Miten parantua empatiavajauksesta?

Nykyisin toisilla ihmisillä on valtava tarve heikentää sellaisia oikeuksia mitkä ei itseä koske lainkaan. Kunhan on muilta pois niin se on tärkeää. Joku joka ei ole itse sateenkaareva lainkaan, huutaa kovimmin Pridea vastaan. Kärsimme empatiavajauksesta. Empatia kun on kykyä ymmärtää mitä toinen kokee tämän näkökulmasta. Suurinta empatian puutos tuntuu joskus olevan ihmisillä jotka palvovat empatian ilmentymää – tehkää toisille niinkuin haluaisitte itsellenne tehtävän.

Kultainen sääntö.

Tämä sääntö pätee moniin asioihin, älkää tehkö luonnolle niinkuin ette haluaisi itsellenne tehtävän – että mitä jos pidettäisiin planeetta hengissä. Tai korjataan sen verran, planeetta selviää kyllä, me emme. Että todellisuudessa se mitä teemme luonnolle, teemme itsellemme.

Ihmiskunta tuntuu joskus innolla sahaavan omaa oksaansa.

Ja toisaalta tämä voi olla vain ajatusharha. Yritykset kun esimerkiksi ovat jo edellä, monet yritykset pyrkivät nopeammin hiilineutraaliuuteen kuin mitä vaaditaan. Puhtaassa teknologiassa ja puhtaassa energiassa on tulevaisuus, ja se tulevaisuus ei ole menneeseen palaamista. Menneestä voi vain oppia, sinne ei voi palata.

Näin vaalien alla pyörii paljon asioita mielessä, toiset on sellaisia joita suurin osa ei edes ajattele seuraavaan neljään vuoteen. Kuten esimerkiksi vaalikoneet ja vaalikoneiden historiasta löydetyt vaalikonekysymykset. Vaalikoneiden tarkoitus on tuottaa lööppejä, saada aikaan pöhinää ja pöyristymistä, luoda vastakkainasettelua. Kun taas seuraavan neljän vuoden aikana tarvitaan yhteistyötä, kompromisseja, ideota ja – toistan itseäni – yhteistyötä. Suomessa tarvitaan myös jatkuvuutta, sitä saadaan yhteistyön avulla. Mutta jatkuvuutta saisimme esimerkiksi myös korjaamalla kansalaisaloiteita koskeva lainsäädäntö siltä osalta, että kansalaisaloite ei raukea hallituskauden päättyessä.

Näin, suomalaisittain pyttipannu, espanjalaisille paella, ja näin kolumnistille ihan vain tajunnanvirtaa.

Loppuun tärkein: Muista käydä äänestämässä, jos et äänestä, joku toinen kyllä äänestää.

Irena Ulvinen
Eduskuntavaaliehdokas

Kohti kestävämpää ja omavaraista ruuantuotantoa kiertotaloudella

Monipuolinen maatalousalueiden luonto on syntynyt evoluution kautta ihmisen, eläinten ja kasvien vuorovaikutuksessa. Maataloutta on tähän asti kehitetty parantamalla työn ja maatalousmaan tuottavuutta lisäämällä maan ulkopuolelta tuotujen uusiutumattomien panosten (lannoitteet, energia, torjunta-aineet) ja tuontirehun käyttöä.

Apuenergian ja agrokemian avulla onkin saatu aikaan suuria muutoksia niin hyvässä kuin pahassakin. Yksi huono puoli on, että maatalouden tehostuminen on johtanut sen yksipuolistumiseen sekä maatalousalueiden luonnonvaraisen eliöstön nopeaan köyhtymiseen.

Maataloustuotantomme on myös edelleen hyvin riippuvainen tuontienergian lisäksi muun muassa maahantuoduista kasvinsuojeluaineista, lannoitteista ja polttoaineista.

Maataloudesta löytyvät kuitenkin avaimet monien sen ongelmien ratkaisuun ja sopeutumiseen muuttuvaan tilanteeseen. Kiertotalouden tehokas soveltaminen maataloudessa tarkoittaa panostamista ravinteiden kierrätykseen: ravinteet hyödynnetään kasvuun, niiden valuminen vesistöihin estetään, vierasaineiden joutuminen ravinnekiertoon minimoidaan ja ravinteet palautetaan peltoon.

