Kun suomalainen fileen makuun pääsi

Niina Laitio on Vihreä kunnanvaltuutettu ja maakuntavaltuutettu Alavudelta, pientilalta lähtöisin oleva “teurastajan pikku apulainen”.

Vihreä täällä hei! Olisiko teillä aikaa puhua vielä vähän lisää lihansyönnistä?

Haluan kirjoittaa aiheesta muutaman rivin, vaikka viimeisten viikkojen aikana keskustelu lihansyönnistä onkin kaluttu lähes täysin loppuun. Sivuutan tässä nyt kuitenkin juupas-eipäs -keskustelun lihansyönnistä (itse syön), sen vähentämisestä (itse olen vähentänyt ) ja jopa suomalaisen naudanlihan väitellystä ympäristöystävällisyydestä.

Lihan arvostuksesta haluaisin kuitenkin vähän jutella – nimittäin sitä näkökulmaa en juurikaan ole vielä huomannut sivutun, että mihin on kadonnut turvasta häntään -ajattelu ja mitä kummaa tapahtui sotavuosien jälkeen, kun suomalainen fiksoitui fileeseen ja alkoi jauhaa muut osat jauhelihaksi? Mihin lihan kokonaisvaltainen arvostus katosi? Rikastuimmeko me liian nopeasti?

Itse olen toden teolla havahtunut tähän sen myötä, kun olen elänyt arkea Etelä-Euroopassa ja heikäläisten kanssa Suomessa. Heillä ravintoloissa eläimestä hyödynnetään arvostaen koko ruho, pihvit ovat isoja, kauniita ja maukkaita. Täällä taas ravintolassa pihviä halajava noinniinkun kärjistetysti saa eteensä surullisen 150-grammaisen fileen. Tavallisen suomalaismarketin hyllyllä ei tilanne ole juurikaan parempi. Minä ostaisin onnesta huutaen poskea ja häntää ja kaikkia jännittäviä erilaisia lihaksia, jos niitä vain jostain saisi.

Suomalainen kuitenkin kantaa kotiin jauhelihaa, erilaisia epämääräisiä valmiita suikaleita mielellään vielä jossain kammottavassa marinadissa, ja jonkin verran paistia. Ja sitä iänikuista filettä. Varmasti on niin, että markkinat ratkaisevat ja muutakin lihaa saisi, jos sitä osaisi kuluttaja vaatia. Mutta jotta kuluttaja osaisi niitä vaatia, niitä pitäisi nostaa enemmän esiin medioissa ja kaiken kansan ravintoloiden listoilla. Rump – ja ribeye steakia löysin sentään australialaisen gastropubin listalta eteläisestä Suomesta.

Olen onnellisen tietoinen siitä muutos on kenties tapahtumassa, sillä suuri suomalainen lihatalo on avannut verkkoon lihakaupan, josta voi tilata kotiin toimitettuna herkullisia kehonosia poskista häntään. Toistaiseksi kyseinen verkkokauppa palvelee kuitenkin vain pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Seinäjoella, joten esimerkiksi me alavutelaiset joudumme vielä käyttämään vähän mielikuvitusta päästäksemme kiinni näihin herkkuihin.

Mutta, se lihan arvostus. Sanotaan, että suomalainen raaka-aine on maailman puhtainta. Eikö tällöin ole sääli, että arvokas laadukas liha päätyy suurelta osin jauhelihaksi ja eineksiin? Lihansyönnin vähentämisen ohella – kyllä, sanon sen sittenkin, sillä onhan tämä nyt aivan holtitonta jo aivan terveydenkin näkökulmasta – meillä on suuria tekoja tehtävissä ihan vain siten, että syömme laadukkaampaa lihaa. Minulle laatu tarkoittaa myös sitä, että mahdollisimman tarkoin hyödynnetään koko eläin. En tarkoita, että kaikkien meidän pitäisi opetella rakastamaan sisäelimiä ja kokata joka sunnuntai Trippa alla Romanaa (osapuilleen siinä kulkee muuten minunkin henkilökohtainen rajani), mutta fakta on, että lähes jauhelihan hinnalla voisi saada niin paljon parempaa lihaa. Aina parempi, jos vielä mahdollisimman luomuna ja mahdollisimman läheltä.

Mieti siis mitä syöt, ja sen jälkeen arvosta sitä. Arvostat samalla itseäsi.

Niina Laitio
Kunnanvaltuutettu, maakuntavaltuutettu
Alavus