2020 on näytön paikka

Tämä ei ole vitsi. Mitä yhteistä on Filippiineillä, Unkarilla, Intialla ja Amerikalla?

Maailman seuratessa jo viikon kestäneitä protestejä ja mielenosoituksia Amerikassa, muun maailman uutiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle – mikä on täysin ymmärrettävää, sillä nykyiset protestit ovat pitkään jatkuneen struktuaalisen rasismin ja rotusyrjinnän tulos.

Meillä on käsissämme antirasismin #MeToo, joka tuo rasismia vastustavat entistä lähemmäksi toisiaan, entistä organisoidummin: tukimielenosoituksia on pidetty tätä kirjoittaessani Suomen lisäksi ainakin Kanadassa, Saksassa, Italiassa, Australiassa, Japanissa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Hollannissa, Palestiinassa, Etelä-Koreassa, Tunisiassa, Tanskassa, Irlannissa, Englannissa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa. 

Näiden lisäksi BLM-graffiteista ja muraaleista löytyy kuvia ainakin Iranista ja Syyriasta. 

Sydäntäni liikuttaa enemmän kuin paljon ihmisten yhteinen, solidaarinen nousu vahingollisia rakenteita ja asenteita vastaan sekä oikeuden vaatiminen sorretuille. Me olemme koko ihmiskuntaa koskettavan vallankumouksen äärellä. Vallankumouksen, jonka ensitahdit ovat kaikuneet läpi koko kolonialistisen ihmiskunnan historian.

Käännetään nyt kuitenkin hetkeksi katse pois Amerikasta muualle maailmalle. Poliisiväkivalta on globaali ilmiö joka on tiukasti sidottuna ihmisoikeusrikkomuksiin, rasismiin ja ihmisvihaan.

Kun koronaviruksen vakavuus valkeni alkuvuodesta, peittyi pandemiaksi laajenneen epidemian alle muut uutiset. Yksi tällaisista pimentoon jäävistä uutisista koskee Intiassa tapahtuvaa väkivaltaa maan muslimiväestöä kohtaan. Sivusin asiaa edellisessä kolumnissani, mutta päivittäkäämme tietojamme, sillä puolessa vuodessa Intian tilanne on pahentunut rajusti.

Joulukuussa 2019 Intian parlamentti hyväksyi lakimuutoksen, jonka myötä kansalaisuutta hakevan henkilön uskonnollinen tausta on syy evätä hakemus. Lakimuutos ajaa maan jo ennestään ahtaalla olevan muslimiväestön entistä ahtaammalle. Helmikuussa tilanne kärjistyi mellakaksi, kun 23. päivänä pääministeri Modin hindunationalistipuolueen kannattajat kävivät muslimiväestön kimppuun Delhissä polttaen kauppojen ja muun omaisuuden lisäksi koteja ja moskeijoita. Mellakoissa loukkaantui yli kaksisataa, kuolonuhreja oli lähemmäs kuusikymmentä. Suurin osa uhreista oli muslimeja.

Yhdellä mellakoissa kuvatulla videolla näkyy viisi kadulla makaavaa loukkaantunutta muslimimiestä, joita pakotetaan laulamaan kansallislaulua poliisin hakatessa heitä. Human rights watchin raportin mukaan yksi näistä miehistä menehtyi saamiinsa vammoihin kahta päivää myöhemmin.

Ihmisoikeudet jäivät koronan jalkoihin myös Euroopassa.

Unkarissa LGBTQ+-oikeudet ovat kaventuneet entisestään: saatuaan lähes rajoittamattoman vallan koronan torjunnan myötä,  parlamentti hyväksyi toukokuun alussa uuden lain, joka eväsi trans- ja intersukupuolisilta ihmisiltä juridisen sukupuolen korjaamisen laillisesti. Toisin sanoen, mikäli sukupuoli-identiteetti ei vastaa henkkareihin merkittyä, joutuu jokaisella kerralla, kun henkkareitaan tarvitsee, tulemaan ulos kaapista täysin tuntemattomille ihmisille ja siten vaarantamaan omaa turvallisuutta entistä enemmän. 

Unkari on siis ottanut askeleen taaksepäin – Suomen tasolle. Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen oikeaa identiteettiä vastaavaksi vaatii täysi-ikäisyyden lisäksi lausunnon kahdelta tutkimusryhmän psykiatrilta sekä lausunnon lisääntymiskyvyttömyydestä. Pakkosterilisaatiosta, siis. Uudistus, jonka tarkoituksena on muuttaa nykyinen translaki ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi junnaa yhä paikoillaan.

Kesäkuun alku taasen toi mukanaan massaprotestit Manilaan, kun filippiiniläiset osoittivat mieltään meneillään olevaa lakimuutosta vastaan. Ihmisoikeusaktivisteista globaalisti runsaasti kritiikkiä saanut lakimuutos (vapaasti käännettynä lakimuutos terrorismia vastaan, “anti-terrorism bill”) läpi mennessään tekisi laittomaksi “muiden kiihottamisen” terrorismiin puhein ja kirjoituksin, kyltein sekä muin tunnuksin ja julistuksin. Käytännössä terrorismiin kiihottavaa sisältöä olisi aivan mikä tahansa, mistä antiterrorismivaltuusto (anti-terror council) ei pidä, tai minkä voi laskea hallintoa arvosteltavaksi.

Tämän lisäksi lakimuutos antaisi hallinnolle luvan salakuunnella kansalaisia, pidättää mielivaltaisesti ilman pidätysmääräystä ja pitää heitä hallussaan neljäntoista päivän ajan ilman syytteitä. Terrorismiin kiihottamiseksi laskettavista teoista tuomittaisiin ehdottomaan vankeuteen kahdeksitoista vuodeksi. 

Kun sanotaan, että historia toistaa itseään, voisi luulla syklin olevan hieman enemmän kuin muutama vuosikymmen. Totalitarismi ja diktatuurit eivät syntyneet päivässä eikä edes kahdessa, vaan ne saivat itää pitkään ja rauhassa. On aivan liian helppoa uskotella itselleen ja muille, että asioille ei voi tehdä mitään; että maailma makaa kuin se makaa, sillä niin se on maannut tähänkin asti ja tulee makaamaan hamaan tulevaisuuteen. Kaikki on väliaikaista, sekä hyvässä että pahassa.

Eteenpäin meneminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii työtä. Ja sitä työtä meidän täytyy tehdä joka päivä, joka hetki, täysin tietoisesti – ennen kaikkea yhdessä.