Seuraava maatalouden murros onkin syytä tapahtua kiertotalouden ja uusiutuvan energian kautta. Meidän on suljettava ravinnekiertoja ja kyettävä hyödyntämään yhä enemmän uusiutuvaa energiaa sekä viljelytoimenpiteissä että tuotantopanoksissa. Luken arvion mukaan esimerkiksi noin 90 prosenttia kasvien tarpeen mukaisesta fosforilannoituksesta voitaisiin jo tällä hetkellä kattaa erilaisilla biopohjaisilla lannoitteilla.

Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainaan on näyttänyt miten haavoittuva meidän fossiilisista polttoaineista ja tuontilannoitteista riippuvainen maataloutemme on. Riippuvuuden vähentäminen on haaste, jota voidaan ratkoa ja ottaa askel kerrallaan kohti kestävämpää ja omavaraisempaa maataloutta. Samalla ravinteiden kierrätyksestä ja tilojen omasta uusiutuvasta energiasta on tullut huoltovarmuuden kautta kovaa turvallisuuspolitiikkaa.

Ilmastonmuutoksen suhteen puhutaan jo ilmastokatastrofista ja luonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen. Maataloudella ja maatalousympäristöllä tulee olemaan merkittävä rooli matkalla kohti hiilineutraalia Suomea. Viljelytapoja ja maan hoitoa kehittämällä hiiltä sitoutuu peltoon entistä tehokkaammin.

Maaperän hyvästä rakenteesta huolehtiminen on olennaista, sillä humuspitoinen, tiivistymätön maa pidättää tehokkaasti vettä ja ravinteita. Se tarjoaa parhaat edellytykset maaperän hyödylliselle pieneliöstölle, joka puolestaan tehostaa ravinteiden kiertoa. Lisäksi perinnebiotooppien hoito ja ylläpitäminen sekä maatalousympäristön lajiston monimuotoisuudesta huolehtiminen ja haitallisten vieraslajien torjunta parantavat ympäristömme tilaa.

Ravinteiden kierrätys, biokaasulaitokset, nurmibiojalostamot, aurinkopaneelit ja -keräimet sekä paneeleihin yhdistyvä sähkön varastointi tarjoavat epävakaassa maailmassa rohkaisevia näkymiä nykyistä omavaraisemmalle ja ympäristön kannalta kestävämmälle maataloudelle. Tavoitteeksi on syytä asettaa ilmastonmuutoksen hidastaminen vähentämällä maatalouden hiilipäästöjä ja muuttamalla maatalous nettohiilipäästäjästä hiilinieluksi.

Rohkaistava on, että jo nyt löytyy näitä muutoksia tehneitä tiloja, jotka samalla pärjäävät paremmin. Maailma tarvitsee edelläkävijöitä, jotka vievät meitä kohti maaseudun uutta tulevaisuutta.

Hanna Holopainen Vihreiden varapuheenjohtaja
Lappeenranta

Thomas Snellman Maaseudun kehittäjä, viljelijä
Pedersöre

Elintason ja hyvinvoinnin uudelleen määrittäminen välttämätöntä

Taloudellinen kasvu on tuottanut hyvinvointia meille sekä viime vuosikymmeninä myös kehittyville maille. Kasvu on kuitenkin perustunut fossiilisista polttoaineista saatavalle halvalle energialle ja pitkällä tähtäimellä kestämättömälle luonnonvarojen käytölle. Kaikkien ihmisten pääsy mitattuna suomalaiseen elämäntapaan materiaalisesti vaatisi viiden maapallon verran luonnonvaroja. 

Alueellamme on käynnissä monia vihreän siirtymän energiahankkeita, joilla on myönteisiä vaikutuksia puhtaampaan energiansaantiin ja työllisyyteen. Suomi ja monet maat ovat asettaneet hyviä tavoitteita fossiilitalouden purkamiselle, mutta nykyiset toimenpiteet ovat viemässä meitä kohti 2,5–2,9 asteen lämpenemistä – kriittisenä pidetyn 1,5 asteen sijaan.

