Työyhteisötaidot ja johtajuus hyvinvoinnin ytimessä

Seinäjokelainen Teresa Latvajärvi (sit.) on aluevaaleissakin ehdolla oleva apulaisosastonhoitaja.

Olen tässä seurannut sotealan ahdingosta käytävää keskustelua jo pitkään. Tulee vaikutelma, että kunhan vain palkkaus saadaan kuntoon, niin johan alalla maailma aukenee ja ongelmat on pois pyyhitty! Palkkauksesta on puhuttu kuitenkin vuosia, ellei vuosikymmeniä eikä se edelleenkään ole kunnossa. Pitäisikö katse kääntää lähemmäs ruohonjuuritason käytänteisiin – työyhteisötaitoihin ja johtajuuteen?

Harmitusta herättää käytävän keskustelun ja kirjoittamisen sävy, se on hyvin negatiivissävytteinen. Sulkematta pois tosiasioita, niin onhan olemassa myös valtavasti onnistumisia ja tyytyväisiäkin työntekijöitä. Eikö näitäkin puolia voisi tuoda esiin? Hyvä on myös muistuttaa itseään niin ihmisenä kuin työntekijänäkin, että on paljon asioita, joihin voi itse vaikuttaa. On vain otettava se pieni askel – ota vastuuta ja toimi aktiivisesti itse syyttelyn sijaan.

Johtaminen ei ole varsinkaan nykymaailmassa yksinkertaista. Asiat ovat mutkistuneet, samoin sukupolvien väliset erot työn merkityksestä saattavat hiertää. Työhyvinvoinnista huolehtiminen määritetään melko yksipuolisesti johtajan vastuulle, mielestäni se on kaikkien vastuulla. Olen sitä mieltä, että kaikki teot ja tekemättä jättämiset, joilla pyritään tietoisesti vahingoittamaan yhteistä hyvää, kuuluvat epäasiallisen työkäyttäytymisen piiriin. Kukaan ei ole seppä syntyessään missään, mutta yhdessä tekemällä synnytetään yhteistä ymmärrystä asioista.

Peräänkuulutan johtamista, jossa on aikaa nimenomaan henkilöstöhallinnolle. On järjetöntä, että digitalisaation maailmassa esihenkilön päivät useimmin kuluvat työvuorolistojen laadintaan tai sijaisten etsimiseen. Se jos mikä on resurssien haaskausta. Toivottavasti tulevan uudistuksen myötä, myös tällainen menneeseen jämähtänyt toimintatapa tulee tiensä päähän. On aika johtajuudelle, jossa turha ”sälän” tekeminen poistuu ja aika voidaan käyttää hyvän henkilöstöhallinnon kautta työhyvinvoinnin parantamiseen ja tätä kautta se ilmenee positiivisena palautteena asiakastyöhön.

Teresa Latvajärvi
Apulaisosastonhoitaja
Seinäjoki