Aisha Benahmed on pohjanmaalta lähtöisin oleva vihreä aktiivi joka on Tampereen vihreiden nuorten hallituksen jäsen

Erilainen kesä

Erilainen kesä voidaan katsoa alkaneeksi. Ulkona näyttää tutulta, nenässä ja silmissä tuntuu kesältä ja lapsilla on alkanut kesäloma koulu taipaleelta. Osalle meistä kesä tarkoittaa töihin palaamista poikkeusoloissa, toisilla jatkuvat etätyöt, mutta kaikkien mieltä vaivaa epävarmuus.

Olen varsin mukautuva ihminen, joka ei pelkää muutoksia ja olen tottunut työelämän vaihteluihin. Mutta tämä, mitä tänä keväänä olemme käyneet läpi on jotain aivan muuta. Välillä huoli on suorastaan lamauttanut mielen ja ruumiin. Olen seurannut lasteni reagointia ja ollut huolissani myös heistä. Tavallisesti iloinen ekaluokkalainen on joinain päivinä vain maannut sängyssään apaattisena. Itkenyt hiljaa kaverin kaipuuta. Kokonaisvaltainen epävarmuus ja voimattomuus vallitsevan tilanteen edessä on pakottanut muistuttamaan itselleen, että voin vaikuttaa vain siihen miten itse tähän reagoin ja olla läsnä lapsilleni, ystävilleni ja perheelleni. Emme voi vaikutata muiden toimiin, siksi tuomitseminen on turhaa. 

Näkymätön uhka on laittanut arjen ja juhlan uuteen järjestykseen. Arki on rauhoittunut, juhliminen siirtynyt pienempiin joukkoihin ja etäyhteyksiin. Tämän piti olla meidän perheessä melkoinen juhlavuosi kun useat meistä, minä mukaan lukien, täytämme pyöreitä vuosia. Aion edelleen juhlia, omassa pihassa ystävien kesken. Elämässäni ei liikaa ole viime vuosina juhlittu ja haluan ottaa uuden kymmenluvun vastaan maljoja nostellen hyvässä seurassa. Mutta jännittää, kuinka moni uskaltaa tulla paikalle. 

Myös politiikkaa on värittänyt sama epävarmuus. Olen tavattoman kiitollinen ja ylpeä maamme hallituksesta ja naisten viisikosta, jotka tätä kriisiä etunenässä ratkovat. He ovat onnistuneet toisaalta luomaan rajoituksia, mutta myös tuomaan toivoa vallitsevissa olosuhteissa. Kaikki tiedämme, että tästä seuraa tiukat ajat. Tiedämme, että talous on kuralla ja kestävyysvaje entistä kurjemmassa jamassa, jos emme saa työllisyyslukuja nousemaan. Tiedämme myös, että sama tilanne vallitsee koko Euroopassa, kohta koko tällä pallolla. Voittajia ovat ne, jotka onnistuvat luomaan eniten toivoa ja pitämään ihmiset edelleen kiinni tulevaisuuden uskossa. Etenkään yhtään lasta tai nuorta meillä ei ole varaa menettää. Maksoi mitä maksoi, mukana pitäminen, kannustaminen ja auttaminen on joka tapauksessa halvempaa kuin menettäminen. 

Mutta palataan lopuksi kesään ja lomasuunnitelmiin. Kirjoitin muutama vuosi takaperin Ilkan kolumnia ja palasin tänään vanhaan kirjoitukseeni kesälomasuunnitelmista. Pohdin miten toiset tekevät tiukkoja lomasuunnitelmia koko perheelle vaikka lapsille kokemukseksi riittäisi kotipihan teltassa nukkuminen. Niin, tänä kesänä ei suuremmin matkustella. Ei pääse festareille eikä monikaan uskalla lähteä edes Ruotsin laivalle. Kotimaan uusia nurkkia voi kuitenkin käydä kurkkimassa. Tämä on kannattavaa jo ihan kansantalouden kannalta. Ja omaan pihaan laittaa se teltta, ihan vaikka lasten iloksi!  Syksyllä ei tarvitse ahdistua, kun ei ole päässyt ulkomaille. Ei sinne kukaan mukaan nyt uskalla. Ja sitten kun uskaltaa, niin toivotaan että raiteita pitkin voisi helpommin reissata myös Eurooppaan. 

Aurinkoa ja rauhaa kesän viettoon kaikille!

Anna Granlund
…on Lakeuden Vihreiden naisten hallituksen jäsen sekä vihreä varavaltuutettu Seinäjoelta

Kestävän liikkumisen keihäänkärkenä pyöräily

Hallituksen ilmastopolitiikka tähtää hiilineutraaliin Suomeen vuoteen 2035 mennessä. Monella elämän osa-alueella tarvitaan reformia, jotta tähän mahdolliseen tavoitteeseen päästään. Liikenne on näistä yksi. Kunnat sekä kaupungit ovat merkittävässä roolissa sen uudistuksessa.

Nykyaikainen polkupyörä on kutakuinkin satavuotias. Silti se on edelleen kustannustehokkain tapa ihmiselle liikkua paikasta toiseen. Traficomin vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa paljastui, että vuonna 2016 tehdyistä alle kolmen kilometrin matkoista 28 prosenttia tehtiin autolla. Automatkoista yli 40 prosenttia oli alle viiden kilometrin pituisia. Nämä lyhyet matkat ovat juuri niitä, joihin tulisi houkutella ihmisiä tarttumaan pyörää sarvista auton ratin sijaan.

Miten sitten ihmiset saataisiin tekemään lyhyet matkansa useammin pyörällä? Siihen on monia keinoja, mutta tutkitusti ja muiden kaupunkien kokemuksien mukaan yksi on ylivertaisin: pyöräilyinfran laadun parantaminen. Tässä tullaan taas kuntatasolle, jossa päättäjiltä vaaditaan näkemystä ja rahallista panostusta hankkeisiin, jotka parantavat pyöräilyinfraa. Kyse on laadullisesta parantamisesta, ei niinkään määrällisestä.

Suomen valtio päätti jo syksyllä 2016 energia- ja ilmastostrategiassaan tavoitteeksi lisätä kävelyä ja pyöräily 30 % vuoteen 2030 mennessä. Tämä tapahtui siis Sipilän hallituksen aikaan. Pyöräilyn hyödyt ja edut nähdään yli puoluerajojen pyöräilyn suhteen kehittyneemmissä maissa ja kaupungeissa. Mikä on siis ongelma kuntatasolla monessa suomalaisessa kaupungissa? 

