Kuka puhuisi kulttuurista?

Tähän asti tuntui siltä, että koko aihetta on vältelty näissä vaaleissa. Aloin pohtimaan aihetta viikko sitten, ja kuin lahjana tipahti syliin kommentti kulttuurista luksuksena.

Miten kulttuuri voi olla luksusta? Onko niin, että vain osalla kansalaisista on oikeus tai saavutettavuus kulttuuriin, joka on maamme peruskiviä? Ajatus itsenäisestä Suomesta on syntynyt kulttuuripiireissä. Taiteilijoiden keskusteluissa syntynyt ajatus suomalaisuudesta synnytti vyöryn, joka johti kansallistunteen syntymiseen ja lopulta maamme itsenäisyyteen. Mitä me olisimme ilman kulttuuria?

Alle prosentti bkt:stä menee kulttuuriin, eikä se ole vain menoerä, koska se myös tuottaa reilusti enemmän kuin mitä se ottaa.

Kulttuurin rahoittaminen on myös työllisyyttä tulonsiirron kautta, esimerkkinä vaikka teatterit. Ne saavat valtionosuuksia, joilla työllistävät henkilökuntaa. Näytöksillä he antavat taidetta ja viihdettä kuntalaisille. Kuntalaiset taas kuluttavat varojaan, jolloin syntyy lisää työllisyyttä. Ravintolat, taksimatkat ehkä jopa vaateliikkeet saavat osansa. Joskus myös hotellit saavat majoittujia. Kuntalainen joka kuluttaa kulttuuripalvelua saa elämyksen, joka auttaa jaksamaan arjessa ja on siten tuottavampi työntekijä. Kulttuuri siis synnyttää hyvin erilaisia tulovirtoja hyvin erilaisille tahoille.

Oma aiheensa olisi kulttuurin terveysvaikutukset: tämä näkyy inhimillisellä tasolla mutta myös säästöinä, kun terveyspalveluita kulutetaan vähemmän. Hyvinvoiva ihminen myös antaa yhteiskunnalle takaisinpäin enemmän.

Kulttuuri on teollisuutta. Miksi tätä ei nähdä vieläkään? Suomesta viedään maailmalle teollisuustuotetta nimeltä kulttuuri. Se on elokuvien, televisiosarjojen ja musiikin muodossa. Se on maalauksia ja tanssia, sekä montaa muuta muotoa. Vienti tuo tuloja ja synnyttää työpaikkoja.

Miten se voisi olla luksusta, kun se leikkaa läpi jokaisen ihmisen elämänkaaren, lapsuudesta alkaen? Kulttuuri kouluttaa ja se kasvattaa, se hoitaa ja kuntouttaa, se kertoo historiaa ja selittää keitä me olemme. Se on työpaikkoja sekä viihdettä. Se on monimuotoista.

Korona-aikana koko kulttuuri ja tapahtuma-ala heitettiin bussin alle. Rakennettiin kiireessä mekanismeja, jotka eivät toimineet. Valtionhallinnon tasolla ei tunnettu alan rakenteita. Ei ymmärretty alan olevan täynnä keikkatyöläisiä ja mikroyrittäjiä, pientahoja jotka ovat riippuvaisia yleisöstä. Freelancereiden kohtalo oli karu. Hyvinä aikoina emme huomaa ja huomioi heitä, mutta taatusti nautimme heidän työn hedelmistä. Huonoina aikoina heitetään bussin alle.

Jatkossa perustulo ratkaisisi seuraavan kriisin tai pandemian aikana monta ongelmaa jotka nyt kohdattiin.

En osaa antaa yhdellekään puolueelle hyvää arvosanaa siitä, miten kulttuurialaa kohdeltiin. Kun puolueet pitävät puoluekokouksiaan, siellä on töissä jokunen tapahtuma-alan ammattilainen tavalla tai toisella rakentamassa ja avustamassa. Kun turuilla ja toreilla pidetään puheita, joku sen äänentoiston hoitaa. Ammattilaisten osaamisella tapahtuma sujuu ja yleisö saa nauttia.

Me eletään kulttuurista ja kulttuurille lapsesta alkaen. Mitä me oikeasti olisimme, jos meiltä otetaan pois kulttuuri? Ei olisi kirjastoja, ei kirjallisuutta. Maailma ilman musiikkia tai taidemaalauksia? Ei olisi teatteria eikä elokuvia. Minkä vuoksi me rakentaisimme maatamme?

Kulttuuri on elinehto.

Marko Perälä, muusikko
Eduskuntavaaliehdokas

P.S. Tervetuloa keskustelemaan kulttuurin tukemisesta ja arvostuksesta ensi viikolla järjestettävään keskustelutilaisuuteen Seinäjoen Still Standing -baariin, jossa mukana KULTA ry:n PJ Rosa Meriläinen sekä kulttuurivihreät ry:n hallituksen jäsen Anni Teerikangas (myös eduskuntavaaliehdokkaana!)