Jouluksi Kotiin

Lotta Alhonnoro on Vaasan Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, ekonomi, vastuullisuus- ja hävikkitutkija sekä äiti.

Al-Holin vankileirillä on nyt kaksi lasta vähemmän. Kaksi pientä suomalaista orpolasta saatiin jouluksi kotiin.

Suomi on allekirjoittanut maailman laajimmin hyväksytyn ihmisoikeussopimuksen, lasten oikeuksien sopimuksen. Vaikka sopimus täytti marraskuussa 30 vuotta, on sopimus näyttänyt painavan huolestuttavan vähän joidenkin poliitikkojen vaakakupissa. Sopimuksen perusteella lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle.

Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi. Lapsia ei voi jättää pelastamatta sen takia, mitä heidän vanhempansa ovat tehneet. Ennemmin se juuri on syy auttaa heitä. Näin lastensuojelu toimii.

Suomessa on oikeusjärjestelmä sitä varten, että äidit voidaan tuomita. Meillä on Supo. Olisin todella huolestunut, jos Suomen turvallisuusjärjestelmä ei kestäisi näiden lasten ja äitien tuomista Suomeen. Lasten oikeuksien sopimuksen mukaan lasta koskevissa päätöksissä on aina ensisijaisesti harkittava lapsen etu.

Miten tämä määritellään? Sopimuksesta löytyy esimerkiksi seuraavat kohdat:

19. Lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.

24. Lapsella on oikeus elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa

28. Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua. Vankileirillä oleskelu ei voi missään olosuhteissa toteuttaa lapsen etua.

On todella vaikea ymmärtää sitä politikointia, jonka kohteeksi vankileirillä olevat lapset ovat joutuneet. Onneksi nyt ollaan jo pitkällä toteuttamassa kohtaa 4: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi.

Ensimmäiset lapset ovat suomalaisten hoteissa. Lapsista ja heidän paluustaan on vaadittu tarkkoja tietoja. Näillä lapsilla on kuitenkin oikeus yksityisyyteen ja turvallisuuteen, aivan kuten kaikilla lastensuojelun asiakkailla. Annetaan heille rauha.

Joulun alla perinteisesti autetaan hädässä olevia. Voidaan helpottaa tiukoilla olevien lapsiperheiden tai lapsien tilannetta. Jospa saisimme tämän lämmön ja auttamishalun suuntautumaan myös al-Holin vankileirillä eläviä ja sieltä turvaan Suomeen päässeitä lapsia kohtaan.

Rauhallista joulua

Lotta Alhonnoro