Ulkomaalainen omassa kotimaassa

Olen kuullut erään poliittisen puolueen edustajan todenneen, että kyllä suomalainen jo intuitiivisesti tunnistaa kuka kadulla vastaantuleva on suomalainen.

Onko
suomalaisuuteen katsominen tosissaan näin mustavalkoista?

Mikäli
maailma olisi näin mustavalkoisesti rakennettu esimerkiksi minä,
kahden kulttuurin kasvatti, en kuuluisi (todennäköisesti)
mihinkään.

Minulta
on lukuisia kertoja tuntemattomat ihmiset kysyneet mistä olen
kotoisin ja kauanko olen asunut Suomessa. Mitä vanhemmaksi olen
tullut, sitä useammin olen saanut osakseni palautetta siitä, miten
edustan onnistunutta kotouttamispolitiikkaa: osaanhan kommunikoida
molemmilla kotimaisilla kielillä ja minulla on hyvä positio
työelämässä. Kotouttaminen voi siis onnistua ja ihminen voi
kotoutua täydellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Minä olen siitä
hyvä esimerkki – vai olenko?

Turkkilaisen
minusta tekee ulkonäköni ja nimeni mutta suomalaisen minusta tekee
se, kuka minä olen.

Toisinaan
oikaisen väärinymmärryksiä ja kerron, että itseasiassa minä en
ole kotoutuja, sillä äitini on suomalainen ja isäni on
turkkilainen. Olen syntynyt Vaasassa ja elänyt koko elämäni
Suomessa. Suomi on äidinkieleni enkä edes osannut turkin kieltä
ennen kuin aloitin itsenäisen opiskelun aikuisiällä.

Toisinaan
taas minuun iskee voimattomuus. Sopeudun ihmisten olettamuksiin ja
ennakkoluuloihin.

Minut
nähdään ja koetaan ulkomaalaisena omassa kotimaassani.

Suomalaisuus
on monimuotoistunut.

Familia
ry:n arvioiden mukaan noin joka kahdeksannessa suomalaisessa
lapsiperheessä toinen vanhemmista on Suomessa syntynyt ja toinen
maahan muualta muuttanut.
Kun toinen vanhemmista on valtaväestöä ja
toinen on maahanmuuttajataustainen, elää lapsi kahden kulttuurin ja
lähes poikkeuksetta kahden kielen välillä.

Kahden
kulttuurin kasvateilla saattaa nimi, ulkonäkö tai kielirikkaus
vaikuttaa siihen, että sosiaalinen ympäristö voi tehdä oletuksen
henkilön kuulumisesta tiettyihin väestöryhmiin, joihin henkilö ei
välttämättä alkuunkaan kuulu tai joihin hän ei identifioi
itseään.

Sosiaalinen
ympäristö siis pahimmillaan edistää suomalaislasten, -nuorten ja
-aikuisten syrjäytymistä vahvistamalla kuulumattomuuden tunnetta
suomalaisessa yhteiskunnassa.

Myös
hallinnollisilla rakenteilla on väliä minuuden kokemuksessa.

Vallitsevat
rakenteet eivät ole edistämässä myönteisen minäkäsityksen ja
yhdenvertaista suomalaisuuden tunnetta kahden kulttuurin kasvateille.
Suomessa voi valita ainoastaan yhden kielen viralliseksi
äidinkieleksi huolimatta siitä, että lapsi omaksuisikin kotona
kaksi kieltä yhdenvertaisesti. Tutkimukset painottavatkin sitä,
että monikielisissä perheissä on tärkeää, että molemmat
vanhemmat puhuisivat omalla äidinkielellään lapselle. Kunpa
Suomessa siis voisikin valita esimerkiksi viranomaisasiointeja varten
yhden “asiointikielen” mutta äidinkieleksi voisikin nimetä
useamman kuin yhden kielen.

Myös
vahvasti kaksikielisellä alueella asuvana ja itsekin
suomenruotsalaisen kanssa lasta kaksikieliseksi kasvattavana
toivoisin, että kaksi- ja monikielisyyden tunnistaminen ja
tunnustaminen mahdollistettaisiin yhteiskunnassamme.

On
aika tunnistaa suomalaiset, jotka voivat olla monikielisiä ja
monietnisiä, mutta yhtä kaikki ovat he suomalaisia.

Emine Ehrström (YTM)
Vaasan kaupunginvaltuutettu

Lisätietoa:

Tilastotietoa
monikielisistä perheistä:

https://www.stat.fi/til/perh/2018/02/perh_2018_02_2020-01-31_kat_002_fi.html

https://www.stat.fi/til/perh/2018/02/perh_2018_02_2020-01-31_tau_004_fi.html

Familia
ry – Johtava kahden kulttuurin perheiden asiantuntija ja
edunvalvoja http://www.familiary.fi/

Mitä jos laskisit ensin sataan?

“Between stimulus and response there is a space. In that space is our power to choose our response. In our response lies our growth and our freedom.”

– Viktor Frankl

Ihminen on älykäs ja sosiaalinen laumaeläin. Lajityypilliseen käytökseemme kuuluu runsaasti kielellistä kommunikaatiota joka erottaa meidät muista eläinlajeista. Ihminen haluaakin yleensä korostaa älykkyyttä ja harkintakykyä verratessaan itseään muihin eläimiin, mutta on toisaalta myös tutkittu tosiasia että ihmiset tekevät päätöksiä enemmän tunteella kuin järjellä. Alati kasvava ja yhä tärkeämpi osa elämästämme tapahtuu nykyisin internetissä, joissa etenkin sosiaalisessa mediassa kommunikaatio on usein hyvin nopeaa ja reaktiivistä. Mutta tehokkaan kommunikaation kannalta nopeus ei aina ole etu, kiitos ihmisen biologisten toimintarakenteiden. Reagoimme äärimmäisen herkästi tunteella, sillä meihin on sisäänrakennettu monia biologisia suojausmekanismeja, joiden on tarkoitus pitää meidät hengissä kun vaara uhkaa. Joskus niistä todella onkin hyötyä, etenkin jos kohtaamme todellisen hengenvaaran. Mutta modernissa somemaailmassa ne usein vain haittaavat kommunikaatiota.

Tutkijat puhuvat ‘neljän F:n’ “fight-flight-freeze-fawn” -reaktiosta (taistele-pakene-jähmety-liehittele); jossa todellisen tai kuvitellun vaaran uhatessa ihmisaivot sammuttavat kehittyneempään kommunikaatioon kykenevät toiminnot aivojen otsalohkosta, ja toimivat sen sijaan aivojemme alkukantaisemmalla ja syvemmällä tasolla. Pahinta on, ettemme itse silloin useinkaan havaitse harkintakykymme pettäneen, vaan se oivallus tulee, (morkkiksen kanssa) vasta jälkikäteen, kun aivojemme otsalohkon toiminta palaa normaaliksi. Voisi siis melkein sanoa, että maltti asuu aivojen otsalohkossa. Silloin kun se on kotona.

