyörällä osansa. Amsterdam aloitti tulevaisuuden rakentamisen jo 60-luvulla ja Oulu 70-luvulla, minä kysyn: koska me aloitamme?

Jussi Teppo, esittely:
Olen lähtöisin Vaasasta, mutta juurtunut Seinäjoelle. Päivätyössä olen IT-alalla. Vapaa-ajan vietän perheen parissa tai liikkuen luonnossa yksin tai yhdessä. Tämän lisäksi eri yhdistystoiminta on lähellä sydäntä.

Etätyöt ja elämänlaatu? Ylistys pikkukaupunkielämälle ja mielenrauhalle; eli ongelma ja sen ratkaisu

Junasta Helsingin rautatieasemalle astuessa humahtaa heti vastaan ihmisten stressi ja kiire kuin aalto, joka tarttuu helposti ihmiseen, laumaeläimeen. Vaikkei olisi mihinkään kiire, alkavat jalat nakuttaa samaan tahtiin muiden puolijuoksua laiturilla kulkevien kanssa. Itse pikkukaupungissa syntyneenä minusta on aina ollut mukavaa käydä pääkaupunkiseudulla, mutta vielä mukavampaa on ollut päästä sieltä pois.

Hidastan jalkojani tarkoituksella. Pysähdyn katsomaan pääkaupungin ihmisten kiirettä ulkopuolisen silmin. Miksi haluaisinkaan stressata jo pelkkää paikasta toiseen liikkumista niin kovasti? — Ihmettelen. Haluan käyttää energiani muuhun, paremmin ja valikoivammin.

Lyhytaikainen stressi toki voi olla hyödyllistä ja jopa elintärkeää — se auttaa selviytymään kriiseistä — mutta pitkäaikainen stressi sairastuttaa tutkitusti kenet tahansa. Masennus, sydän- ja verisuonitaudit ja vatsahaava ovat vain esimerkkejä vakavista sairauksista joihin krooninen stressi johtaa. Pääkaupungissa käydessäni joudun keskittymään ja pinnistelemään säilyttääkseni sen kiirrettömän olotilan joka on minulle pikkukaupungissa selviö. Miten ihmiset jaksavat elää täällä?

Kotimatkan jälkeen astuessani laiturille taas pikkupaikkakuntani juna-asemalla lennähtää pääkaupungista väkisinkin mukaan tarttunut stressi vihdoin harteilta. Huh, helpotus!

Mikä onkaan paras paikka ihmiselle olla ja asua? Ei ole lainkaan selviö että suurempi kaupunki olisi aina parempi edes työnsaannin suhteen. Työpaikkoja voi olla enemmän tarjolla, mutta niin on työnhakijoitakin.

Pikkukaupungin ”kaikki tuntee kaikki” ilmapiiri on työnhaussa vain etu. Ihan kaikilla, maahanmuuttajista kantasuomalaisiin on paremmat mahdollisuudet työllistyä oman alan töihin tai päästä tekemään omia vahvuuksia hyödyntävää ja mielekästä työtä, kun ihmiset tuntevat sinut ja tietävät mitä osaat. Isossa kaupungissa anonymiteetti on työnhaussa yleensä pelkkä haitta, ja itselle mielekkään työn löytäminen voi olla paljon vaikeampaa.

Tänä keväänä yhden jos toisenkin elämä on nähnyt täysremontin. Meidät kaikki on pysäyttänyt sama pakko pysähtyä, joka on saanut monet tarkastelemaan elämäänsä ja arvojaan uudestaan. Mikä on tärkeintä, ura vai perhe? Minkä arvoinen on oma terveys? Entäpä mielenterveys?

Koronavirus ja poikkeustila on myös pakottanut monet yritykset ja yhtiöt toteuttamaan vihdoin sen digiloikan jota ollaan jo pitkään odotettukin. Yhtäkkiä etätyö onkin varteenotettava vaihtoehto. Tämä avaa ihmisille uusia vaihtoehtoja myös asumisen suhteen.

Viime vuosina on uutisoitu paljon myös siitä kuinka suuret hintaerot asumisella ympäri Suomea sekä omistus- että vuokra-asumiselle on. Samalla rahalla jolla saisi Helsingistä ahtaan yksiön kaukana keskustasta saa pikkukaupungista tilavan kolmion läheltä keskustaa, tai vähän kauempaa maaseudulta vaikka kokonaisen omakotitalon tontteineen.