Sähköautojen, vedyn, biopolttoaineiden, aurinkopaneelien ja tuuliturbiinien valmistus sekä energian varastointi vaativat luonnonvaroja. Geologian tutkimuskeskus uutisoi viime huhtikuussa tutkimuksestaan, jonka mukaan mineraalivarat eivät tule riittämään edes yhden sukupolven sähköautoiluun globaalilla tasolla. Lisäksi tutkimuskeskus kertoo, että uusiutuvien polttoaineiden käyttö vaatii enemmän energiaa kuin aiemmin ja samanaikaisesti niiden teho on mahdollisesti pienempi sekä tuuli- ja aurinkoenergian varmuusvaraston tarve on aliarvoitu aiemmissa tutkimuksissa.

Kiertotalous tuo joitain mahdollisuuksia, sillä nykyisellään luonnonvaroista uusiokäytetään maailmalaajuisesti alle kymmenen prosenttia. Alueellisesti meillä on mahdollisuus olla siirtymässä kehityksen eturintamassa ja voittajien puolella sekä tuottaa taloudellista hyvinvointia globaalista tilanteesta huolimatta.  Näemme kuitenkin, että energia tulee maksamaan ja se tulee muuttamaan yhteiskuntaa. Edessä on energiankulutuksen hillitseminen joko hallitusti tai antaen tilanteen yllättää. Puhe vihreästä siirtymästä luo toivoa, mutta olisi oikein tuoda viestiä myös siitä, että joudumme sopeuttamaan elintasoamme. Emme voi enää nojata talouskasvuun hyvinvoinnin tuottajana käyttäessämme tulevien sukupolvien luontopääomia.

Allardtin määritelmän mukaan hyvinvointi on riittävää toimeentuloa, mielekästä tekemistä, merkityksellisiä suhteita ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia. On todettu, että materiaalisesti korkea elintaso tuottaa jopa pahoinvointia. Luonnonvarojen, energiansaannin ja ilmaston kannalta kestävä elämäntapa vois siis tuottaa meille uudenlaista ei-materiaalista hyvinvointia. Saavutetuista eduista siis voi ja myös kannattaa luopua!

Laura Sahlgren
Eduskuntavaaliehdokas
Kokkola

Pitäisikö dieselvero poistaa?

Dieselin hinta on todellinen uhka maaseudun julkisen liikenteen ja kuljetusalan harjoittajille, sekä luonnollisesti maanviljelijöille. Autoilu maaseudulla on erilaista kuin kaupungissa. Meillä täällä maalla arkea ei yksinkertaisesti voi hoitaa ilman autoa, kun välimatkat ovat pitkiä ja julkinen liikenne on lähes olematon. 

Dieselpolttoaineen hinta ja verotus vaikuttaa meihin autoilijoina, mutta välillinen vaikutus yrittäjille ja kuluttajille on vielä järeämpi. Suurin osa tavaraliikenteestä on dieselkäyttöisen ammattiautoilun varassa, mikä tarkoittaa sitä, että dieselpolttoaineen hinta näkyy kuluttajille kauppojen hyllyillä olevissa tuotteissa ja meille ruuantuottajille tuotteiden kokonaishinnasta jää vielä pienempi siivu kun aiemmin.

Monessa yhteydessä on väläytelty suoraan dieselveron alentamista, koska nykyisillä polttoaineen hinnoilla se ei enää palvele käyttötarkoitustaan. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Toisella kädellä dieseliä verotetaan, mutta toisaalta sitä myös tuetaan valtion verohelpotuksella energiaverossa, juurikin julkisen liikenteen tukemiseksi. Mikäli dieselvero poistettaisiin tarkoittaisi se, että valtion verohelpotus samalla todennäköisesti haihtuisi, mikä nostaisi dieselpolttoaineen hintaa entisestään.

Diesel ei ole poistumassa maaseudun ja kuljetusyrittäjyyden arjesta ihan lähivuosina ja seuraavan hallituksen on pureuduttava ongelmaan tosissaan. Voisiko ratkaisuna olla jonkinlainen lisäverohelpotus kuljetusalalle ja ruuantuottajille, jolloin vaikutukset säteilisivät aidosti jokaisen suomalaisen kukkaroon?