Mitä nopeampitempoisempi somealusta sitä ilkeämpää on kommunikaatio. Tämän huomaa erityisesti Twitterissä, jossa nopeatempoisuudesta palkitaan myös näkyvyydellä algoritmeissä. Mitä nopeammassa keskustelukulttuurissa elämme, sitä enemmän reagoimme tunteella. Sitä “järkevämmältä” tuntuukin reagoida tunteiden ärsyttämänä jo ennenkuin maltti on ehtinyt palata takaisin kotiinsa. Suurten tunteiden vallassa ihminen haluaa taistella, kostaa, riuhtoa. Maailmassa jossa väkivalta on enimmäkseen laitonta mutta silti populaarikulttuurissa hyvin normalisoitu ja jopa romantisoitu, maltin arvo on paikoitellen unohdettu jo kokonaan. Ja tämä on asia josta ei voi vain mitään tiettyä aatetta tai ihmisryhmää syyttää, vaan on asia jossa meillä kaikilla olisi peiliinkatsomisen paikka.

Esimerkkinä vaikka ‘cancel culture’ joka on levinnyt salakavalasti kaikkialle yhteiskuntaan ja poliittisenkin kentänkin laidasta laitaan. Kyse on sosiaalisen laumaeläimen harrastamasta julkisesta häpeärangaistuksesta, joka yleensä seuraa jotain julkista pöyristystä. Tietenkin, jos joku on oikeasti selvästi rikkonut lakia ja/tai moraalia, pöyristyminen on sosiaaliselle eläimelle täysin ymmärrettävää. Mutta samaa ei voi sanoa nykymenosta, jossa pöyristyminen ja sitä seuraava ‘cancellaaminen’ on monille puolin ja toisin yhtä luonnollista kuin hengittäminen, ja toisen ihmisen kylmään ‘cancelointiin’ riittää pelkkä eriävä mielipide.

Yksi kuuluisimmista ja ensimmäisistä ‘cancel culture’ -esimerkeistä oli case Dixie Chiks. Siihen ei tarvittu kuin yksi presidentti George W. Bushia arvosteleva spiikki konserttilavalta Lontoossa ja lumipalloefekti sai fanit, radioasemat ja levy-yhtiöt kotimaan etelävaltioissa yksissä tuumin kääntämään selkänsä yhtyeelle niin että heidän uransa loppui yli viideksitoista vuodeksi. Uudempi esimerkki maailmalta on ihmisoikeusaktivistit ja feministit suututtanut Harry Potterin luoja kirjailija J. K. Rowling, jonka monet pettyneet ja loukatut ihmiset toivoivat transfobisten lausuntojensa vuoksi lakkaavan olemasta. Suomessahan riittää että on punavihreä naisoletettu, niin jo jotkut ovat vihapäissään toivottamassa menolippua Afganistaniin.

Mitä hyötyä lopulta on nettiraivosta? Road ragesta? Kilahtamisesta? Cancel culturesta? Eikö meidän pitänyt olla jo kommunikaatiossa korkeammalla tasolla? Mites se neuvo menikään kun lapsena opeteltiin sivistynyttä kommunikaatiota ja tunnetaitoja: “Suututtaako? Ei se mitään, mutta älä vastaa vielä. Laske ensin hiljaa mielessäsi sataan, ja vastaa vasta sitten.”

Anni Teerikangas
Kirjoittaja on Pietarsaaren vihreiden varapuheenjohtaja sekä eläinvihreät ry:n puheenjohtaja

Vetovoimaa säästäen

Tällä hetkellä kuntatalous on täynnä ”valintojen mahdollisuuksia”. Koronan kurittamana talous on valitettavasti pahassa alenevassa syöksykierteessä. Kuntapäättäjät ovat nyt paljon vartioina.

Useilla pienillä maaseutupaikkakunnilla on jo ennen koronaa painiskeltu pienenevän väestöpohjan ja verokertymän kanssa. Mietitään, miten houkutellaan nuoria takaisin opiskelujen jälkeen kotiseudulle, miten saadaan yrityksiin osaavaa työvoimaa ja miten saadaan lapsiperheitä lisää. Mitkä ovat ne vetovoimatekijät, jotka kääntävät sen muuttoliikkeen suunnan kaupungeista maaseudulle, mitä pitää olla, jotta ihminen viihtyy?

Tarpeet
riippuvat paljon ihmisen iästä. Nuoremmat tarvitsevat koulutusta ja
haluavat opiskella, muuttaa paikkakuntaa, nähdä maailmaa eri
kantilta, kuin lapsuudenkodin nurkilta. Vanhemmat, jo perheelliset
kaipaavat palveluja, perhepäivähoitoa, päiväkoteja, kouluja,
terveys- ja neuvolapalveluja, sekä työtä. Vanhusväestön tarpeet
liittyvät myös pitkälti palveluihin, kotihoito-,
terveyspalveluihin ja asiointipalveluihin. Erityisryhmien
palvelutarpeista nyt puhumattakaan. Perustarpeet on syytä saada
tyydytettyä ilman sen suurempaa vaivannäköä. Harva oikeasti on
niin valmis syrjäseudun omavaraisteluun tai ”Linkolamökkielämään”.
Ensinnäkään niitä perikuntien ”Linkolamökkejä” ei saa
ostettua riitaisilta kuolinpesiltä edes rahalla. Tragikoomista etten
sanoisi!

Vetovoimaan
vaikuttaa myös paikkakunnan ilmapiiri. Ilmapiiriin vaikuttaa
puolestaan se, miten uusia ihmisiä tai asioita otetaan vastaan.
Miten uutta kohdataan, kuinka se osataan jäsentää osaksi yhteisöä?
Yhteisö, se on tärkeä monelle! Voiko yksilö tuntea olevansa
olennainen osa yhteisöä, kokea itsensä tarpeelliseksi? Löytääkö
jokainen oman sopivan paikkansa yhteisöstä ja kuinka paljon vaivaa
sen eteen joutuu näkemään? Millainen ”pöhinä” paikkakunnalla
vallitsee?

Esimerkiksi
Alajärven kaupunki on valinnut sen tien, että säästöjä haetaan
heikoimmassa asemassa olevilta ihmisiltä. Esimerkiksi toimintakeskus
ja terveysasema ovat lakkautusuhan alla Lehtimäellä, joka
liitettiin kuntaliitoksessa Alajärveen jo vuonna 2009.
Asiointisuunta tulisi olemaan toinen kuin Alajärven keskustaajama,
jos nämä lakkautettaisiin. Pahimmassa tapauksessa perheet
äänestävät jaloillaan ja muuttavat muualle. Se on sellainen ”paha
pyörä”, jos sen saa käyntiin, syntyy ketjureaktio, joka hävittää
loputkin tästä maaseudun vetovoimasta.

Alajärven
kuntapäättäjät ovat keski-iältään Suomen vanhimmasta päästä,
mutta tässä porukassa ei valitettavasti asu riittävästi tämän
päivän viisautta. Ehkä heillä on jo liian kauan lapsiperhearjesta
ja muistot ovat kultautuneet. Alajärvellä ei ole toteutettu
esimerkiksi lapsivaikutusten arviointeja, kun kyläkouluja
lakkautetaan liukuhihnalta. Ei ole järjestetty
kuntalaiskeskustelujakaan ennen isojen päätösten nuijimista. Nyt
tarvitaan uutta virtaa päättäjäkaartiin ja jos vetovoimaa
halutaan kasvattaa, ei heikommilta saa enempää säästää!

Tämän vuoksi olen Vihreiden ehdokkaana ensi kevään kuntavaaleissa. Lähde sinäkin ehdolle, niin saadaan vetovoimaa maaseudun kuntiin. Vihreille ovat tärkeitä koulutus, varhaiskasvatus, yhteisöllisyys, ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ja hyvinvointi, mielenterveyspalvelut, sekä kestävä kehitys. Nyt pitää sijoittaa rohkeasti tulevaisuuteen ja lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden yhteiskunta ja se, että pidetään kaikki mukana olennaisina osasina sitä yhteiskuntaa on tärkeää, koska Suomen kansa vanhentuu vauhdilla.

