Sinä et ole yksin.

Irena Ulvinen on feministi ja pitkän linjan Vihreä aktiivi Lapualta. Irena vaikuttaa Vaasan vaalipiirin Vihreiden hallituksessa, sekä toimi Henna Salon vaalipäällikkönä eduskuntavaaleissa 2019.

Tämä on niin tärkeä viesti joka jokaisen pitäisi kuulla. Sinä et yksin joudu taistelujasi taistelemaan, et ole yksin ylivoimaa vastaan, kaveria ei jätetä. Suomalainen luonteenlaatu saattaa joskus olla hieman erakkomainen, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Mutta kun vihollinen uhkaa, olemme olleet yhtenä rintamana, ehkä yhä hiljaisina, mutta samalla puolella.

Se on sitä talvisodan henkeä, jonka luulin jo kadonneen historian hämärään. Nyt on kuitenkin jälleen noussut yhteishenki torjumaan maatamme horjuttavaa uhkaa – tällä kerralla se uhka on viha. Viha erilaisia ihmisiä kohtaan, viha eri tavalla ajattelevia kohtaan.

Viha on hyvin alkukantainen tunne, se saa toimimaan, se antaa sorretuille voimaa nousta. Viha on myös vaarallinen, vihaan jää kiinni ja lopulta viha tyhmentää, koska silloin näkee vain asioita mitä vihaa eikä jää enää sijaa rakkaudelle. Kun vihaamiseen jää kiinni, ei enää edes muista mikä oli alkuperäinen syy mikä sai suuttumaan. Silloin viha kohdistuu kehen tahansa luulee olevan syypää omaan huonoon oloon.

Facebookissa parveilee nykyisin onneksi Silakkaliike, jonka tarkoitus on rauhanomaisesti sanoa että ei käy, ketään ei kiusata, eikä rasismia hyväksytä. Silakka on Varsinais-Suomen maakuntakala ja eniten kalastettu kalamme. Itämeressä silakoita on paljon, ne muodostavat tiheitä parvia – parvimuodostelma suojelee yksilöitä. Myös sosiaalisessa mediassa tiheässä parvessa on voimaa. Nettitrollit, nuo netin omat haaskalinnut, metsästävät mielellään yksinäisiä ja pelottelevat heidät hiljaisiksi. Pelottelu ei vain olekaan enää niin helppoa kun on parven tuki.

Sinä et ole yksin.

Tämä lause olisi hyvä myös vihaajan ymmärtää, koska jos luulee olevansa yksin, on helpompi vihata ja sylkeä sappeaan pitkin verkkoa. Yksinäisyys kuten vihakin kalvaa ihmistä, nämä tunteet eivät ole suojaavia eivätkä rakentavia. Kun päästään keskusteluyhteyteen myös eri mieltä olevien kanssa, voidaan mahdollisesti nähdä pintaa syvemmälle. On mahdollista löytää myös alkusyy suuttumukselle ja sitä myötä vihaajalle mahdollisuus parantua ja parantaa tapansa.

Viha synnyttää vihaa, kun joku käyttäytyy huonosti on siihen helppo lähteä mukaan samalla tasolla. Jos toinen huutaa, sisäinen uhmaikäisesi haluaa huutaa takaisin. Lempeä parvi takanasi kuitenkin on mahdollista kuunnella sisäistä aikuistaan, sanoa että huono käytös ei sovi ja tiedustella mikä mahtaa olla oikeasti vialla. Ikuisesti ei ole pakko vihata, ja ensimmäinen askel on usein opetella rakastamaan itseään.

Sinä et ole yksin.

Silakkaliike on ryhmänä varsin nuori, jouluna perustettu, mutta selkeästi jo pitkään kaivattu (italialainen esikuva sardiiniliike syntyi marraskuussa 2019). Tätä blogitekstiä kirjoittaessa oli jäseniä Facebookin ryhmässä jo yli 25.000, kirjoituksen ilmestymispäivänä olettaisin luvun olevan suurempi. Lisäksi voit löytää Silakat Twitteristä. Ui mukaan, tule katselemaan, ryhdy ajattelemaan, osoita tukesi heille jotka sitä tarvitsevat.

Sillä sinä et ole yksin.

Irena Ulvinen