Shirin Namiq, meijeriyrittäjä, eduskuntavaaliehdokas
Vihreät, Kurikka

Superkampus Seinäjoelle

Kuntien välinen nettomuutto on huolestuttavaa katsottavaa Etelä-Pohjanmaalla 15-24-vuotiaiden osalta. Tilastojen mukaan Etelä-Pohjanmaalta lähtee väkimäärään nähden muualle huomattavasti enemmän nuoria kuin muista maakunnista. Yhtenä syynä tähän on  korkeakoulutuksen puute. Kun tarkastellaan korkeakoulujen uusia opiskelijoita suhteessa 15-24 vuotiaiden ikäryhmään, Etelä-Pohjanmaa on kaukana jäljessä jopa listan toiseksi viimeisestä sijasta. Tähän tilanteeseen pitää puuttua nopeasti ja kaikin mahdollisin keinoin.

Sedun uuden koulurakennuksen viivästymisen myötä on paikallaan aito keskustelu siitä, tulisiko Seinäjoella katsoa koulutuksen sijainnin osalta kauemmas ja pyrkiä lisäämään alueen vetovoimaa ja nuorten opiskelumahdollisuuksia.

Seinäjoella on 2000-luvun alusta lähtien panostettu onnistuneesti Jouppilan peltojen jalostamiseen maailmanluokan kampusalueeksi. Suuri visio on rakentunut ajatukselle paikasta, jossa ainutlaatuisella tavalla kohtaavat yritysmaailma, ammattikorkeakoulu ja yliopistot.

Alueeseen kytkeytyy sillan välityksellä myös Tammikampuksena tunnettu vanha sairaala-alue ja siellä toimivat musiikkiopisto, kansalaisopisto sekä ammattikorkeakoulun toiminnot.

Framin alue on toteutunut kovan työn ja aktiivisten ihmisten ansiosta ja alue on rakentunut nykyisiin mittoihinsa 2010-luvun puolella. Tätä menestystarinaa on syytä pyrkiä jatkamaan kehittämällä aluetta edelleen.

Viime vuosina on ollut keskustelua myös lukiokoulutuksen integroimisesta samalle kampusalueelle. Seinäjoen lukiossa on noin 900 opiskelijaa ja 50 opettajaa ja tilojen rajallisuuden vuoksi sisäänpääsyn keskiarvoraja on noussut korkeaksi.

Sedulla ja Seinäjoella on tällä hetkellä ainutlaatuinen tilaisuus tehdä kauaskantoisia päätöksiä ja sijoittaa niin Sedun kuin lukionkin toiminnot Framin alueen yhteyteen. Samalla tulisi pyrkiä lisäämään entisestään niin ammattikorkeakoulu- kuin yliopisto-opintoja Seinäjoelle. Näin muodostuisi Suomessa ennennäkemätön superkampus, jossa kohtaavat yritykset, ammattikorkeakoulu, yliopistot, toisen asteen koulutus, taidekoulutus ja vapaa sivistystyö.

Superkampus mahdollistaa toisen asteen opiskelijoille luontevia yhteyksiä korkea-asteen koulutuksen pariin, joka sitouttaa heitä jatkamaan opintojaan omassa maakunnassa myös korkeakoulussa. Superkampus yhdistää usean tason koulutusta ja mahdollistaa tilojen ja resurssien tehokasta käyttöä, tuo opetuksen tarjoajien toimintoihin synergiaa ja toimii kiistämättömänä alueellisena koulutuksen veto- ja pitovoimatekijänä.

Superkampus ja korkeakoulutuksen lisääminen olisivat erinomaisia täsmäkeinoja muuttaa koko maakunnan suuntaa.

Tuomas Ojajärvi
Eduskuntavaaliehdokas, Seinäjoki

Onko maallamme malttia vaurastua?

“Onko maallamme malttia vaurastua?” kirjoitti Kekkonen osuvasti vuonna 1952.

Nyt tiedämme sanoa, että malttia kyllä oli: Suomi nousi parissa vuosikymmenessä köyhyydestä ympäri maailmaa ihailluksi hyvinvointivaltioksi. Tämä ei tietenkään tapahtunut itsestään, vaan Suomessa käytettiin huikeita summia investointeihin – 70-luvun huippuvuosina huimat 35 prosenttia kansantulosta.

Sittemmin Suomessa ei ole kyetty tekemään yhtä maltillista ja kauaskantoista politiikkaa. Suomalaisessa “vastuullisessa” talouspolitiikassa on siirrytty hekumoimaan pelkillä leikkauslistoilla, kun pidemmän päälle fiksua politiikkaa olisi ollut taata yrityksille otollinen maaperä uudistua ja kasvaa.