Vihreämpää huomista toivottaen,

Heli Hämäläinen
ammatillinen opettaja Alajärveltä, varavaltuutettu

Riittävän vihreä?

Kuva: Terence Sam

Arkeni on yhtä valitsemista.

Ollako töissä viime sekunnilla, vai viedäkö lapsi huutavana päiväkotiin. Suhatako nopeasti autolla palaveriin, vai skipatako illan vaeltelu pakkasen kirpakoittamassa metsässä. Ostaako nakkeja uuniin päivälliseksi, vai perehtyäkö uuteen masala-reseptiin. Mihin aikani riittää tänään?

Jos valitsen metsän, joudun valitsemaan myös nopean kulkuneuvon ja lounaaksi jotakin, joka ei vastaa käsitystäni hyvästä hiilijalanjäljestä, ekotehokkuudesta, tai mistään muustakaan mihin oikeasti uskon. Sama problematiikka toistuu päivälliselläni: tofu masalani vuoksi ei kukaan ole heittänyt henkeään, mutta toisaalta arkimausteeni ovat matkanneet lautaselleni tarkemmin ajateltuna niin kaukaa, ettei se oikeastaan ole edes järkevää.

Vaikeaa.

Arjen olemista ohjaa pitkälti ajan ja lompakon käyttö. Tasapainoilen itseni, työni, perheeni ja ympäristöni kannalta riittävän hyvien valintojen kanssa. On epäinhimillistä olettaa kaikkien ehtivän, saatika jaksavan tehdä kaikkea. Asia, joka meiltä vihreiltä usein unohtuu.

Viime keväästä voimistunut vahva kyläistyminen (ks. Nurmijärvi-ilmiö) haastaa kykymme elää kovien tieteiden tekemien eco-rated–tutkimusten tulosten mukaista elämää. Se haastaa käytännön mahdollisuutemme elää hiilijalanjäljen minimoinnin, luonnonsuojelun ja kestävän kehityksen kannalta ideaaleinta tapaa olla ja kuluttaa. Viimeisen 5-10 vuoden aikana on tuotettu uskomattoman paljon tietoa siitä, miten mikäkin asia palloa kuormittaa. “Valitsen niin tai näin, aina se menee väärin päin”, huokaisee jo omakin palloni, informaatioähkyyn joutunut. Tiede esittää meille tuloksensa kuitenkin vain optimeina: miten meidän pitäisi pystyä parhaassa mahdollisessa tilanteessa toimimaan, valitsemaan, ajattelemaan.

Järkyttävimmätkin faktat luonnon tilasta ja kuluttamisemme vaikutuksista eivät muuta sitä tosiasiaa, että ihmiset näyttävät nyt pakenevan pois kasvukeskuksista nopeammin kuin kylistä maailmalle teollistumisen kulta-aikoina. Elämä asutuskeskittymien laitamilla ja maalla voimistuu. Pienistä paikallisista seuduista kotikuntani Ilmajoki on jo monta vuotta ollut muuttovoittokunta. Monet suuret suunnitelmat ja poliittiset linjapäätökset ovat kuitenkin tuntuneet jättävän huomioitta sen, että kiihtyvästi kasvava joukko suomalaisia haluaa asua vähän väljemmin. Silloin kannattaa ilmastohuolesta kumpuavan kieltopolitiikan sijaan keskittyä paikalliseen kehittämiseen.

Kaupunkiyhteisöjen ulkopuolella nyt olemassaolevat ympäristöystävälliset valinnat ovat liiaksi yksittäisten talouksien maksukyvyn varassa. Turbokompostoriin, aurinkopaneeleihin tai sähköautoon, tai jopa tavallista kalliimpaan luomulihaan satsaaminen on taloudellisesti mahdollista yhä harvemmalle ihmiselle myös tulevaisuudessa, kiitos koronan. Siksi tärkein kehitys tapahtuu nyt paikallistasolla hallinnollisella päätöksenteolla, kunnallisina hankkeina ja vanhalla kunnon kökkähengellä.

Viisas ihminen ajattelee aina kokonaisuutta. Saavutetuista eduista ei luovuta. Ajatus, jonka nk. linnavuosiltani kirkkaimpana muistan. Esimerkiksi, kantatie 67:lla ajaa tuhansia autoja päivittäin. Ajellessani autojonossa Seinäjoelle töihin ja takaisin katselen vieressä kulkevaa junanrataa. Miksi tuota rataa ei käytetä henkilöliikenteeseen? Ennen käytettiin, sillä Ossi-paappa ruukasi kulkea monta vuotta junalla Koskenkorvalta Seinäjoelle ja takaisin. Töissäkäyntiin menikin tosin koko päivä. Nykypäivänä on tilanne toinen, sillä junat ovat nopeita ja paikallislippujen hinnat pienempiä kuin auton käytön kulu. Näin auton käytön vähentäminen on helppo valinta, kun se ei tarkoitta omasta ajasta tai rahasta luopumista. Jos minulta kysytään, on vain ajan kysymys, kun Ilmajoella ja Etelä-Pohjanmaalla aletaan ottaa käyttöön paikallisia kyläkeskuksia halkovat rataosuudet tuhansien päivittäisten työmatkalaisten hyödyksi. Ja samaan syyssyyn valjastetaan paikalliset bussitoimijat palvelemaan työnantajia rataliityntöjen nivelvaiheisiin.

Riittävän vihreä tarkoittaa minulle sitä, että teen arjessani mahdollisimman vihreitä valintoja. Ne ovat valintoja, jotka ovat minulle mahdollisia. Yksinhuoltaja, joka laskee viimeisiä senttejään saadakseen vanhaan autoonsa dieseliä työhaastaatteluun päästäkseen, tekee omat riittävän vihreät valintansa omista lähtökodistaan. Voin olla vihreä, mutten yksityisenä henkilönä velaksi asti.

Kiellot ja rajoitukset eivät ole ratkaisu käänteentekevälle ilmastopolitiikalle. Mutta kehittäminen ja jo olemassa olevien mahdollisuuksien hyödyntäminen paikallisten ihmisten arjen realiteetit huomioiden on.

Let’s think outside the box.

Mrs. Roos

Kirjoittaja on ilmajokelaistunut työllisyysasiantuntija, lifecoach ja pappi sekä sivutoiminen ituhippeiljä.

Lisää luettavaa:

Luonto hoivaa mieltä ja kehoa, Mieli.fi.

Lähiliikenteen raitiovaunuille olisi tilaa Pohjanmaan junaradoilla, Yle.fi.

Urban Sprawl and Public Health, Public Health Reports 2002.

Kivinen tie hiilineutraaliuteen

Vaasan kaupunginvaltuusto teki jo vuonna 2016 päätöksen, että Vaasasta tulee hiilineutraali kaupunki. Periaatteessa tavoite on siis se, että vaasalaiset eivät enää edistäisi ilmaston lämpenemistä toimillaan. Kaupungin tai kunnan hiilineutraalius tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kunnan hiilinielut ovat yhtä suuria kuin hiililähteet. Eli maa, metsät ja muu kasvillisuus imevät vuosittain saman verran hiiltä kuin autot, asunnot ja teollisuus päästävät.

