Eilen Suomessa saatiin jälleen kylmää kyytiä irtisanomisuutisissa, kun Microsoft ilmoitti lopettavansa matkapuhelintoimintansa ja lähes 2000 ihmistä jää työttömäksi. Microsoft lupasi tukea työttömäksi jääviä. Myös valtiovalta ehti kommentoida suurirtisanomisia nopeasti ja ilmoitti auttavansa työttömäksi jääviä. Samanlaisia suurirtisanomisia on saatu jo useita vuosia, mutta aina ei valtiovalta ole auttamassa.

Erikoista tästä valtiovallan avun tarjoamisesta tekee se, että apu kohdistuu useimmiten yritysmaailman työntekijöihin. Etenkään julkisenpuolen työntekijöiden irtisanomisissa ei apua valtiolta juuri tarjota. Koulutusleikkauksien takia suuriin irtisanomisiin joutuneiden yliopistojen väki ei esimerkiksi tällaisesta avusta nauti. Monille teknologia-alan työntekijöillä on myös luvassa eropaketti, joten täysin tyhjän päälle työtön ei aivan heti jää. Harvemmin kuitenkaan olen kuullut tällaisesta eropaketista nauttivan tavallisen duunarin tai julkisenpuolen työntekijän. Hyvä, kun lomapäivät saa edes rahana. Monet joutuvat nekin vielä pitämään ennen työttömyyttä. Työttömät nähdäänkin hyvin eriarvoisessa asemassa siis jo työttömäksi jäädessään ja tämä valtiovallan apu koskee hyvin pientä osaa työttömäksi jäävistä. Suurin osa saa yrittää pärjätä työttömyyden kanssa itse.

On hienoa, että valtiovalta tulee apuun suurirtisanomisissa, mutta sama apu pitäisi koskea ihan kaikkia työttömäksi jääneitä. Miksi vain toisia autetaan, mutta toisia ei? Miksi teknologia- tai paperiteollisuuden tehdessä suurirtisanomisia valtiovalta on apua tarjoamassa, mutta koulutuspuolen irtisanomisissa ei?

Henkilökohtaisesti olen jäänyt neljä kertaa elämäni aikana työttömäksi, niin yksityisestä yrityksestä kuin julkiseltakin puolelta. Itse en ole saanut minkäännäköistä avuntarjontaa mistään suunnalta. Se, että esimies toteaa, että ”koita nyt hakea jostain töitä” tai ”laita toiminimi pystyyn”, ei valitettavasti ole avun tarjontaa.  Minäkin olisin toivonut mahdollisimman paljon apua joka kerta työttömäksi jäädessäni. Miksi siis minä en kuulu apua tarvitseviin?

Tuomas Ojajärvi

Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Vihreät

Kolmen ässän hallitus pusersi ulos ehdotuksensa uudeksi sote-ratkaisuksi. Tosin sote olikin matkan varrella muuttunut painopisteeltään enemmänkin maakuntauudistukseksi.

Sotesta on keskusteltu jo pitkään ja asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että sote-alueiksi olisi saatava jokin määrä, joka on korkeintaan näissä lausunnoissa ollut 12. Nyt siis jokaisesta maakunnasta tulee ns. itsehallintoalue eli uusi väliportaan hallinto: maakunta.

ITSEHALLINTOA?

Sinänsä demokratian lisääminen paikallistasolla on erittäin tervetullutta. Alueet voivat päättää itsenäisesti tekemisistään omien vahvuuksiensa mukaisesti. Mutta onko asia todella näin? Osana ratkaisua luodaan maakuntien yläpuolelle hallintokaavioon viiden ”miljoonapiirin” himmeli, joka päättää investoinneista. Maakunnilla on siis ainoastaan käyttöbudjetti, ilman mahdollisuutta ottaa lainaa vaikkapa terveyskeskuksen peruskorjaamiseen. Ja mistä tulevat nuokin määrärahat? No suoraan valtiolta. Tunnettuahan on, että rahakirstun haltijalla on juurikin valta siihen mitä tehdään. Maakunnat jäävät siis ilman verotusoikeutta ja siten ilman valtaa?