Mitä useampi asukas tarttuu pyörää sarvista, sitä enemmän autoväylille vapautuu tilaa sille välttämättömälle liikenteelle: hälytysajoneuvoille, julkiselle liikenteelle, takseille ja tavaraliikenteelle. Tämän voisi ajatella olevan kaikkien kuntalaisten etu. Tarvitaan laadukkaat pääväylät kuntiin ja kaupunkeihin, joissa eri liikennemuodot ovat eroteltu toisistaan. Kevyen liikenteen käsite on syytä unohtaa, koska kävelyllä ei ole muuta yhteistä pyöräilyn kanssa kuin se, että kumpikaan niistä ei ole autoilua. Liikenteen erottelu omille väylille parantaa kunkin liikennemuodon turvallisuutta, koska niillä liikutaan samalla nopeudella. Turvallisuus paranee ja onnettomuudet vähenevät.

Olen seurannut keskustelua kotikaupungissani Seinäjoella, jossa monella kuntapäättäjällä retoriikka jää toistamaan sitä, että kaikki eivät voi pyöräillä ja kaikki eivät halua. He katsovat asiaa vain rajallisesta näkökulmasta, kaupungin yleisen edun unohtaen. Samalla unohtuu myös, että monessa kaupungissa jossa pyöräilyn olosuhteita on parannettu, autoilu on vähentynyt.

Pakottamatta ketään.

Kun pyöräilyä edistetään eli tehdään parempia ja selkeämpiä väyliä, pyöräily lisääntyy. Näin se on toiminut muualla ja näin se toimisi meilläkin. Se on toiminut näin lumisemmissa kaupungeissa, kuten Oulu ja Joensuu. Amsterdamin kadut ovat joskus 60-luvulla vilisseet autoja. Mitä se nyt on? Vastustettiinko muutosta samoilla argumenteilla kuin nyt meillä ja teillä? Muilla kaupungeilla on mahdollisuus samaan muutokseen. 

Kuntalaisten tulisi vaatia valitsemiltaan päättäjiltä ongelmien ratkaisukyvyn lisäksi myös kykyä nähdä mitä tulevaisuus vaatii meiltä jo nyt. Viihtyisät ja elävät kaupunkikeskustat ovat tulevaisuutta ja sen rakentamisessa on polkupyörällä osansa. Amsterdam aloitti tulevaisuuden rakentamisen jo 60-luvulla ja Oulu 70-luvulla, minä kysyn: koska me aloitamme?

Jussi Teppo, esittely:
Olen lähtöisin Vaasasta, mutta juurtunut Seinäjoelle. Päivätyössä olen IT-alalla. Vapaa-ajan vietän perheen parissa tai liikkuen luonnossa yksin tai yhdessä. Tämän lisäksi eri yhdistystoiminta on lähellä sydäntä.

Etätyöt ja elämänlaatu? Ylistys pikkukaupunkielämälle ja mielenrauhalle; eli ongelma ja sen ratkaisu

Junasta Helsingin rautatieasemalle astuessa humahtaa heti vastaan ihmisten stressi ja kiire kuin aalto, joka tarttuu helposti ihmiseen, laumaeläimeen. Vaikkei olisi mihinkään kiire, alkavat jalat nakuttaa samaan tahtiin muiden puolijuoksua laiturilla kulkevien kanssa. Itse pikkukaupungissa syntyneenä minusta on aina ollut mukavaa käydä pääkaupunkiseudulla, mutta vielä mukavampaa on ollut päästä sieltä pois.

Hidastan jalkojani tarkoituksella. Pysähdyn katsomaan pääkaupungin ihmisten kiirettä ulkopuolisen silmin. Miksi haluaisinkaan stressata jo pelkkää paikasta toiseen liikkumista niin kovasti? — Ihmettelen. Haluan käyttää energiani muuhun, paremmin ja valikoivammin.

Lyhytaikainen stressi toki voi olla hyödyllistä ja jopa elintärkeää — se auttaa selviytymään kriiseistä — mutta pitkäaikainen stressi sairastuttaa tutkitusti kenet tahansa. Masennus, sydän- ja verisuonitaudit ja vatsahaava ovat vain esimerkkejä vakavista sairauksista joihin krooninen stressi johtaa. Pääkaupungissa käydessäni joudun keskittymään ja pinnistelemään säilyttääkseni sen kiirrettömän olotilan joka on minulle pikkukaupungissa selviö. Miten ihmiset jaksavat elää täällä?

Kotimatkan jälkeen astuessani laiturille taas pikkupaikkakuntani juna-asemalla lennähtää pääkaupungista väkisinkin mukaan tarttunut stressi vihdoin harteilta. Huh, helpotus!

Mikä onkaan paras paikka ihmiselle olla ja asua? Ei ole lainkaan selviö että suurempi kaupunki olisi aina parempi edes työnsaannin suhteen. Työpaikkoja voi olla enemmän tarjolla, mutta niin on työnhakijoitakin.

Pikkukaupungin ”kaikki tuntee kaikki” ilmapiiri on työnhaussa vain etu. Ihan kaikilla, maahanmuuttajista kantasuomalaisiin on paremmat mahdollisuudet työllistyä oman alan töihin tai päästä tekemään omia vahvuuksia hyödyntävää ja mielekästä työtä, kun ihmiset tuntevat sinut ja tietävät mitä osaat. Isossa kaupungissa anonymiteetti on työnhaussa yleensä pelkkä haitta, ja itselle mielekkään työn löytäminen voi olla paljon vaikeampaa.

Tänä keväänä yhden jos toisenkin elämä on nähnyt täysremontin. Meidät kaikki on pysäyttänyt sama pakko pysähtyä, joka on saanut monet tarkastelemaan elämäänsä ja arvojaan uudestaan. Mikä on tärkeintä, ura vai perhe? Minkä arvoinen on oma terveys? Entäpä mielenterveys?

Koronavirus ja poikkeustila on myös pakottanut monet yritykset ja yhtiöt toteuttamaan vihdoin sen digiloikan jota ollaan jo pitkään odotettukin. Yhtäkkiä etätyö onkin varteenotettava vaihtoehto. Tämä avaa ihmisille uusia vaihtoehtoja myös asumisen suhteen.

Viime vuosina on uutisoitu paljon myös siitä kuinka suuret hintaerot asumisella ympäri Suomea sekä omistus- että vuokra-asumiselle on. Samalla rahalla jolla saisi Helsingistä ahtaan yksiön kaukana keskustasta saa pikkukaupungista tilavan kolmion läheltä keskustaa, tai vähän kauempaa maaseudulta vaikka kokonaisen omakotitalon tontteineen.

Täällä pikkukaupungissa kaikki on pyöräilymatkan päässä. Lapset voi päästää turvallisin mielin itse kulkemaan kouluun ja harrastuksiin. Pienistäkin kaupungeista löytyy kuitenkin yleensä useita urheiluseuroja; jäähalli, uimahalli, skeittauspaikkoja ja nuorisotalo; työväenopisto tai kansalaisopisto, musiikkiopisto nuorisokuoroineen ja orkestereineen sekä muita kulttuuripalveluita myös lapsille ja nuorille.

