YK:n COP27 -ilmastokokous on käynnissä Egyptissä parhaillaan, ja sivusta ilmastokokouksia seuraavalle voi hyvinkin nousta esiin otsikossa esitetty kysymys: mitä iloa näistä on? Tämä kysymys saattaa käydä mielessä, kun asetettuihin tavoitteisiin pääseminen tuntuu etenevän huolestuttavan hitaasti. Hyötyjä ehdottomasti on, koska neuvotteluissa otetaan aina vähintään askelia ja joskus jopa harppauksia kohti tavoitteita.
Ennen tavoitteellista maailmanlaajuista ilmastopolitiikkaa, jonka ytimessä ilmastoneuvottelut ovat, maailmaa oli menossa kohti 3,5 asteen kuumenemista. Eli ennusteiden valossa elettiin maailmanlopun tunnelmissa.
Ilmasto on jo lämmennyt keskimäärin noin asteen esiteollisista ajoista lähtien. Seurauksetkin näkyvät eri puolilla maailmaa, on äärimmäistä kuivuutta, suuria tulvia, vaarallisia helleaaltoja ja tuhoisia metsäpaloja. Ilmastopolitiikan ja ilmastoneuvottelujen myötä tilanne ja tulevaisuuskuva on kuitenkin valoisampi.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana niin moni maailman maista on asettanut päästötavoitteensa sellaisiksi, että maailman kuumeneminen voidaan rajata 1,8 asteeseen. Mikä parasta, on löydetty keinot, joiden avulla jopa tavoiteltuun 1,5 asteen rajaan voidaan päästä. Tämä on vieläpä sekä teknisesti tehtävissä että taloudellisesti kannattavaa.
No mikä sitten hidastaa? Miksi emme ole jo maalissa? Vastaus on, ettei se ole ollut vielä poliittisesti mahdollista.
“Onneksi politiikkaa on kuitenkin helpompi muuttaa kuin luonnonlakeja.” Nämä viisaat ja rohkaisevat sanat lainaan ilmastoneuvottelujen konkarilta Oras Tynkkyseltä.
Vastaukseni otsikossa esitettyyn kysymykseen on siis: kyllä.
Suvi Syrjä, Vaasa
Eduskuntavaaliehdokas
Vihreät