RAHOITUS?

Kuntien tilanne tulee olemaan mielenkiintoinen. Osana sovittua on SSS-hallitus luvannut, että sen ollessa vallassa eivät verot tule nousemaan. Soten rahoitus tulee siis suoraan valtion budjetista eli kuntien veroäyriä on vastaavasti laskettava. Tässä on vain se ongelma, että kunnat ovat Suomessa itsenäisiä toimijoita, jotka määräävät itse veroistaan. Millähän määräysvallalla hallitus aikoo veronmääräyksen toteuttaa ilman verojen kiristymistä? Kuntien budjeteista katoaa noin puolet. Toivottavasti maakunnille siirtyvästä omaisuudesta saadaan kunnon korvaus, jotta siihen otetut lainat saadaan maksuun, kun verotulot pienenevät. Tai että maakunta ottaa velat kontolleen.

VAPAUS?

Sopimukseen on leivottu Kokoomuksen halusta ns. valinnanvapaus. Sen on tarkoitus antaa asiakkaalle oikeus valita toimija, jolta palvelunsa haluaa. Todennäköisemmin se antaa valinnanvapauden hoiva-alan yhtiöille poimia rusinat pullasta. Maakunnat ovat niin pieniä yksiköitä, että niiden välille muodostuu välttämättä eriarvoisuutta valinnanmahdollisuuksissa, vaikka koko sote-uudistuksen tarkoituksena oli tasa-arvoisen ja tasalaatuisen hoidon takaaminen koko Suomessa. Voin kuvitella, että Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa löytyy yhtiöitä, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan kokonaisvastuun hoidettavakseen, mutta vaikkapa Kainuussa voi olla vaikeampaa tehdä tulosta samalla laatutasolla. Itse en luota maakuntien tai edes miljoonapiirien kykyyn pyytää kansainvälisiltä toimijoilta sellaisia tarjouksia, joista jäisi jotain pois. Joka tapauksessa, jos toiminnasta vastaa ulkomainen yhtiö, on siitä tulevalla lisäarvolla tapana valua sellaisenaan ulkomaisille tileille. Se ei voi olla kansalaisten perustarpeiden tyydyttämisen hinta, kun vaihtoehtojakin on.

SÄÄSTÖ?

Sote-uudistuksen tarkoituksena on vähentää menoja noin kolmella miljardilla eurolla vuosittain. Siirtymävaiheessa ei säästöjä tietenkään voi odottaa tulevan, vaan muutos tulee maksamaan maltaita. Myös tulevat säästöt on asetettu kyseenalaisiksi. Sen sijaan odotetaan potilasmaksujen nousevan.

TYÖNTEKIJÄT?

Kyseessä on maamme suurin hallintouudistus ikinä. Sadat tuhannet työntekijät siirtyvät toisen työnantajan palvelukseen em. omaisuudensiirtojen lisäksi. Maakunnat luodaan tyhjästä eli niille on sorvattava uudet sopimukset työnantajien ja työntekijöiden välille. Osa työntekijöistä tulee olemaan ”maakuntavirkamiehiä”. Tämä osuus on se soten tilaajaosa, maakuntien kehittäjät ja muut valtion hallinnosta ja maakunnista siirtyvät. Näiden osalta asia on varsin selkeä: kunta- ja valtion sopimusten tapainen virkaehtosopimus tehdään ja palkat harmonisoidaan. En sano, että se tulee olemaan helppoa, mutta helpompaa kyllä kuin mitä varsinaisten sote-suorittajien asema. Hehän siirtyvät muodostettaviin yhtiöihin ”vanhoina työntekijöinä” liikkeenluovutuksen periaatteilla. Yhtiöillä vaan ei ole mitään velvollisuutta noudattaa mitään virkaehtosopimusta vaan siellä ollaan yksityisten sopimusten mukaisessa järjestyksessä. Tästä järjestelystä tulee mielenkiintoista, varsinkin, kun hallitus on jo tulehduttanut välinsä ammattiyhdistysliikkeeseen.