Autoa ei täällä pikkukaupungissa välttämättä tarvitse aikuinenkaan: kun lähden kotoani pyöräilemään yhteen suuntaan, olen viidessä minuutissa keskellä keskustaa. Jos valitsen toisen suunnan, saavun samassa ajassa meren rannalle, luonnon äärelle. Matkakortteihin ei kulu rahaa sillä yleistä joukkoliikennettä ei ole, mutta tarvittaessa voi soittaa itselleen ”tilausbussin”, joka hakee kotiovelta ja vie määränpäähän asti kuin taksi mutta bussilipun hinnalla.

Stressi on yksi aikamme suurimmista terveysongelmia aiheuttavista vihollisista: arviolta 75-90 % kaikista lääkärikäynneistä johtuu stressin aiheuttamista vaivoista. Stressi on yhdistetty tutkimuksissa myös kuuden suurimman kuolinsyyn taustalle. Nämä ovat sydän ja verisuonitaudit, syöpä, keuhkotaudit, onnettomuudet, maksakirroosi ja itsemurha.

Luonnon läheisyys ja mahdollisuus omaan rauhaan vaikka kesämökille karkaamalla on meille Suomessa niin tuttu lääke, että usein unohtuu millainen rikkaus se on. Jos olisimme sattuneet syntymään vaikka Japanissa (jonka väkiluku vuonna 2018 oli 126,5 miljoonaa), ymmärtäisimme ehkä paremmin kuinka onnekkaita täällä Suomessa olemme. Täällä on paljon mahdollisuuksia jotka muualta puuttuvat täysin. Meillä on tilaa, ja tila on luksusta.

Meillä on samat ongelmat kuin muuallakin maailmassa, stressi on suurin tappaja täälläkin. Mutta meillä on siihen täällä myös lääke mitä ei joka paikasta helposti saakaan! Avataan silmät ja nähdään että meillä on jo ratkaisu ongelmaan: vielä niitä honkia humisee siellä Suomen salomailla. Elämänlaatu on asia johon täällä Suomessa voi vielä helposti ihan pelkällä maiseman vaihdolla vaikuttaa!

Toivotan siis kaikki etätöihin siirtyneet ja niihin myös tulevaisuudessa siirtyvät lämpimästi tervetulleiksi elämään stressittömämpää ja mukavampaa, yhteisöllistä pikkukaupunkielämää! Lupaan että ylimääräisestä stressistä ja rahahuolista luopuminen lisää elämänlaatua välittömästi. Kuka ties vaikka elinikäkin siinä vahingossa pitenisi.

Anni Teerikangas
Kirjoittaja on Pietarsaaren Vihreiden varapuheenjohtaja sekä Eläinvihreät ry:n puheenjohtaja

Pohjanmaa vihertää ja tähtää kestävään kehitykseen

Vaasalainen kaupunginvaltuutettu Ivanka Capova
Kuva: Paula Hiipakka

Olisitko uskonut kymmenen vuotta sitten, että vuonna 2020 enemmistö energiantuottajista pyrkii pääsemään hiilestä eroon jo vuoteen 2025 mennessä tai että Vaasan kaupunki aikoo olla hiilineutraali 2020-luvulla? En olisi minäkään uskonut, mutta näin onneksi on. Miten tähän on tultu?

Muutama
vuosi taaksepäin Vaasan kaupungissa hyväksyttiin energia-
ja ilmasto-ohjelma
, jonka tärkeimpiä tavoitteita ovat mm.
energiatehokkuus, uusiutuvan energian käyttö,
kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, hiilineutraalisuus ja
yhteisen tahtotilan luominen. Tänä keväänä kaupunginvaltuusto
hyväksyi kestävän
liikkumisen ohjelman
, jonka avulla tavoitellaan käännettä
siihen tosiasiaan, että tieliikennepäästöt aiheuttavat
kolmanneksen Vaasan hiilidioksidipäästöistä. Ohjelmassa tehdyn
kyselyn mukaan 90 % vastaajista olivat valmiita panostamaan enemmän
pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Erityisesti esille nousivat
joukkoliikenteessä tarvittava tiheämpi vuoroväli.

Vaasan
kaupungin omistama yhtiö, Vaasan Sähkö, ottaa tänä vuonna
käyttöön Suomen suurimman maanalaisen energiavaraston, jonka
avulla hiilestä luopumista nopeutetaan ja siirtymistä uusiutuvien
ja hiilineutraalien energialähteiden käyttöön kaukolämmön
tuotannossa. Yhtiö selvittää myös mm. geolämmön käyttöä ja
hukkalämmön talteenottoa sekä tarjoaa kuluttajille
aurinkopaneelijärjestelmiä.

Vaasan
kaupunki, yhdessä viiden muun kunnan kanssa, omistaa jätehuollosta
vastaavan Stormossen Oy:n. Stormossen tekee biojätteestä ja
lietteestä kompostimultaa ja liikennepolttoainetta, jota tankkaavat
Vaasassa ajavat joukkoliikennebussit. Jäteyhtiö on perustanut
Suomen ensimmäisen kierrätysgalleria Minimossenin, jossa myydään
kierrätettyjä tuotteita. Stormossen yhdessä kuuden muun
kunnallisen jäteyhtiön kanssa puolestaan omistaa Westenergyn Oy:n,
joka tekee kierrätykseen kelpaamattomasta jätteestä polttamalla
sähköä, kaukolämpöä ja uusiomateriaaleja. Westenergy pyrkii
kiertotalouteen ja tavoittelee hiilineutraaliutta. Tässä heillä on
apunaan Vaasan yliopiston tutkimusalusta VEBIC, jonka kanssa
ratkaistaan hiilidioksidin
talteenoton taloudellisia ja käytännöllisiä edellytyksiä
.