Nokia-huumassa ei osattu nähdä, että pinnan alla Suomessa tehty tutkimus- ja kehitystyö junnasi paikallaan eikä täällä pysytty investoinneissa kilpailijamaiden perässä.

Vuodenvaihteessa voimaan astunut TKI-laki takaa sen, että Suomi tulee käyttämään tutkimus- ja kehitysmenoihin neljä prosenttia BKT:sta vuoteen 2030 mennessä. Tämä on hieno asia Suomen taloudelle pitkällä aikavälillä.

VM:n arvion mukaan julkista taloutta tulisi tasapainottaa yhdeksällä miljardilla eurolla seuraavan kahdeksan vuoden aikana. On selvää, että valtion talous pitää saada kuntoon, jotta hyvinvointivaltiolla olisi tulevaisuus.

On myös aivan yhtä selvää, että meillä ei ole yksinkertaisesti varaa leikata valtion tärkeimmistä menokohteista; terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta tai koulutuksesta. Näistä leikkaaminen söisi Suomen kasvun eväitä 2030-luvulta. Ilman terveitä, onnellisia ja osaavia ihmisiä voimme heittää hyvästit koko hyvinvointivaltion tulevaisuudelle.

Mahdollisesti tuleva pääministeri Petteri Orpo on lupaillut, että koulutus olisi kokoomuksen saksilta “erityissuojelussa”, eikä siihen kohdisteta leikkauksia kokoomuksen johdolla.

Minä en valitettavasti luota Orpoon.

Muistan varsin hyvin, miten Orpo poseerasi vuoden 2015 eduskuntavaalien alla kylttien kanssa, joissa luki kissankokoisin kirjaimin “koulutuksesta ei leikata”.

Muistan sitäkin paremmin, miten kokoomus oli vaalilupauksistaan huolimatta mukana leikkaamassa koulutuksesta 700 miljoonaa euroa. Ja minä muistan ikuisesti, miten kipeää nämä leikkaukset tekivät sukupolvelleni. Tämän 700 miljoonan loven paikkaaminen oli tälle hallitukselle suuri urakka. Tätä työtä olisi hyvä jatkaa myös tulevina hallituskausina.

Malttaako teräväsaksinen Petteri Orpo olla kajoamatta koulutukseen vai onko luvassa uusi koulutuspetos?

Onko maallamme jälleen kerran malttia vaurastua?

Teksti julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 19.2.2023

Jami Haavisto
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja
Eduskuntavaaliehdokas
Seinäjoki

Nuoria autetaan nykyisin nurinkurisesti

Nuorten pahoinvointi on yksi aikamme suurimmista ongelmista. Etelä-Pohjanmaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa todetaan, että maakunnassa on perustason päihde- ja mielenterveyspalveluissa huomattava vaje, joka kuormittaa erityistason palveluita. Ilta-Sanomissa kirjoitettiin hiljattain nuorten huumeidenkäytöstä ja todettiin Seinäjoen olevan tämän hetken huumepääkaupunki nuorten huumerikollisuuden osalta. 

Koska perustason palvelut eivät toimi, kuormittuu esimerkiksi lastensuojelu. Ei ole tavatonta, että nuori sijoitetaan kiireellisesti vanhempien väsyessä tilanteeseen, jossa nuori ei saa apua mielenterveys- tai päihdeongelmiin. Vanhemmat kuvaavat liian usein, että apua on pyydetty mutta sitä ei ole saatu. Sosiaalityöntekijä joutuu tekemään sijoituspäätöksen tilanteessa, jossa kotiolot itsessään eivät vaaranna lapsen kasvuolosuhteita, mutta palveluiden puute sekä avun saamisen viivästyminen on johtanut tilanteeseen, jossa nuori ei voi enää asua kotona. Tällöin nuori on vaaraksi itselleen, ja vanhempien keinot auttaa lastaan ovat loppuneet.