Täällä pikkukaupungissa kaikki on pyöräilymatkan päässä. Lapset voi päästää turvallisin mielin itse kulkemaan kouluun ja harrastuksiin. Pienistäkin kaupungeista löytyy kuitenkin yleensä useita urheiluseuroja; jäähalli, uimahalli, skeittauspaikkoja ja nuorisotalo; työväenopisto tai kansalaisopisto, musiikkiopisto nuorisokuoroineen ja orkestereineen sekä muita kulttuuripalveluita myös lapsille ja nuorille.

Autoa ei täällä pikkukaupungissa välttämättä tarvitse aikuinenkaan: kun lähden kotoani pyöräilemään yhteen suuntaan, olen viidessä minuutissa keskellä keskustaa. Jos valitsen toisen suunnan, saavun samassa ajassa meren rannalle, luonnon äärelle. Matkakortteihin ei kulu rahaa sillä yleistä joukkoliikennettä ei ole, mutta tarvittaessa voi soittaa itselleen ”tilausbussin”, joka hakee kotiovelta ja vie määränpäähän asti kuin taksi mutta bussilipun hinnalla.

Stressi on yksi aikamme suurimmista terveysongelmia aiheuttavista vihollisista: arviolta 75-90 % kaikista lääkärikäynneistä johtuu stressin aiheuttamista vaivoista. Stressi on yhdistetty tutkimuksissa myös kuuden suurimman kuolinsyyn taustalle. Nämä ovat sydän ja verisuonitaudit, syöpä, keuhkotaudit, onnettomuudet, maksakirroosi ja itsemurha.

Luonnon läheisyys ja mahdollisuus omaan rauhaan vaikka kesämökille karkaamalla on meille Suomessa niin tuttu lääke, että usein unohtuu millainen rikkaus se on. Jos olisimme sattuneet syntymään vaikka Japanissa (jonka väkiluku vuonna 2018 oli 126,5 miljoonaa), ymmärtäisimme ehkä paremmin kuinka onnekkaita täällä Suomessa olemme. Täällä on paljon mahdollisuuksia jotka muualta puuttuvat täysin. Meillä on tilaa, ja tila on luksusta.

Meillä on samat ongelmat kuin muuallakin maailmassa, stressi on suurin tappaja täälläkin. Mutta meillä on siihen täällä myös lääke mitä ei joka paikasta helposti saakaan! Avataan silmät ja nähdään että meillä on jo ratkaisu ongelmaan: vielä niitä honkia humisee siellä Suomen salomailla. Elämänlaatu on asia johon täällä Suomessa voi vielä helposti ihan pelkällä maiseman vaihdolla vaikuttaa!

Toivotan siis kaikki etätöihin siirtyneet ja niihin myös tulevaisuudessa siirtyvät lämpimästi tervetulleiksi elämään stressittömämpää ja mukavampaa, yhteisöllistä pikkukaupunkielämää! Lupaan että ylimääräisestä stressistä ja rahahuolista luopuminen lisää elämänlaatua välittömästi. Kuka ties vaikka elinikäkin siinä vahingossa pitenisi.

Anni Teerikangas
Kirjoittaja on Pietarsaaren Vihreiden varapuheenjohtaja sekä Eläinvihreät ry:n puheenjohtaja

Pohjanmaa vihertää ja tähtää kestävään kehitykseen

Vaasalainen kaupunginvaltuutettu Ivanka Capova
Kuva: Paula Hiipakka

Olisitko uskonut kymmenen vuotta sitten, että vuonna 2020 enemmistö energiantuottajista pyrkii pääsemään hiilestä eroon jo vuoteen 2025 mennessä tai että Vaasan kaupunki aikoo olla hiilineutraali 2020-luvulla? En olisi minäkään uskonut, mutta näin onneksi on. Miten tähän on tultu?