Vihreät ovat olleet tekemässä ja edistämässä edellä mainittuja askeleita kohti kestävää ja vastuullista huomista hallituksissa, ohjausryhmissä, lautakunnissa ja valtuustoissa. Näiden jo otettujen askeleiden lisäksi meillä on edessä vielä iso työmaa. Vaasan tieliikennepäästöjä tulisi vähentää 90 %, jotta Vaasan kaupunki saavuttaisi tavoitteensa olla hiilineutraali vielä 2020-luvulla. Jätteiden määrä Suomessa on tasaisesti kasvanut, vaikkakin uusiokäyttöä on parannettu ja jätettä päätyy kaiken kaikkiaan kaatopaikalle yhä vähemmän. Akuutti kysymyksemme on edelleen, miten turvaamme nykyisille ja tuleville sukupolville elinkelpoisen maapallon. Siksi vihreiden politiikan ydinkysymyksiä ovat Ilmastomuutoksen hillitseminen ja lajikadon pysäyttäminen. Sitkeät ponnistuksemme tuottavat tulosta Pohjanmaalla, mutta tarvitsemme sinua mukaan saadaksemme kestävän kehityksen muutoksen nopeammin aikaan kaikissa Pohjanmaan maakunnissa. Tule mukaan maakuntien vihreiden toimintaan:

Vaasanseudun Vihreät
Etelä-Pohjanmaan Vihreät
Keski-Pohjanmaan Vihreät
Pietarsaaren Vihreät
Lakeuden Vihreät Naiset
Vaasan vihreät nuoret ja opiskelijat

Ivanka Capova
Vihreä kaupunginvaltuutettu Vaasasta

Euroopasta tukea ihmisille ja ympäristölle kestävään jälleenrakennukseen 

Koronavirus on muuttanut elämää kaikkialla. Poikkeusolosuhteissa meidän on tuettava elinkeinoja pääsemään akuutin kriisin yli ja samalla ohjattava taloutta entistäkin päättäväisemmin ympäristölle ja ihmiselle kestävään suuntaan. Tähän tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä Euroopan unionia. 

Koronaviruksen torjunta on yhteinen haaste, johon meidän on myös pystyttävä vastaamaan yhdessä. Eurooppalainen reilu muutos on entistäkin tärkeämpi tavoite, paitsi ilmastokriisin ratkaisemiseksi myös kestävän talouden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi koronan jälkeisenä aikana. Kriisistä on otettava opiksi ja on tartuttava ainutlaatuiseen mahdollisuuteen alkaa rakentaa entistä kestävämpää yhteiskuntaa.

EU elvyttää talouttaan kriisin jälkeen siten, että toimet ovat linjassa EU:n vihreän kehityksen ohjelman ja ilmastonsuojelun kanssa. EU on jo nyt suunnannut budjettirahoitusta, kuten alue- ja kehitysrahaa, uudestaan ja osoittanut 37 miljardia euroa koronatoimiin.

Kohtaamamme kriisi on saanut entistä useamman miettimään huoltovarmuutta – sitä, että tarpeen tullen resurssimme riittävät kriisistä selviämiseen. Esimerkiksi ruuantuotannon omavaraisuuteen on jatkossa kiinnitettävä enemmän huomiota ja samalla varmistettava, että suomalainen ruuantuotanto on elinympäristömme kannalta kestävällä pohjalla.

Monet suomalaiset yritykset ovat tällä hetkellä kriisissä, ja niiden selviämistä on tuettava varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen. Alueemme ympäristöystävällistä teknologiaa maailmalle tarjoavat yritykset ovat vahvasti viennin varassa. Eurooppalaista yhteistyötä tarvitaan varmistamaan, että yritystemme ulkomaalaisten asiakkaiden toimintakyky ja -edellytykset säilyvät.

Tarvitsemme yhteisiä eurooppalaisia päätöksiä, jotta selviämme tästä kriisistä yhdessä. Kansainvälinen yhteisö on meille korvaamaton tuki, jolla voimme lisätä kuntien elinvoimaisuutta ja kuntalaisten hyvinvointia. Myös muiden Euroopan maiden hyvinvointi on meidän elinvoimallemme tärkeä voimavara.

Lauantaina 9.5 vietetään Eurooppa-päivää. Liputetaan siis yhteistyön ja kestävän tulevaisuuden puolesta! 

Ville Niinistö,
Europarlamentin jäsen

Laura Ala-Kokko
Vihreiden naisten varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, Vaasa

Kuinka globalisaatio auttaa ihmiskuntaa?

Kuusi vuotta sitten Simon Anholt aloittaa parinkymmenen minuutin puheensa kertomalla, miten maailma on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Ensimmäinen esimerkki herättää miettimään: ”Pari vuosikymmentä sitten, mikäli kana kuoli Kaukoidässä, se oli tietysti murheellista kyseiselle kanalle, mutta meidän ei tarvinnut pelätä maailmanlaajuista pandemiaa.” Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele koronapandemiaa, vaan globalisaatiota ja sen hyviä puolia.

Mikähän olisi hyvä tapa avata globalisaation merkitystä ja tarkoitusta, ilman että käytän ulkoisia lähteitä?

Kiintoisa tehtävä, otan sen vastaan. Yritän pitää pohdinnan maltillisessa mitassa, toivottakaa onnea.

Ihmiskunta
on järjestäytynyt erilaisiin ryhmiin; valtioihin ja erilaisiin
valtioiden osiin. Valtioilla voi olla eritasoista järjestäytymistä,
alkaen kauppa- ja rajasopimuksista aina liittovaltiota muistuttavaan
syvään liittoumaan saakka. Euroopan Unioni on tietysti hyvin
ilmeinen esimerkki jälkimmäisestä. YK ja sen alajärjestöt ovat
foorumeita, joissa laaditaan yhteisiä, lähes koko planeetan
kattavia perussopimuksia.

Anholt
sanoo, että hallituksilla on jopa psykoottisia piirteitä. Itse en
ehkä menisi aivan yhtä pitkälle, mutta asiassa lienee totuuden
siemen, kun toteamuksen laittaa kontekstiin: valtioiden politiikka
katsoo pitkälti sisäänpäin. Oman edun tavoittelu, kuin jossain
kilpailussa, on kyllä tunnistettavissa selkeästi oikeastaan minkä
tahansa valtion harjoittamasta politiikasta.

Kenties
voisin todeta globalisaation olevan jonkinlainen vastavoima
tällaiselle sisäryhmäajattelulle. Integraatiota, joka edistää
toimimista ihmiskuntatasolla. Tämä varmastikin riittää
kuvaukseksi tämän tekstin tarkoitus huomioiden. Tietysti
globalisaatioon liittyy myös ongelmia, kuten on hiljattain käynyt
selväksi. Toimiminen ihmiskuntana on kuitenkin välttämättömyys
paitsi ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, mutta valitettavasti myös
koko planeetan biosfäärin. Ilmastonmuutoksen torjunta on pitkä ja
vaativa projekti; käytännössä kaikki ihmistoiminnan rakenteet
tulee uusia. Kuinka globalisaatio auttaa ihmiskuntaa? Entä mitä
poliittiselle filosofialle pitää tapahtua, jotta polkumme vie kohti
parempaa ja kestävää tulevaisuutta?