Kaiken edellä kuvatun ja muun ratkaisemiseksi on asetettu aikaraja: tämän hallituksen valtakausi. Kaiken on oltava lainsäädäntöä myöten valmista vuodenvaihteeseen 2018-19, jolloin uuden organisaation pitäisi aloittaa toimintansa. Aikataulu on tiukka ja se edellyttää, että lainsäädäntö on saatava lausunnolle jo tämän vuoden aikana.

Juha Ossi

Kirjoittaja on valtion virkamies ELY-keskuksessa, jonka tehtävät siirtyvät maakunnalle. Kirjoittaja toimii työpaikkansa luottamusmiehenä ja on mukana henkilöstön edustajana Pohjanmaan maakunnan asettamassa työryhmässä, joka pohtii itsehallintoalueuudistusta.

Jos joskus on elämässäni rahat olleet tiukalla ja jokaiset sentit laskettu, on se ollut opiskeluaikoina. Jotenkin ihmeen kaupalla selvisin pelkällä opintotuella ottamatta jenin latia lainaa, vaikka se tarkoittikin, ettei raha usein riittänyt edes kouluruokailuun. Tyypillinen opintotukea edeltävän viikon ruokailu koostuikin lähinnä keitetystä makaronista ja ketsupista.

Tuokaan vähä ei olisi ollut mahdollista ilman satunnaisia rahallisia avustuksia vanhemmiltani ja osalleni sattunutta todella edullista asuntoa. Moni ei ole yhtä onnekas kuin minä.

Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että opintotuen korotukset – tai edes sen sitominen indeksiin – ovat perinteinen opiskelijajärjestöjen vaatimus. Eduskuntavaalien alla puolueet kilvan allekirjoittivat koulutuslupauksia, joita on alle vuoden aikana ehditty rikkoa ennätystahdilla.

Uusimpana tempauksena opintotuki halutaan leikata ja pakottaa opiskelijat elämään lainalla. Tuntuukin siltä, että hallitus toteuttaa tasa-arvoista yhteiskuntaa sillä, että mahdollisimman moneen sattuisi ja lujaa.

On todella halpamaista perustella leikkauksia sillä, että on väärin jättää valtionlaina jälkipolvien maksettavaksi, jos keinot siihen ovat tuon lainan siirtäminen yksityiseksi velaksi. Kun ensin on luotu kriisitietoisuus ja toisteltu mantraa, ettei Suomi tule toimeen syömävelalla, on varsin ymmärrettävää mikseivät opiskelijat ihan hirveän tohkeissaan ole opintolainaa itselleen haalimassa.

Tällainen ajattelutapa opiskeluiden rahoittamiseen lainarahalla on perintöä ajalta, jolloin korkeakoulutus oli takuuvarma lippu hyväpalkkaiseen työelämään. Tällaista taustaa vasten opintolainan ottaminen tuntuukin järkevämmältä. Se oli investointi. Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt.

Vaikka korkeakoulutettujen työllistymisen vaikeutta välillä hieman liioitellaankin, on työnsaanti monilla aloilla epävarma. Jos näkyvissä ei ole varmuutta työpaikasta, järkevä ihminen ei silloin ota riskiä isosta lainasta.

Moni rahoittaakin opiskelunsa mieluummin tekemällä erilaisia silpputöitä opiskeluiden yhteydessä. Jostain syystä sitä ei haluta tukea, vaikka parhaimmillaan työnteko tukee opintoja antamalla taskurahan lisäksi työkokemusta ja verkostoja. Sen sijaan tätä estetään tulorajoin, joiden ylittäminen voi tulla kalliiksi. Itsekin aikanaan laskeskelin vuosituloni väärin, jonka takia jouduin maksamaan opintotukia takaisin korkojen kera. Nettona olisin tienannut enemmän, jos olisin muutaman työpäivän sijaan pelannut kotona Civilizationia.