Muutama
vuosi taaksepäin Vaasan kaupungissa hyväksyttiin energia-
ja ilmasto-ohjelma
, jonka tärkeimpiä tavoitteita ovat mm.
energiatehokkuus, uusiutuvan energian käyttö,
kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, hiilineutraalisuus ja
yhteisen tahtotilan luominen. Tänä keväänä kaupunginvaltuusto
hyväksyi kestävän
liikkumisen ohjelman
, jonka avulla tavoitellaan käännettä
siihen tosiasiaan, että tieliikennepäästöt aiheuttavat
kolmanneksen Vaasan hiilidioksidipäästöistä. Ohjelmassa tehdyn
kyselyn mukaan 90 % vastaajista olivat valmiita panostamaan enemmän
pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Erityisesti esille nousivat
joukkoliikenteessä tarvittava tiheämpi vuoroväli.

Vaasan
kaupungin omistama yhtiö, Vaasan Sähkö, ottaa tänä vuonna
käyttöön Suomen suurimman maanalaisen energiavaraston, jonka
avulla hiilestä luopumista nopeutetaan ja siirtymistä uusiutuvien
ja hiilineutraalien energialähteiden käyttöön kaukolämmön
tuotannossa. Yhtiö selvittää myös mm. geolämmön käyttöä ja
hukkalämmön talteenottoa sekä tarjoaa kuluttajille
aurinkopaneelijärjestelmiä.

Vaasan
kaupunki, yhdessä viiden muun kunnan kanssa, omistaa jätehuollosta
vastaavan Stormossen Oy:n. Stormossen tekee biojätteestä ja
lietteestä kompostimultaa ja liikennepolttoainetta, jota tankkaavat
Vaasassa ajavat joukkoliikennebussit. Jäteyhtiö on perustanut
Suomen ensimmäisen kierrätysgalleria Minimossenin, jossa myydään
kierrätettyjä tuotteita. Stormossen yhdessä kuuden muun
kunnallisen jäteyhtiön kanssa puolestaan omistaa Westenergyn Oy:n,
joka tekee kierrätykseen kelpaamattomasta jätteestä polttamalla
sähköä, kaukolämpöä ja uusiomateriaaleja. Westenergy pyrkii
kiertotalouteen ja tavoittelee hiilineutraaliutta. Tässä heillä on
apunaan Vaasan yliopiston tutkimusalusta VEBIC, jonka kanssa
ratkaistaan hiilidioksidin
talteenoton taloudellisia ja käytännöllisiä edellytyksiä
.

Vihreät ovat olleet tekemässä ja edistämässä edellä mainittuja askeleita kohti kestävää ja vastuullista huomista hallituksissa, ohjausryhmissä, lautakunnissa ja valtuustoissa. Näiden jo otettujen askeleiden lisäksi meillä on edessä vielä iso työmaa. Vaasan tieliikennepäästöjä tulisi vähentää 90 %, jotta Vaasan kaupunki saavuttaisi tavoitteensa olla hiilineutraali vielä 2020-luvulla. Jätteiden määrä Suomessa on tasaisesti kasvanut, vaikkakin uusiokäyttöä on parannettu ja jätettä päätyy kaiken kaikkiaan kaatopaikalle yhä vähemmän. Akuutti kysymyksemme on edelleen, miten turvaamme nykyisille ja tuleville sukupolville elinkelpoisen maapallon. Siksi vihreiden politiikan ydinkysymyksiä ovat Ilmastomuutoksen hillitseminen ja lajikadon pysäyttäminen. Sitkeät ponnistuksemme tuottavat tulosta Pohjanmaalla, mutta tarvitsemme sinua mukaan saadaksemme kestävän kehityksen muutoksen nopeammin aikaan kaikissa Pohjanmaan maakunnissa. Tule mukaan maakuntien vihreiden toimintaan:

Vaasanseudun Vihreät
Etelä-Pohjanmaan Vihreät
Keski-Pohjanmaan Vihreät
Pietarsaaren Vihreät
Lakeuden Vihreät Naiset
Vaasan vihreät nuoret ja opiskelijat

Ivanka Capova
Vihreä kaupunginvaltuutettu Vaasasta

Euroopasta tukea ihmisille ja ympäristölle kestävään jälleenrakennukseen 

Koronavirus on muuttanut elämää kaikkialla. Poikkeusolosuhteissa meidän on tuettava elinkeinoja pääsemään akuutin kriisin yli ja samalla ohjattava taloutta entistäkin päättäväisemmin ympäristölle ja ihmiselle kestävään suuntaan. Tähän tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä Euroopan unionia. 