Tällaiset nuoret sijoittuvat lähes poikkeuksetta lastensuojelulaitoksiin, ja apua tilanteeseen ei sijoituksesta aina saada. Nuoret verkostoituvat toisten päihteidenkäyttäjien kanssa entistä paremmin, ja sijoitus jatkuu usein täysi-ikäisyyteen saakka, värittyen edelleen päihteidenkäytöllä ja karkureissuilla lastensuojelulaitoksesta. Täysi-ikäisenä saatu lastensuojelun jälkihuolto perustuu vapaaehtoisuuteen. Monet nuoret aikuiset kärsivät sijoituksen jälkeen yhä päihde- ja mielenterveysongelmista ja syrjäytyvät. 

Inhimillisesti ajateltuna on tärkeää, että perheet saavat oikeat palvelut oikeaan aikaan. Lapsen sairastuminen riippuvuus- tai mielenterveyssairauteen on varmasti yksi raskaimmista asioista vanhemmuudessa. Puhumattakaan siitä, että tärkeät ja ainutkertaiset nuoruusvuodet kuluvat näiden asioiden kanssa kamppailuun. On myös pidemmän päälle taloudellisesti kestämätöntä, että osin korjaamme puuttuvien perustason palveluiden seurauksia kalliilla laitossijoituksilla.  Sosiaalialan ammattijärjestö Talentia tiedotti juuri, että edelleen lastensuojelussa tehdään töitä riittämättömin resurssein suuren paineen alla ja iso osa sosiaalityöntekijöistä harkitsee alan vaihtoa. 

Jokaisella nuorella on oltava mahdollisuus hyvään elämään. Jokainen nuori myös tarvitaan rakentamaan tulevaisuutta. Meidän on tarjottava nuorille riittävät perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut ja riittävät oppilashuollon palvelut kouluihin sekä panostettava perheiden varhaisen tuen palveluihin. Samaan aikaan tarvitsemme riittävät resurssit myös korjaaviin palveluihin, jotta siellä työskentelevillä on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.

Kaikkein kallein vaihtoehto on antaa asioiden jatkua kuten tähänkin asti. Se on paitsi taloudellisesti, myös inhimillisesti kestämätön ratkaisu. Äänestämällä voit vaikuttaa siihen, löytyykö eduskunnasta ja hallituksesta nuorten ja perheiden puolustajia.

Saara Hyrkkö
Kansanedustaja (vihr)

Jenni Kuisti
Sosiaalityöntekijä, kansanedustajaehdokas

Kansainvälinen oikeudenmukaisuuden päivä muistuttaa meitä yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden tärkeydestä yhteiskunnassa

Maanantaina 20. helmikuuta vietetään kansainvälistä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää. Päivä on tärkeä muistutus siitä, että kaikki ihmiset ansaitsevat yhdenvertaiset mahdollisuudet ja oikeudet riippumatta taustastaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan. Päivä on tärkeä myös siksi, että se korostaa tarvetta puuttua ihmisten epäoikeudenmukaiseen ja eriarvoiseen kohteluun eri puolilla maailmaa. Jokaisella tulisi olla oikeus perustarpeisiin, kuten ravintoon, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja turvallisuuteen. Lisäksi jokaiselle kuuluu yhtäläiset perus- ja ihmisoikeudet. 

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, jossa kaikilla on mahdollisuus saavuttaa potentiaalinsa ja elää merkityksellistä elämää. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus edellyttää oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia rakenteita, jotka vähentävät epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan vielä toteudu. Monet kärsivät edelleen köyhyydestä, syrjinnästä, huonoista työoloista sekä puutteellisesta terveydenhuollosta ympäri maailmaa. Lisäksi ilmastonmuutos ja taloudellinen eriarvoisuus ovat edelleen vakavia globaaleja haasteita, jotka vaikuttavat erityisesti haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin.

On tärkeää, että me kaikki teemme osamme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja pyrimme vaikuttamaan sosiaaliseen muutokseen yhteiskunnassa. Meidän tulee taistella epäoikeudenmukaisuuksia vastaan, edistää yhdenvertaisuutta ja puolustaa ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa. Tämä vaatii yhteistyötä yli valtiorajojen ja yhteistä sitoutumista tavoitteeseen oikeudenmukaisemmasta maailmasta kaikille.