Yhteiskuntamme yksilökeskeinen ajattelu on johtanut siihen, että moni näkee opiskelun lähinnä henkilökohtaisena investointina. Kuitenkin silloin jää näkemättä paljon tärkeämpi taso: yhteiskunnallinen osaaminen. Suomi on väkiluvultaan pieni maa, jolla ei ole varaa hukata potentiaalisia osaajiaan ja menestyksen tekijöitään vain sen takia, ettei heillä ole alunperin varaa kouluttaa itseään.

Kouluttamattomuus periytyy helposti ja siitä seuraa monia yhteiskunnalle kielteisiä vaikutuksia, kuten syrjäytymistä, tuloerojen kasvua ja luokkayhteiskunnan muodostumista. Opintotuki ja ilmainen koulutus ovat keinoja tuon sukupolvisen kierteen katkaisussa.

Suomen tie ei ole bulkki ja halpatuotanto, sillä se on tie loputtomalle kurjistamiselle. Suomen tie on huippuosaaminen ja sivistys. Siltä polulta ollaan valitettavasti pahasti lipsumassa.

Ilkka Hänninen, Kokkolan seudun vihreiden puheenjohtaja

Suomen sosiaalijärjestelmä on pitkään raahautunut muuttuvan maailman perässä, kykenemättä itse muuttumaan. Sosiaaliturva Suomessa on luotu maailmaan, jossa lapsi menee kouluun, koulusta töihin, ja töistä eläkkeelle. Se ei luontevasti auta ihmistä joka tekee projektitöitä, pätkätöitä tai tahtoo katkaista oman työttömyytensä ryhtymällä yrittäjäksi. Suomalaiseen sosiaaliturvaan kuuluu tällä hetkellä olennaisena osana kannustinloukku, joka tekee työn vastaanottamisen jopa taloudellisesti kannattamattomaksi.

Siitä huolimatta, että hallitusohjelmaa voi kritisoida monesta asiasta, on sinne löytänyt tiensä ainakin yksi positiivinen asia: perustulokokeilu. Perustuloon siirtyminen paitsi tekee työn vastaanottamisesta aina kannattavaa, on se myös aito ja todellinen norminpurkuteko.

Vihreiden mallissa perustulo korvaisi sosiaaliturvan minimietuudet, jotka tällä hetkellä ovat kaikkien saatavilla, mutta massiivisen byrokratian takana. Vaikka niihin kaikilla on periaatteessa oikeus, voi väärä päätös väärässä kohdassa kuitenkin tiputtaa ihmisen täysin sosiaaliturvan ulkopuolelle. Tällainen teko on esimerkiksi yrittäjäksi ryhtyminen tai paperin väärin täyttäminen. Sellainen ei sosiaaliturvamme voi olla.

Uskon siihen, että perustulolla vähennettäisiin työttömyyttä ja lisättäisiin ihmisten hyvinvointia ja sitä kuuluisaa turhaa byrokratiaa. Kokeiltava malli on valittava huolella, siihen on ottava mukaan tarpeeksi iso ja kattava joukko ihmisiä erilaisista elämäntilanteista, ja sen on oltava tarpeeksi pitkäkestoinen.

Koska perustulokokeilu poistaisi kannustinloukut, uskon että se myös auttaisi esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Jatkossa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kaikille ainoa ongelma työnhaussa ole talouden mahdollinen heilahtaminen miinuspuolelle. Maassamme on nuoria, joille työn hakeminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta muista syistä, ja on varmistettava, että tulevaisuudessakin löydämme nämä henkilöt ajoissa. Meidän on löydettävä keinot ja rakennettava järjestelmät jotka auttavat ja löytävät apua tarvitsevat, vaikka perustulon saamiseksi ei ilmoittautumisvelvollisuutta olisikaan.