Koronaviruksen torjunta on yhteinen haaste, johon meidän on myös pystyttävä vastaamaan yhdessä. Eurooppalainen reilu muutos on entistäkin tärkeämpi tavoite, paitsi ilmastokriisin ratkaisemiseksi myös kestävän talouden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi koronan jälkeisenä aikana. Kriisistä on otettava opiksi ja on tartuttava ainutlaatuiseen mahdollisuuteen alkaa rakentaa entistä kestävämpää yhteiskuntaa.

EU elvyttää talouttaan kriisin jälkeen siten, että toimet ovat linjassa EU:n vihreän kehityksen ohjelman ja ilmastonsuojelun kanssa. EU on jo nyt suunnannut budjettirahoitusta, kuten alue- ja kehitysrahaa, uudestaan ja osoittanut 37 miljardia euroa koronatoimiin.

Kohtaamamme kriisi on saanut entistä useamman miettimään huoltovarmuutta – sitä, että tarpeen tullen resurssimme riittävät kriisistä selviämiseen. Esimerkiksi ruuantuotannon omavaraisuuteen on jatkossa kiinnitettävä enemmän huomiota ja samalla varmistettava, että suomalainen ruuantuotanto on elinympäristömme kannalta kestävällä pohjalla.

Monet suomalaiset yritykset ovat tällä hetkellä kriisissä, ja niiden selviämistä on tuettava varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen. Alueemme ympäristöystävällistä teknologiaa maailmalle tarjoavat yritykset ovat vahvasti viennin varassa. Eurooppalaista yhteistyötä tarvitaan varmistamaan, että yritystemme ulkomaalaisten asiakkaiden toimintakyky ja -edellytykset säilyvät.

Tarvitsemme yhteisiä eurooppalaisia päätöksiä, jotta selviämme tästä kriisistä yhdessä. Kansainvälinen yhteisö on meille korvaamaton tuki, jolla voimme lisätä kuntien elinvoimaisuutta ja kuntalaisten hyvinvointia. Myös muiden Euroopan maiden hyvinvointi on meidän elinvoimallemme tärkeä voimavara.

Lauantaina 9.5 vietetään Eurooppa-päivää. Liputetaan siis yhteistyön ja kestävän tulevaisuuden puolesta! 

Ville Niinistö,
Europarlamentin jäsen

Laura Ala-Kokko
Vihreiden naisten varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, Vaasa

Kuinka globalisaatio auttaa ihmiskuntaa?

Kuusi vuotta sitten Simon Anholt aloittaa parinkymmenen minuutin puheensa kertomalla, miten maailma on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Ensimmäinen esimerkki herättää miettimään: ”Pari vuosikymmentä sitten, mikäli kana kuoli Kaukoidässä, se oli tietysti murheellista kyseiselle kanalle, mutta meidän ei tarvinnut pelätä maailmanlaajuista pandemiaa.” Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele koronapandemiaa, vaan globalisaatiota ja sen hyviä puolia.

Mikähän olisi hyvä tapa avata globalisaation merkitystä ja tarkoitusta, ilman että käytän ulkoisia lähteitä?

Kiintoisa tehtävä, otan sen vastaan. Yritän pitää pohdinnan maltillisessa mitassa, toivottakaa onnea.

Ihmiskunta
on järjestäytynyt erilaisiin ryhmiin; valtioihin ja erilaisiin
valtioiden osiin. Valtioilla voi olla eritasoista järjestäytymistä,
alkaen kauppa- ja rajasopimuksista aina liittovaltiota muistuttavaan
syvään liittoumaan saakka. Euroopan Unioni on tietysti hyvin
ilmeinen esimerkki jälkimmäisestä. YK ja sen alajärjestöt ovat
foorumeita, joissa laaditaan yhteisiä, lähes koko planeetan
kattavia perussopimuksia.

Anholt
sanoo, että hallituksilla on jopa psykoottisia piirteitä. Itse en
ehkä menisi aivan yhtä pitkälle, mutta asiassa lienee totuuden
siemen, kun toteamuksen laittaa kontekstiin: valtioiden politiikka
katsoo pitkälti sisäänpäin. Oman edun tavoittelu, kuin jossain
kilpailussa, on kyllä tunnistettavissa selkeästi oikeastaan minkä
tahansa valtion harjoittamasta politiikasta.