Hiilineutraaliuden
tavoitevuodeksi asetettiin Vaasassa alun perin 2035. Viime vuonna
tavoitetta kiristettiin vuoteen ”202X”,
mikä tarkoittaa, että tavoite saavutetaan jossakin kohtaa kuluvan
vuosikymmenen aikana.

Suomen
kaupungeista esimerkiksi Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta 2025,
Turku 2029, Espoo, Jyväskylä ja Tampere 2030, Helsinki 2035 ja Oulu
2040. Koko Suomella hiilineutraaliustavoite on vuodessa 2035,
Euroopan Unionilla puolestaan vuodessa 2050.

Seinäjoki
lupaa vähentää 80% ja polttaa turvetta

Pienempiä
tavoitteita asetetaan Hinku-verkostossa (hiilineutraalit kunnat):
tavoitteena on 80% päästövähennys aikavälillä 2007-2030.
Kolmessa pohjalaismaakunnassa Hinku-sitoumuksen on allekirjoittanut
vain Seinäjoki, Satakunnan puolella Pori. Hinku-lähtövuoden 2007
tienoilla Suomen hiilipäästöt olivat kaikkien aikojen huipussaan,
eli vähennyksiä ollaan tekemässä historiallisesta maksimiarvosta.
Seinäjoki nojaa energiantuotannossaan vahvasti turpeeseen.

Pietarsaaren
seudulla on vanhaa perua oleva ilmastostrategia, jonka tavoitteena
oli 20%:n päästövähennys aikavälillä 1990-2020. Tavoite on
otettu suoraan Euroopan Unionilta. Uutta strategiaa ollaan
laatimassa, ja se pitäisi vahvistaa tänä vuonna. Pietarsaari nojaa
vahvasti kivihiileen.

Kokkola on
laatinut itselleen ilmastostrategian 2012, mutta siinä ei ole
asetettu mitään mitattavia ja aikataulutettuja ilmastotavoitteita.

Pohjanmaan ruotsinkieliset kunnat vetoavat usein maakuntatason ilmastostrategiaan Österbottens klimatstrategi 2040. Siinä esitetään vuodelle 2040 sellaisia tiukkoja tavoitteita kuin että energiatehokkuus on ”kasvanut” ja energiankulutus ”laskenut” vuoteen 2040 mennessä verrattuna epäselväksi jäävään vertailuvuoteen ; tai että jätteitä on ”vähemmän” ja kierrätystä ”enemmän”. En viitsinyt soittaa Pohjanmaan liittoon ja kysyä että mitenkäs näiden tavoitteiden seuranta sujuu.

Kyllä
taloja pitää lämmittää talvella”

Hiilineutraalius
näyttäisi olevan jokaisen itseään arvostavan kunnan tavoite,
mutta tavoitteen saavuttaminen ei ole helppoa. Kunnassa tehdyt
ilmastopäätökset ovat usein irrallisia eivätkä muodosta
johdonmukaista kokonaisuutta. Toisinaan hiilineutraalisuuspäätös
yritetään vain unohtaa vaivaantuneesti. Kunnissa, joissa on
vihreitä päättävissä elimissä, unohtaminen on vaikeampaa.

Tässä
kuulemiani perusteluja, miksi emme voi juuri tänään panostaa
hiilineutraaliuteen :

  • ”Ei kaikki
    voi mennä töihin bussilla.” (Ehdotettaessa julkiselle
    liikenteelle lisämäärärahaa.)
  • ”Ei kaikki
    halua ruveta kasvissyöjiksi.” (Ehdotettaessa kasvispäiviä
    kouluruokailuun.)
  • ”Kyllä
    taloja pitää lämmittää talvella.” (Ehdotettaessa kannustinta
    öljylämmityksestä luopumiseen.)

Seuranta
toimii heikosti

Kun on asetettu
tavoite, sen toteutumista pitää seurata. Tämä kuulostaa aika
itsestään selvältä, mutta hiilineutraalisuuden kohdalle se ei
todellakaan ole sitä. Sitran raportin mukaan esimerkiksi Kokkola ei
ole seurannut ollenkaan oman ilmasto-ohjelmansa toteutumista vuoden
2012 jälkeen.

Vaasassa
laaditaan vuosittain Energia- ja ilmasto-ohjelman
seurantaraportti
, jonka pohjana ovat konsulttiyhtiön vuosittain
laskemat CO2-päästöt. Seurantaraportti on käsitelty tähän asti
erillisessä ohjausryhmässä, jonka jäsen minä olen.
Valtuustoon asti seurantaraportti ei pääsääntöisesti mene, eikä
sitä ole julkisena asiakirjana saatavilla.

Seurantaraportti
vaati kehittämistä, koska siinä ei suhteuteta lukuja
ilmasto-ohjelman tavoitteisiin. Vuoden 2020 raportissa ei mainittu
esim. Vaasan kaupungin välitavoitetta 30 %:n päästövähennyksestä
vuosina 1990-2020.

Julkisia tietoja
löytyy onneksi hyvin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) sivulta.
Tietoja voi klikata kuntakohtaisesti, ja tuoreimmat tiedot ovat tätä
kirjoitettaessa vuodelta 2018.

Vaasassa
pienimmät päästöt, Närpiössä suurimmat

SYKE-päästöseuranta
kertoo, että vuonna 2018 Vaasan päästöt olivat 4,8
hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) per asukas, Hinku-verkoston
laskentatavalla ilmoitettuna. Koko Suomen päästöt olivat
huomattavasti Vaasaa korkeammat, 6,9 tCO2e / asukas.

Näihin lukuihin
eivät kuitenkaan sisälly kokonaisuudessaan Vaasan teollisuuden
päästöt. EU:n laskentatavan mukaan huomattava osa teollisuuden
päästöistä lasketaan omassa kategoriassaan ns.
päästökauppasektorilla, erillään kunnista joissa tehtaat
sijaitsevat.

Pohjanmaan
kaupungit ovat yleensä keskimääräistä ”likaisempia” ainakin
EU:n laskentatavalla : Kokkolassa päästöt vuonna 2018 olivat 8,9
ja Seinäjoella 9,1 tCO2e. Maaseudulle mentäessä tilanne vain
pahenee : Kurikan päästöt olivat 15,2 tCOe. Närpiön tomaatit
eivät ole erityisen ilmastoystävällisiä – kunnan päästöt
olivat peräti 25,1 tCO2e per asukas!

Puunpoltto ja
tuulivoima laskivat Vaasan päästöjä

SYKE-raportti
kertoo myös, että Vaasan kokonaispäästöt vuosina 2005-2018
laskivat huomattavat 37%. Seinäjoella lasku oli samaan aikaan
vaatimattomat 14% ja Kokkolassa vähän parempi 24%.

Ylivoimaisesti
tärkein syy on Vaasan päästöjen pienenemiseen oli kaukolämmön
päästöjen lasku – ne putosivat alle puoleen. Vaasassa alettiin
vuodesta 2012 lähtien siirtyä kivihiilestä ja turpeesta
puunpolttoon, mikä vähensi kaupungin kokonaispäästöjä yli
kaksikymmentä prosenttia. Lisäksi vuonna 2015 valmistui Torkkolan
tuulivoimapuisto, joka vähensi Vaasan kokonaispäästöjä noin
viisi prosenttia.

Tällä hetkellä
Vaasan tärkein päästölähde on tieliikenne (28 %
kokonaispäästöistä), ja vanha ykkössaastuttaja kaukolämpö
tulee toisena (24%).