Vaikka pelko siitä, että apua ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten löytäminen saattaa tulla hieman vaikeammaksi, uskon että huomattavasti useampi yksilö hyötyy perustulosta. Työhalut eivät ole ongelma vaan se ettei töitä ennestäänkin pienten tulojen tippumisen pelossa pysty ottamaan vastaan. Perhe kun on ruokittava joka päivä. Järjestelmämme perustuu nyt epäluottamukseen niitä muita kohtaan, jotka elelevät verorahoillamme. Meistä kuka tahansa voi kuitenkin pudota työttömyyteen. Kuinka moni meistä uskoo, että työttömäksi joutuessaan alkaisi lepäillä laakereillaan ilman huolen häivää? Jos et usko sitä itsestäsi, olisi jo aika luottaa vähän muihinkin. Annetaan perustulolle mahdollisuus.

Laura Ala-Kokko
Vaasan vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja
Vaasan kaupunginvaltuutettu

Nykyinen hallitus onnistuu jotenkin kummallisesti kaikessa talousasioissaan unohtamaan perheiden hyvinvoinnin ja jaksamisen merkityksen yhteiskuntamme taloudelle.

Erikoiseksi tämän nykyisen linjan tekee se, että pääministeripuolueena olevaa keskustaa on aina pidetty perhepuolueena. Näin varmaan kuvitteli nytkin useat keskustan äänestäjät.

 

Keskustan ja hallituksen lyhytnäköisessä politiikassa on kuitenkin jo moneen kertaan unohdettu perheet näihin kohdistetuilla leikkauksilla ja säästöillä. On väärin unohtaa kuinka iso vaikutus hyvinvoivilla perheillä, lapsilla ja nuorilla on esimerkiksi sosiaali- ja terveysmenoihin.

Yksi perheitä nykyään lisää rasittava tekijä on jatkuvasti kasvava yhteisen ajan puute. Tähän vaikuttaa suuresti niin vanhempien vuorotyö kuin myös pätkätyömarkkinat. Nyt tätä ajanpuutetta lisää esimerkiksi kauppojen aukiolon vapauttaminen kuin myös halu siirtää kirkollisvapaita viikonloppuun. Useat kaupat ovat jo ilmoittaneet olevansa auki esimerkiksi pääsiäisenä ja vappuna. Monille se tarkoittaa perheen pidemmistä ja ylimääräisistä yhteisistä vapaista luopumista. Valitettavasti koulua käyvillä lapsillamme vapaat ovat edelleen viikonloppuna. He eivät voi suunnitella vapaitaan vanhempien vapaiden mukaan.

On toki hienoa, jos tällä kauppojen vapauttamisella saadaan lisää työtä, koska se voi tietää myös parempaa tilipussia. Rahalla lapselle saadaan vaikka uudet kengät, mutta menetettyä yhteistä aikaa sillä ei enää osteta takaisin. Juuri moni kaupanalan perheellinen työntekijä onkin ollut huolissaan tästä nykyisestä suuntauksesta.

Kaikki hallituksen leikkaukset ja säästöt kohdistuvat tällä hetkellä eniten lapsiperheisiin ja useimmiten niihin vähävaraisimpiin. Nyt tuntuu, että myös uudistukset kohdistuvat näihin. Kun perheet joutuvat joustamaan yhä enemmän myös yhteisestä ajastaan niin mitä tämä vaikuttaa taas tulevaisuudessa? Mitä paremmin vanhemmat voivat jakaa yhteistä aikaansa lapsien kanssa sitä enemmän me laitamme säästöön rahaa. Toivon, että tämä perheiden jaksaminen otettaisiin paremmin huomioon niin hallituksessa kun työpaikoilla työvuoroja jaettaessa.

Tuomas Ojajärvi