Star
Trek -tulevaisuus rakentuu yhteistyölle. Keskitetään resurssit
mahdollisimman suuren kakun leivontaan sen sijasta, että
keskityttäisiin varmistamaan suuri osuus kakusta. Tämähän on
sinänsä hyvin ymmärretty konsepti liike-elämän puolella, mutta
sen poliittista ulottuvuutta ei ulkopolitiikassa ole pahemmin
näkynyt.

Kestävä
kasvu tulee innovaatioista ja tehokkuuden paranemisesta. Oli
innovaatio mistä tahansa, sen tulisi hyödyttää kaikkia ihmisiä.
Valitettavasti tämän suuntaisten näkemysten väärin ymmärtäminen
on sangen helppoa ja edustaminen vaikeaa. Tuo kakku, jota leivotaan,
pitää olla hyvin hahmotettuna. En tarkoita sillä ikuista talouden
kasvua, tai kenties mitään muutakaan konkreettista. Minä haluan
elää rikkaan maan sijasta hyvässä maassa, joka on osa hyvää
talousliittoa, hyvässä maailmassa. Haluan tulevien sukupolvien
tavoittelevan onnea rikkauksien sijaan. Ei sillä, etteikö hyvä
taloudellinen tilanne olisi osa tätä tulevaisuutta.

Utopian
kuvaus tietenkin kuulostaa utopistiselta. Niin on tarkoituskin.
Tällainen ajatuskokeilu ei tarkoita, etteikö vastuun pitäisi
säilyä ensisijaisesti yksilöillä ja valtioilla. Tietenkin pitää
säilyä. Toisten elättäminen ei ole kestävää toimintaa.
Sellaisesta tilanteesta, jossa näin on pakko toimia, tulee pyrkiä
eroon korjaamalla ongelman juurisyitä. Rakentamalla mahdollisuuksia
luovia yhteisöjä, luomme kestävää hyvinvointia. Kun
selviytyminen ei vie kaikkia resursseja, pystyy myös ympäristöstä
luopumaan turvaverkkona. Suomessa mielestäni perustulo vastaisi
kenties hyvin muuttuneeseen, pirstaleiseen työmarkkinaan. Perustulo
jos mikä nimenomaan luo mahdollisuuksia tehdä elämälle merkitystä
tuovaa työtä, perustaa yritys, vikasietokykyä yhteiskunnalle,
laajentaa veropohjaa.

Mielestäni Vihreissä politiikkaa tehdään kohti tätä tavoitetta. Ei anneta mölymystön häiritä, ei mennä sieltä mistä vaalivoitto helpoiten irtoaa. Tuetaan rohkeaa, tieteeseen perustuvaa päätöksentekoa.

Juho Laaksonen
Kauhava

Kirjoittajasta:
Työkseni pyrin edistämään uusiutuvien raaka-aineiden rakennusmateriaalien käyttöä. Olen teollisen puurakentamisen teknisen työryhmän jäsenenä kotimaassa, sekä useamman ryhmän jäsen Euroopan Standardointijärjestössä. Eurooppalaisessa standardointityössä edustan kasvikuituisten lämmöneristeiden työryhmää. Rakentamiseen ja rakennettuun ympäristöön liittyvien ammatillisten asioiden lisäksi olen kiinnostunut energiapolitiikasta, kiertotaloudesta ja erilaisista ympäristövaikutusarviointimenetelmistä ja päästövähennysstrategioista. Sienestys ja varsinkin metsäisissä maastoissa haahuilu on parasta ajanvietettä.

Koronavirus jyllää ja ravitsemistoimijoiden ahdinko kasvaa

Koronavirus rantautui Suomeen. Valtioneuvosto käynnisti rajoittamistoimenpiteitä alkaen suosituksista päättyen poikkeustilan asettamiseen ja väliaikaisiin lakimuutoksiin. Ihmiset reagoivat välittömästi ja erityisesti pk-yrittäjiltä alkoi kuulua viestiä taloudellisesta ahdingosta. Yrittäjäperhettä lähellä elävänä, en minäkään välttynyt unettomilta öiltä – miten laajalti koronavirus tuleekaan mahdollisesti muuttamaan elämäämme?

Aloin vahvasti viestimään paikallisten yrittäjien tukemiseksi. Samalla aloitin myös poliittisen vaikuttamisrumban alueen kansanedustajiin. Yhteistyö yli puoluerajojen on aina toiminut meillä hyvin, joten tässäkin tilanteessa kansanedustajat ottivat mielellään vastaan kaiken tiedon kentältä – huolimatta puoluejäsenyydestä. Vahvoin viestini oli, että niille toimialoille, johon valtio asettaa elinkeinotoiminnan harjoittamiseen rajoittamispakotteita, pitäisi etukädessä kohdentaa taloudellisia tukimuotoja.

13.3.2020
Aluehallintovirastot antoivat määräyksen yli 500 hengen
yleisötilaisuuksien kieltämiseksi. Aluehallintovirastot antoivat
17.3.2020 määräyksen yli 10 hengen yleisten kokousten ja
yleisötilaisuuksien kieltämiseksi.

Olen
lähes 10 vuotta ollut enemmän tai vähemmän mukana
yökerhotoiminnan pyörittämisessä. Valtioneuvoston suositusten ja
Aluehallintoviraston määräysten myötä keskusteluun nousikin,
että saavatko ravintolat tai baarit olla enää auki? Samaan aikaan
kun mietittiin, että mitä linjaukset tarkoittavat konkreettisesti
ravintola-alalla, alkoivat paikallismediat tutkia miten erityisesti
yökerhot toimivat poikkeustilanteessa: sulkevatko he ovensa vai
toivottavatko edelleen asiakkaat tervetulleiksi. Jos joku yritys
olikin päättänyt pitää ovet auki asiakkaille yli 10 hengen
kokoontumista koskevan linjauksen jälkeen, niin asia nostettiin
lehtien palstoille tai vähintäänkin sosiaalisessa mediassa
keskusteluun. Yrittäjiä haukuttiin välinpitämättömiksi tai
kurittomiksi.

Sympatiani
olivat yrittäjien puolella.

Valtioneuvosto
ei ollut tehnyt vielä tässä vaiheessa linjausta siitä, että
ravitsemistoiminta tulisi sulkea. Kuitenkin sosiaalinen paine
vaikutti siihen, että moni ravintolayrittäjä (erityisesti baarit)
joutui laittamaan omasta tahdostaan tai kansalaisten painostuksesta
lapun luukulle ja käynnistämään henkilöstölomautukset ennen
virallisten rajoittamistoimenpiteiden voimaantulon.