Seinäjoella
ykkössaastuttaja on edelleen kaukolämpö, jonka päästöt ovat
kasvaneet rajusti 2000-luvun aikana. Seinäjoen Energia on panostanut
vahvasti turpeenpolttoon, ja se näkyy.

Vaasa ajaa
hiilivoiman alas 2025

Ilmastopolitiikkaa
ei tietenkään voi tehdä vain peruutuspeiliin katsomalla. Tarvitaan
myös tulevaisuuteen katsovia tiekarttoja, joissa asetetaan
aikataulutettuja välitavoitteita ja hinnoitellaan ne euroissa ja
hiiliekvivalenteissa.

Vaasan kaupungin
energia- ja ilmasto-ohjelman seurantaryhmä sai tänä vuonna aikaan
”resurssiviisauden tiekartan” vuoteen 2029. Se kokoaa yhteen eri
tahoilla tehtyjä pienempiä päätöksiä, mutta ei ole
varsinaisesti suunnan näyttäjä. Tiekarttaa ei ole käsitelty
valtuustossa tai kaupunginhallituksessa eikä se ole julkisesti
saatavilla.

Resurssiviisauden
tiekartta jakaa hiilineutraaliustavoitteen kolmelle aikajaksolle,
joiden tavoitevuosina ovat 2020, 2025 ja 2029. Esimerkiksi vuoteen
2025 mennessä ajetaan alas kivihiilen päivittäinen käyttö, mutta
se jää vielä kriisitilanteen varaksi.

Mitä tapahtuu
vaasalaisissa yhtiöissä?

Kivihiilen
alasajo ei ole Vaasan kaupungin vaan Vaasan Sähkö Oy:n tekemä
päätös. ”Sähkö” onkin tällä hetkellä vaasalaisen
ilmastopolitiikan edistyksellisin ja innovatiivisin toimija. Se on
Vaasan kaupungin omistama yhtiö, joka on saanut viime vuosina uuden
toimitusjohtajan ja uusia hallituksen jäseniä. Heistä yksi on
vihreiden edustaja Ivanka Capova. Uuden tiimin kokoonpano näkyy
yhtiön nykylinjassa ja lähivuosina myös Vaasan päästötilastoissa.

Vaasassa
ilmastopolitiikka riippuu paljon yhtiöistä mm. Vaasan Sähkö
Oy:sta ja esimerkiksi biokaasua tuottavasta Stormossen Oy:sta. Hyvää
tässä on se, että yhtiöt kykenevät nopeaan päätöksentekoon,
kunhan ensin päätyvät siihen että radikaali ilmastopolitiikka on
niiden etujen mukaista.

Toisaalta
yhtiöillä ei ole sellaista julkisuusvelvoitetta kuin kunnilla.
Vaasalaisissa yhtiöissä tehdään kyllä paljon vaasalaisen
ilmastotyön hyväksi, mutta suunnitelmista ja aikeista emme
julkisesti emme itse asiassa tiedä kovinkaan paljon.

Lahden
kaupungilla läpinäkyvä suunnitelma

Vaasan
kaupungilla ei ole resurssiviisauden tiekartassaan tavoitevuodelle
2029 muuta konkreettia sisältöä kuin että puuttuva osa
hiilineutraalisuustavoitteesta korvataan päästökaupan
kompensaatioilla. Laskin että vuoden 2019 nettopäästöjen
kompensoiminen vuoden 2019 päästöoikeuksien hinnalla olisi
maksanut Vaasan kaupungille reilut 5 miljoonaa euroa. Ja tämä
aikana, jolloin päästöoikeuden hinta oli koronaepidemian vuoksi
poikkeuksellisen alhainen.

Voin vain
kadehtia Lahden
kaupungin hiilinielu- ja kompensaatiosuunnitelmaa
. Se on
hyväksytty päättävissä elimissä, se on julkinen ja mitä
ilmeisimmin sitä pannaan täytäntöön tosissaan. Suunnitelmassa on
asetettu tavoitteet vuosi vuodelta: kuinka vähennetään päästöjä,
kuinka kasvatetaan hiilinieluja.

Lahden
suunnitelma myös kertoo rehellisesti, että se on vajaa:
tavoitevuodelle 2025 puuttuu vielä suunnitelma 150 000
hiilitonnin nielemisestä tai kompensoimisesta. Se tekee yli 20%
vuoden 2017 päästöistä, eli tavoitteeseen on vielä matkaa. Mutta
ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseen on ongelman tunnustaminen
ja sen tekeminen läpinäkyväksi.

Vaasalla on
pitkä tie edessään

Vaasalla on vielä
matkaa hiilineutraalisuuteen. Vuonna 2018 kaupungin hiilinielut
(lähinnä metsät) imivät 12% kaupungin päästöistä.
Hiilineutraalisuus tarkoittaa siis, että tämä luku olisi pyöreät
sata – joko niin, että hiilinieluja lisätään, tai että
päästöjä vähennetään.

Vaasa on tähän
asti hoitanut ilmastopolitiikkaansa ilman koherenttia suunnitelmaa,
jossa kävisi ilmi mitä tarkalleen tavoitellaan ja seurataan. Se on
johtanut erilaisten pikkupäätösten tekemiseen siellä täällä ja
ajelehtimiseen.

Jos haluamme
oikeasti saavuttaa itse asettamamme tavoitteet, kaikkien päätösten
ilmastovaikutukset olisi arvioitava. Meidän on Vaasan kaupungin
organisaation sisällä luotava kompakti yhteys päätöksiä
tekevien luottamuselimien ja niitä valmistelevien ja toteuttavien
virkamiesten kesken.

Lisäksi
tavoitteiden saavuttamiseen tarvitsemme yhteistyötä kaupungin ja
sen omistamien yhtiöiden sekä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja
muiden sidosryhmien välillä. Tätä yhteistyötä tehdään, mutta
se ei ole kovin julkista. Kyse on kuitenkin meitä kaikkia
koskettavasta yhteisestä asiasta, joten läpinäkyvyys ei liene
tässä kohtuuton tavoite.

Jos haluat
paneutua asiaan lisää
:

SYKE – Kuntien ja alueiden khk-päästöt. SYKE on Suomen ympäristökeskus, joka koostaa maamme ilmastotilastot. Khk tarkoittaa tietenkin kasvihuonekaasuja. Jos haluat katsoa oman kotikuntasi päästöjä, klikkaa etusivulta ”Aluevalinta”. https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi/

Ville Seppälä, EU:n ilmastopolitiikka – osa 1 : Päästökauppa. Tuhti blogikirjoitus Tieteen ja teknologian vihreiden VIITEn sivustolla avaa EU:n ilmastopolitiikan mystistä maailmaa. https://www.viite.fi/2019/10/03/eun-ilmastopolitiikka-osa-1-paastokauppa/

Kirjoittaja Juha Tuomikoski on pitkäaikainen vihreä aktiivi Vaasassa. Tuomikoski on Vaasanseudun vihreiden hallituksen jäsen sekä varavaltuutettu

LGM-1 – Vihreän miehen metsästys

Vuonna 1967 Mullardin radioastronisessa observatoriossa Cambridgen lähistöllä Englannissa koettiin jännittäviä hetkiä. Säännölliset pulssimaiset signaalit vaikuttivat siltä kuin joku tahtoisi ottaa meihin yhteyttä. Niinpä Jocelyn Bell Burnell alkoi kutsua tuota signaalia lähettävää avaruuden kohdetta nimellä LGM-1, Little Green Men One, pienet vihreät miehet yksi. Oli löydetty ensimmäinen pulsari, pieni, painava ja nopeasti pyörivä neutronitähti.