Kenties
voisin todeta globalisaation olevan jonkinlainen vastavoima
tällaiselle sisäryhmäajattelulle. Integraatiota, joka edistää
toimimista ihmiskuntatasolla. Tämä varmastikin riittää
kuvaukseksi tämän tekstin tarkoitus huomioiden. Tietysti
globalisaatioon liittyy myös ongelmia, kuten on hiljattain käynyt
selväksi. Toimiminen ihmiskuntana on kuitenkin välttämättömyys
paitsi ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, mutta valitettavasti myös
koko planeetan biosfäärin. Ilmastonmuutoksen torjunta on pitkä ja
vaativa projekti; käytännössä kaikki ihmistoiminnan rakenteet
tulee uusia. Kuinka globalisaatio auttaa ihmiskuntaa? Entä mitä
poliittiselle filosofialle pitää tapahtua, jotta polkumme vie kohti
parempaa ja kestävää tulevaisuutta?

Star
Trek -tulevaisuus rakentuu yhteistyölle. Keskitetään resurssit
mahdollisimman suuren kakun leivontaan sen sijasta, että
keskityttäisiin varmistamaan suuri osuus kakusta. Tämähän on
sinänsä hyvin ymmärretty konsepti liike-elämän puolella, mutta
sen poliittista ulottuvuutta ei ulkopolitiikassa ole pahemmin
näkynyt.

Kestävä
kasvu tulee innovaatioista ja tehokkuuden paranemisesta. Oli
innovaatio mistä tahansa, sen tulisi hyödyttää kaikkia ihmisiä.
Valitettavasti tämän suuntaisten näkemysten väärin ymmärtäminen
on sangen helppoa ja edustaminen vaikeaa. Tuo kakku, jota leivotaan,
pitää olla hyvin hahmotettuna. En tarkoita sillä ikuista talouden
kasvua, tai kenties mitään muutakaan konkreettista. Minä haluan
elää rikkaan maan sijasta hyvässä maassa, joka on osa hyvää
talousliittoa, hyvässä maailmassa. Haluan tulevien sukupolvien
tavoittelevan onnea rikkauksien sijaan. Ei sillä, etteikö hyvä
taloudellinen tilanne olisi osa tätä tulevaisuutta.

Utopian
kuvaus tietenkin kuulostaa utopistiselta. Niin on tarkoituskin.
Tällainen ajatuskokeilu ei tarkoita, etteikö vastuun pitäisi
säilyä ensisijaisesti yksilöillä ja valtioilla. Tietenkin pitää
säilyä. Toisten elättäminen ei ole kestävää toimintaa.
Sellaisesta tilanteesta, jossa näin on pakko toimia, tulee pyrkiä
eroon korjaamalla ongelman juurisyitä. Rakentamalla mahdollisuuksia
luovia yhteisöjä, luomme kestävää hyvinvointia. Kun
selviytyminen ei vie kaikkia resursseja, pystyy myös ympäristöstä
luopumaan turvaverkkona. Suomessa mielestäni perustulo vastaisi
kenties hyvin muuttuneeseen, pirstaleiseen työmarkkinaan. Perustulo
jos mikä nimenomaan luo mahdollisuuksia tehdä elämälle merkitystä
tuovaa työtä, perustaa yritys, vikasietokykyä yhteiskunnalle,
laajentaa veropohjaa.

Mielestäni Vihreissä politiikkaa tehdään kohti tätä tavoitetta. Ei anneta mölymystön häiritä, ei mennä sieltä mistä vaalivoitto helpoiten irtoaa. Tuetaan rohkeaa, tieteeseen perustuvaa päätöksentekoa.

Juho Laaksonen
Kauhava

Kirjoittajasta:
Työkseni pyrin edistämään uusiutuvien raaka-aineiden rakennusmateriaalien käyttöä. Olen teollisen puurakentamisen teknisen työryhmän jäsenenä kotimaassa, sekä useamman ryhmän jäsen Euroopan Standardointijärjestössä. Eurooppalaisessa standardointityössä edustan kasvikuituisten lämmöneristeiden työryhmää. Rakentamiseen ja rakennettuun ympäristöön liittyvien ammatillisten asioiden lisäksi olen kiinnostunut energiapolitiikasta, kiertotaloudesta ja erilaisista ympäristövaikutusarviointimenetelmistä ja päästövähennysstrategioista. Sienestys ja varsinkin metsäisissä maastoissa haahuilu on parasta ajanvietettä.