Jos joskus on elämässäni rahat olleet tiukalla ja jokaiset sentit laskettu, on se ollut opiskeluaikoina. Jotenkin ihmeen kaupalla selvisin pelkällä opintotuella ottamatta jenin latia lainaa, vaikka se tarkoittikin, ettei raha usein riittänyt edes kouluruokailuun. Tyypillinen opintotukea edeltävän viikon ruokailu koostuikin lähinnä keitetystä makaronista ja ketsupista.
Tuokaan vähä ei olisi ollut mahdollista ilman satunnaisia rahallisia avustuksia vanhemmiltani ja osalleni sattunutta todella edullista asuntoa. Moni ei ole yhtä onnekas kuin minä.
Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että opintotuen korotukset – tai edes sen sitominen indeksiin – ovat perinteinen opiskelijajärjestöjen vaatimus. Eduskuntavaalien alla puolueet kilvan allekirjoittivat koulutuslupauksia, joita on alle vuoden aikana ehditty rikkoa ennätystahdilla.
Uusimpana tempauksena opintotuki halutaan leikata ja pakottaa opiskelijat elämään lainalla. Tuntuukin siltä, että hallitus toteuttaa tasa-arvoista yhteiskuntaa sillä, että mahdollisimman moneen sattuisi ja lujaa.
On todella halpamaista perustella leikkauksia sillä, että on väärin jättää valtionlaina jälkipolvien maksettavaksi, jos keinot siihen ovat tuon lainan siirtäminen yksityiseksi velaksi. Kun ensin on luotu kriisitietoisuus ja toisteltu mantraa, ettei Suomi tule toimeen syömävelalla, on varsin ymmärrettävää mikseivät opiskelijat ihan hirveän tohkeissaan ole opintolainaa itselleen haalimassa.
Tällainen ajattelutapa opiskeluiden rahoittamiseen lainarahalla on perintöä ajalta, jolloin korkeakoulutus oli takuuvarma lippu hyväpalkkaiseen työelämään. Tällaista taustaa vasten opintolainan ottaminen tuntuukin järkevämmältä. Se oli investointi. Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Vaikka korkeakoulutettujen työllistymisen vaikeutta välillä hieman liioitellaankin, on työnsaanti monilla aloilla epävarma. Jos näkyvissä ei ole varmuutta työpaikasta, järkevä ihminen ei silloin ota riskiä isosta lainasta.
Moni rahoittaakin opiskelunsa mieluummin tekemällä erilaisia silpputöitä opiskeluiden yhteydessä. Jostain syystä sitä ei haluta tukea, vaikka parhaimmillaan työnteko tukee opintoja antamalla taskurahan lisäksi työkokemusta ja verkostoja. Sen sijaan tätä estetään tulorajoin, joiden ylittäminen voi tulla kalliiksi. Itsekin aikanaan laskeskelin vuosituloni väärin, jonka takia jouduin maksamaan opintotukia takaisin korkojen kera. Nettona olisin tienannut enemmän, jos olisin muutaman työpäivän sijaan pelannut kotona Civilizationia.
Yhteiskuntamme yksilökeskeinen ajattelu on johtanut siihen, että moni näkee opiskelun lähinnä henkilökohtaisena investointina. Kuitenkin silloin jää näkemättä paljon tärkeämpi taso: yhteiskunnallinen osaaminen. Suomi on väkiluvultaan pieni maa, jolla ei ole varaa hukata potentiaalisia osaajiaan ja menestyksen tekijöitään vain sen takia, ettei heillä ole alunperin varaa kouluttaa itseään.
Kouluttamattomuus periytyy helposti ja siitä seuraa monia yhteiskunnalle kielteisiä vaikutuksia, kuten syrjäytymistä, tuloerojen kasvua ja luokkayhteiskunnan muodostumista. Opintotuki ja ilmainen koulutus ovat keinoja tuon sukupolvisen kierteen katkaisussa.
Suomen tie ei ole bulkki ja halpatuotanto, sillä se on tie loputtomalle kurjistamiselle. Suomen tie on huippuosaaminen ja sivistys. Siltä polulta ollaan valitettavasti pahasti lipsumassa.
Ilkka Hänninen, Kokkolan seudun vihreiden puheenjohtaja