Pulsarit syntyvät kun suuri tähti on palanut loppuun ja räjähtänyt supernovana. Pulsari pyörii suurella vauhdilla akselinsa ympäri ja sen voimakas magneettikenttä lähettää avaruuteen sähkömagneettista säteilyä säännöllisinä pulsseina.

Jaa että kuntavaaleista piti kirjoittaa.

Meillähän on vihreissä erinomaisia ehdokkaita listoilla kautta maan. Puolueen johdossakin on päteviä ihmisiä. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja koko maapallon hyvinvointi ovat asioita jotka ovat ihmisten mielessä osana koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Oman navan tuijottaminen on yleistä normaalielämässäkin, mutta vielä helpompaa se on kriisitilanteissa. Luonnolle on aina tilaa muualla ja muualla asiat ovat vielä huonommin ja miksi minun pitäisi kun naapurikaan ei.

Kyynisyys on kovin helppoa ja vähättely helpompaa.

Asenneilmastonmuutosta todellakin tarvitaan. Mutta miksi välillä tuntuu että tuon muutoksen voimakkain aalto kulkee nuorissa naisissa? Erittäin hienoa että aalto on liikkeellä, mutta missä ovat kaltaiseni keski-ikäiset setämiehet? Kuka lyllertäisi kanssani rikkomaan pläskikatot? Haluan nähdä listoillamme lisää tavallisia lihavia (ja laihoja ja siltä väliltä) miehiä, jotka ovat huolissaan maapallon ja ihmiskunnan hyvinvoinnista. Vaikka rekkamiehen hymy on meille luontevampi kuin se poliittisissa julisteissa oleva, niin meissä on voimaa.

Kokemukseni mukaan perusteettomat ennakkoluulot ovat tähänkin syynä, kuten moneen muuhunkin yhteiskunnan epäkohtaan. Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry (www.viite.fi) on ainakin itselleni hälventänyt monia ennakkoluuloja joiden vuoksi aiemmin karsastin jäsenyyttä vihreissä. Ennakkoluulojaan siis kannattaa ravistella ja tarkastella avoimesti. Jos jokin asia askarruuttaa niin nyppää hihasta ja mieluusti useammastakin.

Se “cityvihreä” mielipide joka sinua hermostuttaa, voi hyvinkin olla yksittäisen ihmisen mielipide joka sekin perustuu ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin. Jos olisi puolue joka olisi 100% minun kanssani samaa mieltä niin olisin sen ainoa jäsen ja puolue olisi silti vaarassa hajota sisäisiin ristiriitoihin.

Vihreissä tärkeintä on suuri kuva – minulle vihreissä on asioita joita en aja, asioita joista en ole samaa mieltä ja asioita joita vastustan. Mutta kokonaisuutena pyrkimys puhtaampaan luontoon, terveelliseen lähiruokaan ja ihmisarvojen kunnioittaminen saavat minut maksamaan jäsenmaksuni sekä Etelä-Pohjanmaan vihreille että Viitteelle.

Niin se pelottava F-sana. Fletares on sen miehen selkäranka, jolle aiheuttaa ongelmia feminismin ihanteet tasa-arvosta. Ja tulevaisuuskin on fiini kun lähdet vihreiden föliyhyn rakentamaan vihreämpää lakeutta. Jos olen vääräs niin saat fletaasta mua päin pläsiä.

Marko Koivuniemi
Jalasjärveltä löydetty vihreä mies joka usein pyörii ja jolla joskus säteilee

Poliittinen on henkilökohtaista

Toisinaan on mielenkiintoista keskustella jostain eettisestä ongelmasta. Voidaan tehdä ajatuskokeita, miettiä erilaisia skenaarioita ja spekuloida. Sitä voidaan tutkia ja vedota tieteen tuloksiin. Jokaisella voi olla ja onkin mielipide, ja usein ne ovat hyvin voimakkaat suuntaan tai toiseen. Yksi tällainen aihe, josta nyt keskustellaan paljon julkisuudessa, on eutanasia.

Itselläni oli siihen hyvinkin voimakas mielipide. Sitten eräässä koulutuksessa oli puhumassa äiti, jonka pieni lapsi oli ollut aivokuolleena pitemmän aikaa aivoverenvuodon seurauksena. Kun aktiivisesti ei voitu kuolemaa edistää, lapsi tai hänen ruumiinsa hiipui hiljaa kituen pois. Teoreettinen ongelma tuli lihaksi ja oli iso osa jonkun edessäni olevan ihmisen elämää. Enää ei helppoja vastauksia löytynyt.

Olin mukana kirjoittamassa kirjaa Taantuvan tasa-arvon kirkko? Kirja sai viime viikolla Kirkon tasa-arvopalkinnon, jonka myöntää Kirkkohallituksen täysistunto. Siinä olevissa esseissä otetaan esille useita kirkon sisällä koettuja tasa-arvokysymyksiä, ja kysytään, onko tasa-arvo mennyt peräti taaksepäin. Arkkipiispa Tapio Luoma piti puheen palkinnon luovuttamistilaisuudessa, jossa hän korosti näiden puheenvuorojen merkitystä kirkolle. On tärkeää, että kuullaan ihmisten kokemuksia. Yhteinen virka tai seksuaalinen suuntautuminen eivät ole vain teoriaa ja keskustelun kohde, vaan oikeasti jonkun elämää.

Helposti politiikassa ja kirkkopolitiikassa jostain asiasta tulee poliittinen arvovaltakysymys tai asia, josta jokaisella on mielipide. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema kirkossa ja yhteiskunnassa on ollut jo pitkään keskustelun aiheena.

Jollekin kysymys ei kuitenkaan ole vain mielenkiintoinen teoreettinen pulma tai yksi mielipidekysymys muiden joukossa. Se on jokapäiväinen osa arkea, joko henkilökohtaisesti tai läheisen elämässä. Se on huoli siitä, hyväksytäänkö minut koulussa tai työpaikalla, se on kirkon ovi, joka sulkeutuu nenän edessä, se on omalle lapselle elämän ja kuoleman kysymys.

Politiikassa tulisi aina ottaa huomioon, että jokainen kysymys koskettaa (toivottavasti) jollain tavalla myös ihmisten elävää elämää. Kun keskustelemme maaseudun tulevaisuudesta, turkisalasta tai turpeentuotannosta, jollekin kysymys ei ole vain teoreettinen tai tutkitun tiedon summa. Jollekin kysymys on henkilökohtainen, lihaa ja verta. On eri asia omata jokin mielipide, kun asia ei kosketa omaa elämää, kuin olla mielipiteen kohteena. Pappeus ja naiseus ovat molemmat osa minun identiteettiäni. Silti jollain on vahva mielipide, että minua tällaisena ei tulisi tai saisi olla olemassa. Ymmärrän, että en voi mielipiteeseen juurikaan vaikuttaa, mutta haluaisin tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Asioista täytyy voida keskustella asioina. Mutta on hyvä samalla pitää mielessä se konkreettinen todellisuus, missä ihmiset joka päivä elävät. Siitä saadaan tietoa vain kuuntelemalla niitä ihmisiä, joita asia koskee. Sen takia politiikassa tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä, eri elämäntodellisuuksista, ja sen takia myös yhteisten asioiden hoitajien tulisi herkällä korvalla kuulla niitä ihmisryhmiä, jotka eivät ole niin kattavasti edustettuina päätöksenteossa. Ja ensiarvoisen tärkeää on kuulla niitä ihmisiä, joita kulloinenkin päätös koskee.