Suomessa sosiaalista oikeudenmukaisuutta voidaan vahvistaa muun muassa seuraavin keinoin:

Köyhyyden torjunta ja koulutukseen panostaminen niin, että vahvistetaan yhteiskunnamme työllisyyttä. Työllisyyden parantamiseksi on panostettava koulutukseen sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Nuoria tulee tukea ja auttaa, jotta varmistetaan, ettei yksikään lapsi tai nuori putoa koulupolulta. Sosiaalityön, koulujen ja poliisin välistä yhteistyötä on parannettava, jotta jokainen nuori tulee kuulluksi ja saa tarvitsemaansa apua.  

Mielenterveysongelmat ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiselle, joten mielenterveyspalveluihin tulee panostaa, jotta yhä useammat pysyvät työelämässä. Lisäksi varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tulee varmistaa, ettei yksikään lapsi koe syrjintää tai kiusaamista. Kouluissa tulee panostaa vuorovaikutustaitoihin sekä syrjäytymistä ennaltaehkäisevään työhön, kuten kuraattoreiden ja opintopsykologien saatavuuteen. 

Syrjinnän ehkäisyyn ja ennakkoluuloihin puuttumiseen tarvitaan antirasistista ja feminististä politiikkaa, jotta yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa voidaan vahvistaa yhteiskunnassamme. Antirasinen politiikka pyrkii siihen, että aktiivisesti tiedostetaan kaikki rasismin muodot ja tehdään työtä, jotta yhteiskunnan rakenteet pääsevät niistä eroon. Antirasistista toimintaa on se työ, joka vähentää etnistä syrjintää, syrjivien käytäntöjen vaikutuksia ja kielteisiä ennakkoluuloja. Feministisellä politiikalla tavoitellaan kaikille vapautta olla oma itsensä sekä yhteiskunnan eriarvoisuutta aiheuttavien valtarakenteiden aktiivista purkamista.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseen tulee siis panostaa, jotta voidaan edistää jokaiselle lapselle ja nuorelle turvallinen kasvuympäristö sekä jokaiselle aikuiselle yhdenvertainen mahdollisuus edetä omassa elämässään ja elää oman näköistä arkea.

Maria Saita
Opiskelija, kaupunginvaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas

Goda järnvägsförbindelser gynnar företag, arbetstagare och miljön.

Det har gått 11 år sedan tågförbindelsen mellan Vasa och Seinäjoki elektrifierades. På den tiden motsatte man sig den som en olönsam och dyr matarledning till huvudlinjen. Efter elektrifieringen har dock särskilt pendeltågstrafiken ökat och Vasa ligger nu mycket närmare Seinäjoki och Tammerfors.

Detta är ett bra exempel på hur viktigt det är med bra järnvägsförbindelser. En investering i järnvägen är en investering i sysselsättning och affärsmöjligheter, men också i regionernas och landsbygdsområdenas livskraft. Ju snabbare och smidigare tågförbindelserna vi har, desto mindre behöver vi regionala flygplatser. Med de pengar som har spenderats på att ge konstgjord andning till de regionala flygplatserna, skulle man redan ha byggt en betydande mängd permanent järnvägsinfrastruktur i Finland.

I förhållande till Vasa har pendlingen ökat främst från kusten till inlandet. Orsaken är uppenbar: tidtabellerna för veckodagarna är inte anpassade för pendlingen till Vasa. Arbetskraftens rörlighet ska uppmuntras, och tågtidtabellerna kan ha stor betydelse för vilken typ av pendlingsområden som bildas runt städerna. En snabbare resa mellan Vasa och Seinäjoki ska vara ett långsiktigt mål, men vi kan genast öka turtätheten för att bättre tjäna pendlingen.

Fungerande järnvägsförbindelser kommer att föra städerna närmare varandra, och med det blir företag och arbetstillfällen lättare att nå. Förutom Tammerfors skulle Jyväskylä vara en naturlig destination för pendlare från Österbotten. Nu slösar vi bort den enorma potentialen hos en stor universitetsstad på grund av dåliga järnvägsförbindelser. Då det tar en timme med tåg från Seinäjoki till Tammerfors, tar det nästan tre timmar att ta sig till Jyväskylä via Haapamäki. Ett effektivt tvärgående transportsystem skulle kunna göra Vasa hamn till en lätt tillgänglig port till världen och öppna helt nya möjligheter för en snabb förflyttning av människor, idéer och investeringar mellan Mellersta Finland och Österbotten.