Lopulta
30. maaliskuuta vahvistettiin majoitus- ja ravitsemistoiminnasta
annetun lain väliaikainen muuttaminen, millä rajoitettiin
ravitsemisliikkeiden toimintaa koko maassa. Rajoitukset
ovat voimassa (näillä tiedoin) toukokuun 2020 loppuun asti.
Ravitsemisliike ja siihen kuuluvat sisä- ja ulkotilat
on pidettävä suljettuina asiakkailta.

Tämä
oli tervetullut väliaikainen rajoittamistoimenpide, sillä
ravitsemisliikkeiden sulkemista voidaan pitää tehokkaana keinona
koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

On
kuitenkin huomattava, että perustuslakivaliokunta otti hyvin
perustellun kannanoton esitykseen: Ehdotus merkitsee tietyn
elinkeinon harjoittamisen kieltämistä lähes kokonaan määräajaksi
ja siten hyvin voimakasta puuttumista perustuslain 18 §:ssä
turvattuun elinkeinovapauteen. Lisäksi sääntely rajoittaa
ravintolatoiminnan harjoittajien perustuslain 15 §:ssä tarkoitettua
omaisuuden suojaa. Ehdotuksen arvioidaan lisäävän lomautuksia ja
irtisanomisia ravintola-alalla entisestään.

Lisäksi
perustuslakivaliokunta nosti kiellon aiheuttamien menetysten
kompensoimisen elinkeinonharjoittajille.

Lisäksi ravitsemisliikkeiden toiminnassa on tosiasiallisesti jo
tapahtunut merkittäviä muutoksia ihmisten käytöksen ja
viranomaissuositusten vuoksi. Ottaen huomioon nyt ehdotetun sääntelyn
poikkeuksellisen huomattavat vaikutukset ja vaikutusten äkillisyys
perustuslakivaliokunta pitää välttämättömänä, että lailla
säädetään sekä 3 a §:n mukaisen kiellon aiheuttamien menetysten
kohtuullisesta kompensoimisesta että vaikutuksia lieventävistä
järjestelyistä elinkeinonharjoittajille.

Miten
nykyiset tukipaketit vastaavat tämän hetken tarpeisiin
ravitsemistoiminnassa?

Yleisesti
todettakoon, että valtioneuvosto reagoi ihailtavan nopeasti
yritysten taloudelliseen ahdinkoon. Informaatioähky erilaisista
tukimahdollisuuksista alkoi valua mediaan nopeasti ja eri tukitoimet
eri kohderyhmille rytmitettiin alkavaksi eri ajankohtina: yrittäjien
työttömyysturva, ELY-keskuksen tuki enintään 5 henkeä
työllistäville, Business Finlandin tuki yli 5 henkeä
työllistäville, kuntien tuki yksinyrittäjille, maa-
ja puutarhatalouden tuet sekä Finnveran lainatakaukset
jne.

Ravitsemistoimintaan
lukeutuu: ravintolat ja vastaava ravitsemistoiminta; Ateriapalvelut
ja muut ravitsemispalvelut sekä Baarit ja kahvilat (tilastokeskuksen
yläluokitukset).
Ne ovat siis samaan pääluokkaan
kuuluvaa toimialaa ja varmasti yksi pahiten koronatilanteen
sijaiskärsijöistä eritoten asetetun väliaikaislain myötä,
jolloin osa toimijoista ei voi/saa harjoittaa elinkeinotoimintaa
käytännössä ollenkaan.

Erityisen
tärkeä huomio: kehittämisavustukseksi nimetty avustus on nimensä
mukaisesti kehittämisavustusta. Näin ollen edellytyksenä on, että
toimintaan tulee luoda vähintäänkin uusia innovaatioita, joiden
avulla yritys pyrkii varmistamaan kassavirran kriisin keskelläkin.

Haluankin nostaa
rajoittamistoimenpiteiden vaikutukset ja nykytukien soveltuvuuden
baarien toimintaan.

Voivatko
nykyiset tukitoimet edesauttaa baarien selviytymistä
kriisitilanteessa kun suurimmat tukitoimet ovat
kehittämisrahoituksia? Miten baaritoiminnassa voidaan luoda
rahoituksissa tavoiteltavia innovaatioita, kun niiden pääasiallinen
tehtävä on alkoholin myyminen ja tapahtumien järjestäminen?

Ruokaravintoloille
suotiin edelleen take away toiminta, ja todella hienosti monet
päätyivätkin tähän ratkaisuun jo varhaisessa vaiheessa. Eli
ainakin osalla ravintoloista on mahdollista saada osittain myyntiä
poikkeusaikoinakin.

Puhtaasti
anniskeluravintoloina toimivilla baareilla on hyvin jyrkät
reunaehdot alkoholilainsäädännön vuoksi toiminnan kehittämiselle.
Harvalla on esimerkiksi lisenssejä alkoholituotteiden ulosmyyntiin,
sillä toiminta ei ole kannattavaa kilpailussa vähittäiskauppojen
kanssa. Myöskään tapahtumatoimintaa ei voi/saa toteuttaa. Samaan
aikaan kiinteät kustannukset pyörivät kuten vuokrat ja erilaiset
lisenssimaksut.

Hartain
toiveeni olisikin, että poliittiset päättäjät huomaisivat
ravitsemistoimijoiden ahdingon, ja luvatut uudet tukimuodot
suunnattaisiin mahdollisimman pian erityisesti ravitsemistoiminnan
pk-yrittäjille. Toivon myös erityisesti sen tunnistamista ja
tunnustamista, että ravitsemistoiminta on moninainen kenttä.
Rajoittamistoimenpiteet ovat rajoittaneet toisten alalla toimivien
toimintaa enemmän kuin toisten. Näin ollen myös tulevat tuet on
suhteutettava tähän tosiasiaan.

Lopuksi
haluan vielä tämän kirjoituksen myötä antaa suuret
tsemppiviestit ravintola-alan yrittäjille! Tästä varmasti
selvitään. Ja muistetaan, että tämä tilanne ei ole yrittäjistä
johtuvaa, vaan koronasta.

#Supportyourlocal

Emine Ehrström
Vaasan kaupunginvaltuutettu
Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen
Työskentelee virkamiehenä, työllisyyden ja maahanmuuton parissa

Voiko v*tutukseen kuolla

Vituttaa. Vituttaa kaikki. Vituttaa yhteiskunta, sosiaalinen media, uutisointi keltaisesta lehdistöstä YLEen ja kaikki siltä väliltä. Vituttaa naapurit, kaverit ja lenkkipolulla vastaan tuleva tuntematon.

Olen 23 vuotta hoitoalan tehtävissä työskennellyt sairaanhoitaja ja työskentelen tällä hetkellä hoivakodin johtajana. Työnantajani on yksityinen ja monien mielestä se itse saatanasta seuraava, hoitajia riistävä sekä vanhuksia hyväksikäyttävä hoivajätti.