Henna Salo
Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Vihreät

Opettajien lomautukset eriarvoistavat suomalaisia lapsia

Katsoin viime viikolla A-studiota, jossa kerrottiin, kuinka osassa Helsingin kouluista on voitu lisätä resurssiopettajia ja laaja-alaisia erityisopettajia syksyn vahvuuteen. Hienoa!

Siksi onkin surullista ajatella niitä kuntia, joissa koronan aiheuttamista haasteista huolimatta on päätetty lomauttaa opetushenkilöstö syksyn aikana. Opettajan lomautus tarkoittaa sitä, että kaksi ryhmää yhdistetään tavalla tai toisella yhteen. Tämä on jo sinänsä vastoin Opetushallituksen kouluille antamaa ohjeistusta siitä, kuinka ehkäistään koronan leviämistä kouluissa vähentämällä kontakteja ryhmien välillä.

Osa kunnista on päättänyt jo perua nämä lomautukset, mutta osassa kunnista lomautukset ovat osa koulun arkea koko syksyn ajan. Myös oma kotikuntani Kaustinen kuuluu lomauttajiin, vastustusyrityksistämme huolimatta.

Koronasyksyn aikaiset opettajien lomautukset lisäävät lasten eriarvoisuutta Suomessa. Kuntien heikko taloustilanne on luonut maahamme valmiiksi suuret erot lasten harrastusmahdollisuuksien ja opetusryhmien koon sekä erityisopetuksen mahdollisuuksien välillä. Pienissä kunnissa säästömahdollisuudet on vähäiset. Kaustisella 60% budjetista menee sosiaali- ja terveysmenoihin ja määrä on viime vuosina kasvanut vuosittain. Verotulojen ja valtionosuuksien pienentyessä sivistyksen sektorilla on käytettävissä vuosittain yhä pienenevä määrä rahaa.

Samaan aikaan lasten arjen ja oppimisen haasteet ovat lisääntyneet. Tarvitsisimme enemmän rauhaa luokkahuoneisiin, pienempiä ryhmäkokoja ja enemmän opettajia. Tarvitsisimme lisää erityisopettajia, koulunkäynnin ohjaajia ja resurssiopettajia; enemmän aikuisia koulun arkeen.

Kevään etäopetusjakso kuormitti Suomen opetushenkilöstöä valtavasti. Vanhemmilta vaadittiin venymistä, jaksamista ja aikaa kuunnella lapsia ja auttaa läksyissä, samalla kun yrittivät tehdä etätöitä. Oppilailta vaadittiin uudenlaista jaksamista, keskittymiskykyä ja kykyä ohjata omaa toimintaansa.

Vaikka etäopetusjaksolla oli varmasti osalle oppilaista myönteisiä vaikutuksia, se toi mukanaan myös suuria vaikeuksia osalle oppilaista. Kevään aiheuttamaa oppimisvajetta paikataan OAJ:n mukaan useamman vuoden ajan. Meillä ei olisi varaa lisätä enää yhdenkään lapsen haasteita.

Kirjoittaja Jenna Alaspää on vihreä kunnanvaltuutettu Kaustiselta

Onnen voi joutua kätkemään

Kun odottaa ja toivoo, tieto raskaudesta on suunnaton ilo. Uutinen, jonka haluaa jakaa koko maailman kanssa. Minusta tulee äiti! Tältä ainakin julkaisut omassa sosiaalisen median virrassa näyttävät – rakkautta, iloa, ja käsiä vatsakummun päällä. Mutta paljastaako sosiaalinen media jälleen kerran vain osittaisen näkökulman odotukseen? Mietin tätä paljon, kun odotin toista lastani.

Raskaus on yksityinen asia, jonka voi oikeutetusti haluta jakaa vain läheisimpien kanssa. Tästä huolimatta raskaus on myös näkyvä, ja sen myötä hyvinkin julkinen asia. Aina ei ole kyse siitä, etteikö haluaisi jakaa asiaa koko maailmalle. Muu elämä voi tulla eteen. Miten juhlia raskautta, jos työsopimus on katkolla tai työnhaku kesken?

Raskaussyrjintä on laissa kielletty, mutta tästä huolimatta syrjintä raskauden tai perhevapaiden perusteella on yksi yleisimmistä työelämän syrjinnän muodoista.

Naiset työskentelevät miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa. Kun nainen saa uuden työpaikan, on se todennäköisesti määräaikainen (54 prosenttia uusista työsuhteista), kun taas miehillä vain 42 prosenttia uusista työsuhteista on määräaikaisia. Tilastokeskuksen mukaan erityisesti 25–34-vuotiaat naiset tekevät silpputöitä. Vaikka kuinka haluaisi jakaa iloisen uutisen perheenlisäyksestä, se ei välttämättä tunnu mahdolliselta määräaikaisen työsuhteen ollessa katkolla. Onnen voi joutua kätkemään.

Lapsen saaminen on yksityinen asia, joka saa julkisen muodon. Halusi vauvasta kertoa tai ei, jossain vaiheessa asia tulee kuitenkin yleensä näkyväksi. Nykyään ventovieraat ryntäävät koskettelemaan vatsaa harvemmin, mutta moni raskaana oleva törmää kuitenkin yhä erilaisiin alentaviin kommentteihin. Raskaana olevaa voidaan pitää huonosti töistään suoriutuvana, koska hänhän on koko ajan väsynyt, hormonit heittelevät tai vähintään ajatusten täytyy olla muualla. Tai sitten vaativat tai haastavat työtehtävät, joita odottavan äidin on pitänyt tehdä, näyttävät äkisti siirtyvän muille.

Kun kysyin asiasta lapsen saaneilta ystäviltäni, nousi keskusteluissa esiin myös vakituisissa työsuhteissa olevien negatiiviset tunteet ja kokemukset. Monelle oli käynyt niin, että omia työtehtäviä oli uudelleenjärjestelty vanhempainvapaiden aikana. Kun töihin palaamisen aika alkoi lähestyä, sai pelätä onko omaa työtä enää jäljellä. Ketään ei sentään ollut irtisanottu, vaikka näinkin voi käydä. Sen sijaan jotkut olivat itse päätyneet etsimään uutta työtä. Vaikka raskaus olisi kuinka toivottu ja odotettu, harva voi keskittyä vain iloitsemaan.

Isätkään eivät jää syrjinnän ulkopuolelle. Tiedostetut tai tiedostamattomat asenteet voivat vaikuttaa siihen, kuinka isät jäävät perhevapaille.
Vaikka syrjintä raskauden tai perhevapaiden perusteella on laitonta, asian riitauttaminen on harvoin helppoa. Mitä tehdä, jos haluaa työllistyä samaan yritykseen uudelleen? Riittävätkö voimat? Ammattiliitosta saa apua ja tukea, mutta jos onkin sen ulkopuolella?

Odottavien ja perhevapailla olevien äitien syrjintä näkyy myös tilastoissa. Naisten palkkataso kääntyy laskuun äidiksi tulemisen myötä. Isien palkkatasoon lasten saanti ei vaikuta.

