Syksyllä elämä järkkyi, kun kohtasin yhden elämäni pahimmista onnettomuuksista: asuntoni paloi. Palossa menetin kolme kissaa ja valtavasti tavaraa. Koti meni. Koko kerrostalo, 17 asuntoa, meni asuinkelvottomaksi.
Olen koko ikäni uskonut yhteiseen tekemiseen. Yhdessä saa enemmän aikaan ja on mukavampaa. Rakastan yhteisöllisyyttä. Siksi olen ison osan elämästäni ollut mukana erilaisissa yhdistyksissä, projekteissa tai bändeissä. Yhdessä saavuttaa enemmän. Miten tämä liittyy aiheeseen?
Autetaan toisiamme
Menetin siis erään torstai-illan aikana melkolailla ”kaiken”. Shokki vei melkein toimintakyvyttömäksi. Jouduin sumuun, joka oli kuin painajainen, paitsi liian todellinen. Nukuimme aluksi vaimon kanssa äitini luona. Shokissa, pelokkaina, ”kaiken” menettäneinä.
Torstaina silti tapahtui jotain, jota on vaikea kuvailla sanoin, mutta yritän.
Kun onnettomuuden laajuus alkoi valjeta, alkoivat toimia myös erilaiset järjestöt. Paikalla oli nopeasti SPR. Kaikki jotka halusivat, saivat apua. Sosiaalitoimesta oltiin nopeasti yhteydessä. Tiedotettiin mahdollisista asunnoista, joita olisi vapaana. Kerrottiin kriisiavusta, jolla voisi ostaa vaatteita ja muuta tarpeellista. Samaan aikaan kun talo oli vielä liekeissä, saimme jo apua.
Minulla ja vaimolla on laaja sosiaalinen verkosto. Koska olemme olleet niin monessa asiassa mukana, on tuttavia kertynyt. Minä seurasin sammutustöitä ja vaimoni oli sairaalassa. Hän sai sinne apua ystäviltämme illan aikana. Meidän molempien puhelimiin alkoi sataa avuntarjouksia, samoin sosiaalisen median kautta. Emme millään olisi pystyneet tekemään yksin oikein mitään. Ystävät alkoivat koordinoida apua. Se apu ei jäänyt vain meihin kahteen, vaan levisi laajemmalle.
Torstai-illasta ja yöstä alkaen ystävämme ja tuntemattomat ihmiset hengittivät puolestamme. He kantoivat meitä kun omat jalat ei kantaneet. He kuskasivat meitä, opastivat, toivat meille tarpeita kalsareista hammasharjoihin. Nämä ihmiset olivat demareita, vassareita, persuja, kokkareita, kepulaisia, RKP:läisiä, vihreitä ja nukkuvia. Ihmisiä. Saimme apua seurakunnalta, sosiaalitoimistosta, SPR:ltä, ystäviltä ja tuntemattomilta. Monet yritykset, joiden kanssa tiemme oli eri yhteyksissä ristennyt, auttoivat. Lista on hyvin pitkä.
Kuka tahansa voi yhtenä hetkenä olla tilanteessa, jossa auttajasta tulee autettava. Suomessa on paljon hienoja järjestöjä sekä instansseja, joista saa apua tarpeen tullen. Se tekee meidän maasta hienon. Me saamme nostettua ihmisen jaloilleen, kun maa pettää alta, ja voimme auttaa ihmistä saamaan elämän syrjästä uudelleen kiinni.
Meillä on kaikilla jotain, mikä yhdistää meitä. Me voimme olla politiikan linjauksissa eri mieltä. Silti saatamme fanittaa samaa bändiä tai meillä on yhteinen rakkaus elokuviin. Saatamme seurata samaa urheiluseuraa ja pidämme samasta ruoasta. Kun näemme toisiamme tekemisen parissa vaikka yhdistyksissä, näemme sen mikä meitä yhdistää. Se luo siteitä meidän välillemme ja yhdistymme jaetun kokemuksen kautta. Yhteistyössä on voimaa. Samalla opimme toisistamme jotain.
Itken ja huudan kuolleiden kissojeni vieressä. Palomiehet antavat minun olla siinä hetken ja hyvästellä rakkaat ystävät. Sitten he siirtävät minut syrjään, että en ole itse vaarassa. Talo edelleen palaa ja tuntuu, että mikään ei pysäytä liekkejä. Tästä hetkestä ei mene kauaa siihen, että meillä on asunto.
Sinne tuli selvinneen kissamme seuraksi kaksi kissanpentua. Meille järjestetään tukikonsertti. Meillä on sohva ja pyykinpesukone, tietokone ja astioita. Katto pään päällä ja sänky. Meidät nostettiin jaloillemme ja meidät kannettiin kohti elämää.
Alussa kirjoitin, että menetin ”kaiken”. Yritän mutkien kautta kertoa että sain enemmän. Kuten kirjoitin, olen aina uskonut yhdessä tekemiseen ja yhteisöllisyyteen. Näin nyt aitiopaikalta mitä se on.
Olen aina uskonut ihmisiin ja ihmisten hyvyyteen. Suomessa on aina elänyt “suo, kuokka ja Jussi”- sekä “kökällä rakennetaan naapurin torppa” -mentaliteetti.
Ja ne perkeleen verot.
Maksan ne ihan mielelläni.
Yhdessä olemme enemmän. Kunnioitetaan toisiamme. Ollaan eri mieltä, mutta kuunnellaan toisiamme. Voimme aina oppia jotain siitä, miten muut ajattelee. Harvoin asiat on mustavalkoisia, niissä on harmaan eri sävyjä. Me ihmiset voimme tuoda värejä sinne harmauteen.
Yhdessä!
Marko Perälä