Nyt kun jälleen uusi kriisi on päällä, monet meistä, myös kovimmatkin markkinatalouden kannattajat, ovat joutuneet avaamaan silmänsä maailman muutokselle. Jos me ymmärrämme ja hyväksymme sen, että nykyinen jatkuvaan kasvuun ja kulutukseen perustuva yhteiskunta on tullut tiensä päähän, voimme siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Se ei välttämättä ole mitenkään dramaattisesti erilainen kuin nykyvaihe, kuten ei 1900-luvun teollistuminenkaan poikennut 1800-luvun globalisaatioyhteiskunnan pelisäännöistä. Monet instituutiot tulevat varmasti säilymään. Yhteiskunnan ja rahan suhdetta pitää toki tarkastella uudelleen.
Tähän mennessä olemme eläneet velaksi sekä rahallisessa että kestävyysmielessä. Pankkijärjestelmämme perustuu uuden rahan luomiseen velaksi. Tällaisessa järjestelmässä jatkuva kasvu on ollut ykkösasia. Voimme tietysti spekuloida, että jatkuvan kasvun ideologiaa ei tarvitse hylätä, jos siirrymme “vihreään” kasvuun. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä sellaista kasvun ja ympäristön kestävyyden indikaattorien irtikytkentää ei valitettavasti ole vielä tapahtunut ja on vaikea ennustaa, voiko tapahtuakaan.
Nyt uudenlaisen, nopean kriisin aikana näemme jo selvästi, miten eri logiikalla jatkuvan kasvun markkinatalous ja planeetan kestokyky ovat toimineet. Esimerkkinä tästä on EU-alueella lennetyt “aavelennot”, joissa ei ollut yhtään matkustajaa mukana. Lentämättä jättäminen olisi aiheuttanut slotin menetyksen ja se olisi tullut lentoyhtiöille vielä kalliimmaksi kuin tyhjän koneen polttoaineet. Toinen esimerkki on mainosteollisuuden luomat keinotekoiset tarpeet, joita kuluttaja sitten tyydyttää ostamalla turhakkeita halvalla. BKT kuitenkin kasvaa, koska raha liikkuu. Ympäristön kantokyvyn kannalta tällainen talouslogiikka on järjetön.
Merkkejäkin uudenlaisesta talousjärjestelmästä on jo ilmassa. Nuoret ovat Greta Thunbergin esimerkillä vaatineet oikeutta tuleville sukupolville. Tämä huomattiin myös The Economistin pääkirjoituksessa. Siinä ruodittiin sitä, miten nykyinen talousjärjestelmä ei ole onnistunut lisäämään ihmisten onnellisuutta ja yhteiskuntien resilienssiä.
Nyt kun ilmasto- ja ekokriisin päälle rynnisti terveyskriisi, nämä pidempiaikaiset ja vakavammat kriisit ovat päässeet unohtumaan. Keskustelussa vilisee, kuinka kalliiksi talouden ja palveluiden seisahtuminen kuukaudeksi tai kahdeksi maksaa, mutta kaikilta on unohtunut, että parin vuosikymmenen kuluttua ilmastokriisin kustannukset ovat satakertaiset.
On selvää, että taloutta on elvytettävä. Tässä EKP:lla on suuri rooli. Ekologista jälleenrakennusta voidaan tukea tekemällä isoja infrastruktuurihankintoja valtioiden piikkiin. EU:n rakenne tekee toki tästä vaikeampaa kuin USA:ssa, mutta poikkeusoloissa on pakko luopua normioloihin tarkoitetuista vakaussopimuksista. Suomessa olisi täysin mahdollista ja taloudellisesti järkevää korvata turvevoimaloita tuuli- ja aurinkopuistoilla. Polttolaitosten lämmöntuotanto voidaan korvata isoilla lämpöpumppulaitoksilla Norjan ja Ruotsin malliin. Sen sijaan auringonlaskun alojen tukeminen olisi pitkän päälle haitallista: se keinotekoisesti hidastaa siirtymää tulevaisuuden toimialoihin.
Perinteisesti poliitikoilta on puuttunut sekä pelisilmää että kanttia tarttua talouspoliittisiin työkaluihin sillä tavoin, että se hyödyttäisi yhteiskuntaa kokonaisuutena eikä pelkästään omistavaa luokkaa ja suuryrityksiä. Nyt kun olemme monien vakavien kriisien kynnyksellä, tilanteen korjaamiseen avautuu uudet mahdollisuudet.