Vanhemmaksi tuleminen on yksi elämän ihanimpia asioita. Jokaisen pitäisi halutessaan uskaltaa ja voida kertoa tästä ilo uutisesta – ilman pelkoa työpaikan menetyksestä.

Lainsäädäntöä on täsmennettävä niin, että raskaus ja perhevapaiden käyttö eivät saa vaikuttaa määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen. Perhevapaalta palaavien työsuhdeturvaa on parannettava. Lisäksi tarvitaan perhevapaauudistus. Sillä mitä tasaisemmin perhevapaat jakautuvat, sitä vähemmän syitä syrjiä juuri hedelmällisessä iässä olevia naisia työnantajilla on. Tästä hyötyisivät paitsi tulevat äidit, ylipäätään naiset ja erityisesti nuoret naiset, jotka ovat yliedustettuina määräaikaisissa työsuhteissa.

Jos lapsen saantia halutaan edistää, raskaussyrjintään on puututtava.

Lotta Alhonnoro
Kirjoittaja on vaasalainen vihreä valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Uskallanko sanoa F-sanan?

Toukokuussa eräässä kokouksessa mainitsin tehneeni erään asian, koska se oli mielestäni feministinen teko. Sain vastaukseksi ihmettelyn: ”Pitääkö siitä feminismistä aina puhua?” Sain kuulla, että esimerkiksi kuntapäättäjiksi kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus hakeutua, joten tasa-arvo maassamme toteutuu.

Tuossa tilanteessa tunsin jonkinlaisen piston siitä, millaiseen tilanteeseen jouduin ja olo oli hieman kiusaantunut. Tunsin, että feminismi-sanan ympärillä leijuva musta pilvi on vaarassa laskeutua ylleni ja tahrata minut jollain tavalla pysyvästi.

Sitten
tuli kesäkuu, jonka aloitin kertomalla parille rakkaalle
työkaverille lounaalla aiheesta keskustellessamme, että mitä se
feminismi oikein pitää sisällään. Ei, feminismi ei tavoittele
naisten ylivaltaa miehiin nähden, vaan ihmisten välistä
tasa-arvoa. Joskus siihen täytyy pyrkiä myös positiivisen
syrjinnän keinoin, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo ei välttämättä
vielä takaa todellista mahdollisuutta tasa-arvon toteutumiseen.
Tästä pääsemmekin viime päivinä hallituksen tasa-arvo-ohjelman
julkaisun myötä keskustelua herättäneeseen termiin
”intersektionaalinen feminismi”, joka kaikessa
yksinkertaisuudessaan tarkoittaa kaikkien niiden tekijöiden
huomioimista, jotka voivat haitata yksilön tasa-arvoista asemaa
yhteiskunnassa. On vaikea ymmärtää miksi asia herättää niin
laajaa vastustusta, tuntuu että pelkkä yksi sana riittää siihen,
että osa ärsyyntyy ja siirtyy puolustuskannalle.

Kesäkuu
jatkui omasta mielestäni erityisen synkkänä tasa-arvotyön
näkökulmasta katsottuna. Perussuomalaisten ajatushautomo julkaisi
teoksen verran rasistisia ja naisvihamielisiä näkemyksiä ja
kenttäpiispa haaveili paluusta vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin
naisten paikka oli kotona. Lopuksi vielä eduskunta äänesti
kansanedustaja Mäenpään syytesuojan puolesta ja antoi siten lisää
tilaa yhteiskunnassa jatkuvasti muutenkin vahvistuvalle rasistiselle
puheelle. Etelä-Pohjanmaan kansanedustajista vain yksi äänesti
syytesuojaa vastaan.

Kesäkuussa
tapasin myös työni kautta nuoren naisen, joka kertoi naispuolisten
ikätovereidensa ja oman perheensäkin perustelleen hänen
kohtaamaansa kiusaamista muun muassa hänen käyttämillään
paljastavilla vaatteilla. Näin asia oli jo, kun minä olin
teini-ikäinen, varmasti myös, kun äitini ja mummuni olivat
teini-ikäisiä. Vieläkin naista saa monen mielestä huoritella, ja
joidenkin mielestä myös hänen koskemattomuuttaan loukata, jos hän
pukeutuu paljastavasti. Perussuomalaisten ajatushautomon julkaisu
veti nämäkin mutkat suoriksi toteamalla, että usein nainen
tarkoittaa kyllä, vaikka kieltäytyisikin seksistä. Näyttää
siltä, ettei tasa-arvo suinkaan ole valmis. Välillä tuntuu, että
askeleet astutaan itseasiassa taaksepäin.

Eduskunnassa
sukupuolijakauma alkaa olla tasapainossa, kuntapolitiikassa
Etelä-Pohjanmaalla tilanne ei kuitenkaan ole näin valoisa.
Kotikaupungissani Alajärvellä tilanne on maakunnan synkin,
valtuutetuista naisia on vain 17%, mutta koko maakunnan tasolla
katsottuna naisten edustus on heikkoa, positiivisen poikkeuksen tekee
ainoastaan Ähtäri. Myös valtuutettujen keski-ikä on monella
paikkakunnalla huomattavan korkea, Alajärvellä jopa 54 vuotta.
Jotta päätöksenteko olisi aidosti kaikkien kuntalaisten näköistä,
tulisi myös päättävissä elimissä erilaisten ihmisten edustus
toteutua. Kuten viimeiset viikot ovat todistaneet, tässä maassa
tarvitaan tasa-arvoa edistävää ja syrjinnän vastaista
politiikkaa, Etelä-Pohjanmaalla sitä tunnutaan tarvitsevan
erityisen kipeästi. Tällä hetkellä rakas maakuntamme rakentaa
ahkerasti profiilia konservatiivisena, rasistisena ja (Saako sen
sanoa?) – varsin takapajuisena maakuntana, joka lähinnä karkottaa
nuoret toisaalle.

Itse
annan nyt intersektionaalisen feminismin pilven laskeutua päälleni,
eikä se ole musta pilvi, vaan raikas tuulahdus. Feminismistä on
tehty kirosana sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät ole
aiheeseen perehtyneet, eivätkä usein tiedä siis mistä puhuvat.
Mitään ihmisryhmää tallovat teot eivät ole feminismiä.
Feministiksi itsensä esittelevästä henkilöstä et voi tehdä
juurikaan muita päätelmiä, kuin että hän on tasa-arvon
kannattaja. Feminististä politiikkaa voi myös toteuttaa erilaisin,
itselle sopivin tavoin. Ja kyllä, feminismistä pitää puhua yhä
ja jatkuvasti, ehkä entistä kovempaakin, eikä feminismiään
ainakaan pitäisi joutua pitämään piilossa.

Siis, naiset, nuoret, feministit, vähemmistöjen edustajat koko vaalipiirissä, asettukaa ehdolle kuntavaaleihin, jotta ihmisillä on mahdollisuus äänestää moniäänisempiä valtuustoja. Vihreät antavat hyvän alustan tasa-arvoa edistävälle ja syrjintää vastustavalle politiikalle, mutta tärkeintä on lähteä mukaan. Näytetään yhdessä, että meidän Etelä-Pohjanmaamme on tarkoitettu ihan kaikille.

Ilmoittaudu itse ehdolle, tai ehdota tuttavaa:
http://www.vihrealakeus.fi

Jenni Kuisti
Alajärveläinen varavaltuutettu, Etelä-Pohjanmaan vihreiden varapuheenjohtaja