Voin rehellisesti ja omasta kokemuksesta sanoa, että se niin kutsuttu riistäjäyritys antaa minulle kaikki mahdolliset resurssit tuottaa erinomaista hoivaa. Mikään hoivakriisi minun tietämykseni ja kokemukseni mukaan ei ole ollut kiinni siitä, etteikö työnantaja antaisi mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä.

Minun hoivakotini toimii. Ammattitaitoiset työkaverini tekevät työtään sydämellä, aidosti asukkaistamme huolehtien. Olen kiitollinen työstäni ja kaikista niistä mahdollisuuksista, joita työnantajani minulle ja työyhteisöllemme antaa.

Vitutukseni syynä ei ole pelkästään korona tai se viime vuonna kohistu helvetin hoivakriisi, vaan joidenkin yhteiskunnallisten toimijoiden tapa ratsastaa ja politikoida vallitsevalla tilanteella.

”Yksityiselle ei kuulu varmuusvaraston välineet!”, huutaa asiaan perehtymätön. Toinen tietämätön taas kertoo varmana tietona näkemyksensä yksityisten hoivayritysten tavoitteista päästä eroon vanhuksista ja jättää suojausohjeita noudattamatta. Tätä on raskasta kuulla ja nähdä. Totuus on, että teemme joka päivä kaikkemme asukkaidemme hyvinvoinnin eteen.

Takanani on nyt neljä viikkoa pitkiä työpäiviä ja jatkuvaa valmiustilaa työkavereideni ja asukkaiden hyvinvoinnin varmistamiseksi. Siinä sivussa yritän pitää huolta omasta perheestäni. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa valitetaan etätyön tylsyyttä ja muistutetaan, että nyt vähintäänkin pitäisi opetella jokin uusi taito tai edes vieras kieli, muuten olet heittänyt vallitsevan tilaisuuden tarjoamat mahdollisuudet hukkaan.

Joudun siis myöntymään huonon ihmisen rooliin, häpeämään ja tulemaan koronakriisistä ulos ilman uusia taitoja. Toivottavasti kuitenkin minä, perheeni, työkaverini ja hoivakotimme asukkaat selviävät tästä hengissä.

Me hoitoalalla työskentelevät – ja tarkoitan tässä kaikkia hoivaketjuun kuuluvia, laitoshuoltajista ja roskakuskeista hoitajiin ja lääkäreihin – teemme kaikkemme suojataksemme asiakkaamme ja pitääksemme sairaanhoitoketjut käynnissä.

Median ja yhteiskunnan huutaessa kunnioitusta hoitajille, tärkein tuntuu unohtuvan – ulospääsy kriisistä. Kysymys on nimittäin siitä, miten valmistaudumme Suomen, Euroopan ja koko maailman tasolla seuraavaan virukseen, koska viimeinen tämä ei ole.

Mikä arvostuksen osoitus se on hoitohenkilöstölle, että valaistaan vähän seinää Helsingissä? Voin kertoa, ettei kiinnosta paskaakaan.

Arvostusta voi osoittaa neuvottelemalla asiallisen työehtosopimuksen.

Arvostusta voi osoittaa jättämättä leikkaamatta hoitajien koulutuksesta.

Arvostusta voi osoittaa antamalla työrauhan ja kunnioittamalla annettuja ohjeita.

Se
kiinnostaa. Sillä on oikeasti väliä.

Vihreä, v*ttuuntunut hoivakodinjohtaja Riikka Harjula, Teuva

Arvostusta ja ymmärrystä

Korona-kriisi on pysäyttänyt Suomen lähes kokonaan. Miljoona suomalaista tekee jo etätöitä kotonaan, mutta samalla kymmeniätuhansia ihmisiä on lomautettu tai irtisanottu ja sadoillatuhansilla uhka leijuu ilmassa. Useat yrittäjät ovat hätää kärsimässä ja tulot ovat byrokratian takia nollassa. Moni pelkää konkurssin olevan edessä.

Samaan aikaan kriisin eturintamassa työskentelee hoitajia päiväkodeissa, vanhustenpalveluissa ja tietenkin sairaaloissa. Kriisinkin keskellä opettajat tekevät parhaansa, että koululaiset ja opiskelijat saavat mahdollisimman tasokasta opetusta myös etänä. Kuntien virkamiehet tekevät pitkää päivää auttaakseen eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä saamaan tietoa ja löytääkseen parhaat tavat auttaa jokaista.

Suurta huolta herättää etenkin usean ihmisen toimeentulo. Monet joutuvat varmasti ensimmäistä kertaa elämässään Suomen tukiviidakkoon, joka ei todellakaan ole helppo. Moni tulee varmasti yllättymään myös tukien pienuudesta. Onneksi työttömyyden omavastuu ajat on toistaiseksi poistettu ja myös tulonsa menettäneet yrittäjät pääsevät työttömyysturvan piiriin eikä heitä jätetä tyhjän päälle.

Kriisi luo uhan yhteiskunnan ja kansalaisten ylle, mutta myös opettaa asioista. Kriisin keskellä huomataan millainen merkitys sillä usein parjatullakin julkisella sektorilla on ja kuinka tärkeää työtä niillä pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla tehdään. Ehkä kriisin jälkeen puheet ylisuuresta turhasta julkisesta sektorista vähenevät.

Voisiko myös olla, että emme tämän jälkeen enää puhu isoilla sosiaalituilla helposti elävistä ihmisistä vaan ymmärrämme laajemmin, kuinka nykyinen systeemi toimii. Byrokratia, joka jopa lamauttaa on suuri este ihmisten jaloilleen nostamisessa. Ehkä useampi tämän kriisin jälkeen ymmärtää, että sosiaalitukien varassa eläminen ei ole mitään helppoa elämää, eikä sellaista elämää omasta halusta eletä. Voisiko kriisi aukaista paremmin myös keskustelun perustulosta. Kriisi selkeästi osoittaa, että se on mahdollisuus eikä uhka.

Ennen kaikkea meidän tulee kriisin jälkeen pitää huoli, että emme tee samoja virheitä kuin 90-luvulla vaan ymmärrämme hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareiden tärkeyden. Kriisistä pitää nousta sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi. Yhtään sukupolvea emme voi menettää 90-luvun laman tavoin.

Arvostusta ja ymmärrystä jokaista ihmistä, heidän töitään ja tilannettaan kohtaan, sitä me tarvitsemme kriisin jälkeen entistäkin enemmän.

Tuomas Ojajärvi
puheenjohtaja, Vaasan vaalipiirin Vihreät