Vi behöver därför ett beslut under den kommande regeringsperioden om att renovera, snabba upp och elektrifiera Jyväskylä-banan.  Ett sådant beslut skulle inte betjäna bara städerna i Österbotten, utan även Keuruu, Hapamäki och Jyväskylä.

Det finns också ett liv mellan provinserna och deras städer; allt går inte från söder till norr eller tvärtom. Därför behöver vi smidiga och snabba järnvägsförbindelser mellan provinserna, inte bara en strävan efter de mest lönsamma linjerna. Det är enligt mig en hållbar landsbygdspolitik för företag, arbetstagare, miljön och provinsernas livskraft.

Laura Ala-Kokko, riksdagsvalskandidat, Seinäjoki
Bella Forsgrén, riksgadsledamot, Jyväskylä

Toimivat raideyhteydet hyödyttävät yrityksiä, työntekijöitä ja ympäristöä

Vaasan radan sähköistämisestä on 11 vuotta. Aikanaan sitä vastustettiin kannattamattomana ja kalliina syöttöratana pääradalle. Sähköistyksen jälkeen etenkin työmatkustajien määrä on kuitenkin kasvanut, ja Vaasa on nyt huomattavasti lähempänä Seinäjokea ja Tamperetta.

Tämä on hyvä esimerkki toimivien raideyhteyksien merkityksestä. Investointi rataan on investointi työllisyyteen ja yritysten toimintaedellytyksiin, mutta myös maakuntien ja maaseudun elinvoimaan. Mitä nopeammat ja sujuvammat junayhteydet Suomeen saadaan, sitä vähemmän tarvitsemme maakuntalentokenttiä. Niiden tekohengitykseen käytetyllä rahalla olisi rakentanut jo merkittävästi pysyvää ratainfrastruktuuria Suomeen.

Vaasan suhteen työmatkustus on kasvanut pääasiassa rannikolta sisämaahan Seinäjoen ja Tampereen suuntaan. Syy on ilmeinen: arkipäivien aikataulut eivät palvele työssäkäyntiä Vaasassa. Työvoiman liikkuvuuteen tarvitaan kipeästi apua, ja siksi junien aikatauluilla voi olla valtava merkitys siihen, millaiset työssäkäyntialueet kaupunkien ympärille muodostuvat. Yhteyden nopeuttaminen tulee olla myös pitkän aikavälin tavoitteena, mutta ensisijaisesti vuoroja on saatava tiheämmäksi ja työliikennettä paremmin palvelevaksi.

Toimivat raideyhteydet tuovat kaupungit lähemmäksi toisiaan, ja sitä myötä myös yritykset ja työpaikat paremmin saavutettaviksi. Tampereen lisäksi Jyväskylä olisi luonteva suunta pendelöinnille Pohjanmaalta. Nyt hukkaamme suuren yliopistokaupungin valtavan potentiaalin välttävien raideyhteyksien takia: kun Seinäjoelta Tampereelle menee junalla tunti, Jyväskylään körötellään Haapamäen kautta miltei kolme tuntia. Toimiva poikittaisliikenne voisi tehdä Vaasan satamasta helposti saavutettavan portin maailmalle ja avata täysin uusia mahdollisuuksia ihmisten, ideoiden ja investointien nopealle liikkumiselle Keski-Suomen ja Pohjanmaan välillä.

Tarvitsemme tulevalla hallituskaudella siis päätöksen Jyväskylän radan kunnostamisesta, nopeuden nostosta ja sähköistämisestä. Tämä palvelee paitsi pohjalaisia kaupunkeja, myös Keuruuta, Haapamäkeä ja Jyväskylää.

Elämää on myös maakuntien ja niiden kaupunkien välillä; kaikki siitä ei kulje etelästä pohjoiseen tai päinvastoin. Siksi tarvitsemme sujuvia ja nopeita raideyhteyksiä maakuntien välille eikä vain voitokkaimpien linjojen etsimistä. Se on mielestäni kestävää maaseutupolitiikkaa niin yritysten, työntekijöiden, ympäristön kuin maakuntien elinvoiman kannalta.

Laura Ala-Kokko, eduskuntavaaliehdokas, Seinäjoki
Bella Forsgrén, kansanedustaja, Jyväskylä